“Jos työstään ei nauti, on väärässä paikassa.”

Näin juhannuksen aikaan on taas ollut aikaa syventyä lukemiseen. Käteen on tarttunut kirjojen lisäksi myös useampi naistenlehti. Saan äidiltäni aina kasan lehtiä, kun hän on lukenut ne (ja saanut ristikot tehtyä 🙂

Useimmiten haen lehdistä kepeää luettavaa, mutta aina välillä silmiin osuu artikkeli, joka antaa todella ajattelemisen aihetta. Nyt kävi niin.

Miksi laskemme päiviä lomaan?

Kesäkuun alun Anna-lehdessä oli ex-kansanedustaja Minna Karhusen haastattelu. Siinä Karhunen kertoi masennuksestaan ja uupumisestaan työelämässä. Hän kertoi valtavasta riittämättömyyden tunteestaan ja siitä, että koki, ettei ollut tarpeeksi hyvä missään. Nämä vaatimukset Karhunen tajusi myöhemmin vain itsensä asettamiksi.

Uupuminen johti lopulta sairauslomaan ja irtautumiseen politiikasta, sekä terapiaan. Lopulta toipuminen toi mukanaan myös avioeron.

Eniten minua haastattelussa puhutteli kuitenkin osio, jossa hän puhui työelämästä.

Karhunen mm. ihmettelee sitä, kuinka pahoin ihmiset työpaikoillaan voivat. Moni laskee tälläkin hetkellä tunteja kesäloman alkuun, jotta saisi edes hetken hengähtää ja pääsisi irtautumaan työtehtävistä.

Olen kuullut lähiaikoina useampiakin kommentteja siitä, kuinka järkyttävän raskaalta ja kiireiseltä työnteko tuntuu, ja kuinka huonoa johtamista monilla työpaikoilla joudutaan kestämään. Ihmiset uupuvat ja polttavat itsensä loppuun.

Työstä pitää voida nauttia

Minna Karhunen ei voi ymmärtää, miksi huonoa johtamista on niin paljon. “Mitään kikysopimuksia ei tarvittaisi, jos ihmiset voisivat töissä paremmin. Silloin he tekisivät parempaa tulosta, sairauspoissaoloja olisi vähemmän ja laatu paranisi”.

Itsekin ajattelen, että jos joka maanantai joutuu taistelemaan ajatusten kanssa, että töihin on pakko lähteä, olisi ehkä aika pysähtyä hetkeksi.

Karhunen toteaa haastattelussa suorasukaisesti, että, jos työstään ei nauti, on väärässä paikassa.

Eihän elämä, eikä työkään, voi aina olla kivaa ja ihanaa, mutta olen Minnan kanssa samoilla linjoilla: käytämme työntekoon niin suuren osan elämästämme, että jos se kuluu tuskaillen ja omaa työtään tai työympäristöään inhoten, on aika tehdä jotain.

Minna on sitä mieltä, että tällaisesta työstä kannattaa lähteä. “Aina ei voi lähteä heti, mutta kannattaa tehdä suunnitelma, jota kohti mennä.” Tämä kuulostaa järkevältä. Kaikkia asioita emme voi muuttaa, mutta on asioita, joihin me voimme vaikuttaa. Elämää ei voi välttämättä keikauttaa ylösalaisin kertalaakista, mutta uusia suunnitelmia kannattaa laatia, jos nykyinen työ uuvuttaa.

Olen muuten viimeaikoina törmännyt kymmeniin alan vaihtajiin. Heitä on tullut vastaan jopa niin paljon, että olen aiheesta hieman jopa huvittunut? Onko meillä nelikymppisiä lähestyvillä naisilla (heitä suurin osa on ollut!) jokin buumi menossa?

Niskalimaiset

Meidän suomalaisessa kulttuurissamme ihaillaan (ainakin joissain piireissä) edelleen niitä, jotka paiskivat niska limassa ympäripyöreitä päiviä. Karhunen on kuitenkin sitä mieltä, että työn sankareita eivät ole ne, jotka tekevät 12-tuntisia työpäiviä.

Työn sankareita ovat hänen mielestään ne, jotka osaavat organisoida työnsä niin, että heillä on myös mielekästä vapaa-aikaa. Enpä voisi olla enempää samaa mieltä!

Itse painan mielelläni duunia paljonkin, mutta olen ylpeä voidessani sanoa, että otan mielelläni myös etäisyyttä työhön ja osaan lopettaa, kun sen aika tulee.

Vaikka olen jonkin sortin työnarkomaani, johtuu runsas työnteko minulla lähinnä siitä, että nautin työstäni niin kovasti, etten malttaisi lopettaa. Kiinnostavia projekteja ja tekemistä on välillä liikaa ja olenkin opetellut kieltäytymään ja aikatauluttamaan asioita paremmin. Muutoin tuntuu, että olisi jatkuvasti töissä. Lomilla läppäri on pysynyt visusti kiinni. Töiden hoitaminen on minulle kuitenkin kunnia-asia, ja siksi on itsestään selvää tehdä ne kunnolla.

Haluan vielä loppuun lainata samaisen Anna-lehden haastattelun erästä lausetta, joka sisältää minusta erittäin tärkeän ajatuksen siitä, ettemme me naiset voi laittaa muiden, edes lasten, tarpeita jatkuvasti omiemme edelle.

“Naisten pitäisi muistaa, että heidän lastensa elämä ei ole arvokkaampaa, kuin hänen omansa. Naisen elämä on arvokas ja ainutkertainen. Pitääkö siis uhrautua ja olla marttyyri? Vai voiko pitää itsestään huolta niin, että elämässä on myös omia tärkeitä asioita?”

Kyllä taas kannatti avata naistenlehti 🙂

<3 Anna

Lue myös edellinen posaukseni: Kroatia – Nelikymppisten naisten paratiisi!