Hyvän treeniviikon rakentaminen korona-aikana – Näin se sujuu!

Korona-aikana treenaaminen ja omasta kunnosta huolehtiminen on tehty monin tavoin hankalaksi. Tuntuu, että päivät ja viikot sujahtavat (tai matelevat) ohi hyvin samankaltaisina, eikä hyvästä treenirytmistä oikein saa kiinni. Monet kuntosalit on suljettu ja ryhmäliikuntaharrastukset ovat tauolla. On kuitenkin täysin mahdollista liikkua ja harrastaa monipuolisesti rajoituksista huolimatta.

Tässä postauksessa kerron, miten suunnitella ja rakentaa itselleen hyvä treeniviikko poikkeusaikana siten, että liikunnasta tulee hauskaa, kehittävää, monipuolista ja säännöllistä.

Kiinni kotitreenistä – Innostu ja motivoidu!

Kotona treenaaminen on tällä hetkellä suositumpaa kuin koskaan. Tarjontaa on myös enemmän kuin koskaan, ja tämä voi tehdä hommasta yllättäen entistä vaikeampaa – valinnanvaraa on liikaakin. On hankala löytää itselleen sopivia harjoituksia ja rakentaa  niistä järkeviä treeniviikkoja ja kokonaisuuksia.

Siksi ajattelin tässä postauksessa keskittyä siihen, miten rakentaa treeniviikko yhden kotitreenejä tarjoavan palvelun näkökulmasta. Tunnen tämän yhteisön myös erittäin hyvin, koska ohjaan siellä itse viikoittain useampia jumppia.

MyBnB Live – löydä oma intohimosi

MyBnB Live täyttää kohta vuoden. Kyseessä on siis Facebookissa toimiva yhteisö, jossa on tällä hetkellä jo 100 000 jäsentä. MyBnB Live on käyttäjilleen täysin maksuton, ja tarjoaa joka viikko livetunteja kasvojoogasta, pilatekseen, kahvakuulatreeneihin, HIIT:eihin, kuminauhajumppiin ja kehonhuoltotunteihin. Jos et ole Facebookissa, niin kaikki MyBnB Liven tunnit näkyvät myös YouTube -kanavalla MyBnB Live.

Miten sitten rakentaa MyBnB Liven tarjonnasta itselleen sopiva treeniviikko, joka motivoi liikkumaan kotona?

Treeniviikon rakentaminen – Suunnittele ja toteuta!

Ensimmäinen askel on suunnittelu. Itse teen tulevan viikon treenisuunnitelman sunnuntaisin. Merkitsen kaikki viikon treenit kalenteriin. Tässä käytän apuna MyBnB Liven viikko-ohjelmaa, josta näkee helposti viikolla tarjolla olevat tunnit.

Valitsen ohjelmasta haluamani treenit ja merkitsen treenien kellonajat ylös kalenteriini. Siten muistan olla paikalla, kun livetreeni alkaa. Jos en ehdi livetreeniin, katson jo etukäteen ajan, jolloin teen kyseisen treenin tallenteelta. Jos vain päätän tehdä tallenteen “sitten joskus”, jää se kyllä aika helposti tekemättä.

Omaa treeniviikkoani rytmittävät toki jumpat, joita itse ohjaan. Tiistaiaamut aloitan kuminauhatreenillä, torstaisin kahvakuulailen ja perjantaiaamuissa teen circuitin. Näiden ympärille rakennan muut viikon treenit, esim kehohuollot (Sarin pilatesta, Sannan joogaa, Susannan kehohuoltoa tai Jessican liikkuvuutta kunkin viikon tarjonnan mukaan).

Treeniviikon sisältöön kannattaa myös kiinnittää huomiota. Viikossa olisi hyvä olla kestävyys-, voima- ja kehonhuoltotreenejä.

Minun esimerkkiviikkoni – Kaikki tunnit MyBnB Livestä

Ensi viikko voisi näyttää esim tältä. Lepopäiviä kertyy viikkoon 1-2.

Maanantai – Lepopäivä tai 17:30 Tiinan syke + jalkatreeni 30 min  ( + 18:00 Kimin yläkroppa + coretreeni 30 min)

Tiistai – 7:30 Annan kumpparitreeni 30min – tämä jumppa on ollut etätyöajan pelastus. Niska- hartiaseutu ja selkä kiittävät! Ehkä lisäksi kävely- tai hölkkälenkki myöhemmin illalla (koska MyBnB Liven juoksukoulu on juuri alkanut!)

Keskiviikko – klo 17:30 Annan Juoksua tukeva lihaskuntotreeni sekä siihen perään Sarin juoksijan liikkuvuustreeni. Jos havaittavissa ylikierroksia: 21:00 Sannan rentouttava yin-jooga 60 min

Torstai – klo 17:00 Annan Kahvakuulatreeni 30min

Perjantai – Klo 7:00 Annan Aamucircuit 30min

Lauantai – klo 9:30 Sarin lempeä aamuherättely

Sunnuntai – Lepopäivä ja ehkä 21:00 Sannan lempeä yin-jooga 60 min

Viikkoon tulee sekä sykettä kohottavia harjoituksia (esim Aamucircuit) että voimaa kehittäviä treenejä (kahvakuula, juoksijan lihaskunto), unohtamatta kehonhuoltoa ja liikkuvuutta (jooga, liikkuvuustreeni).

Kun löytää itselle mieluisimmat treenit, tulee niistä samanlaisia viikottaisia rutiineja kuin vaikka ennen koronaa tietyillä jumppatunneilla käymisestä. Esimerkiksi perjantain Aamucircuit-tunnillani on viikosta toiseen samaa jengiä, jotka kokevat, että perjantai ja viikonloppu on IHANA aloittaa puolen tunnin hikijumpalla.

Rakenna treeniviikko omista lähtökohdista

Treeniviikon voi rakentaa monella tapaa, oman lähtötason ja tavoitteiden mukaan. Itselleni tärkeintä on liikkua säännöllisesti ja monipuolisesti. Voi tuntua, että viikossani on määrällisesti todella paljon liikettä. Suurin osa MyBnB Liven treeneistä on kuitenkin vain 30 minuutin mittaisia. Mukana on myös rauhallisempia harjoituksia.

Minulle liike on sekä lääkettä, työ että keino voida hyvin. Kotitreenaaminen on tällä hetkellä erinomainen vaihtoehto ja itsensä saa motivoitua liikkeelle myös kotona, kun käyttää viikon suunnitteluun hieman aikaa. Livetreeneissä on oma taikansa (ihan kuin olisi ryhmäliikuntatunnilla), mutta tallenteet ovat oiva vaihtoehto silloin, kun liven ajat eivät sovi.

Sitten vaan rakentamaan omaa treeniviikkoa MyBnB Liven tarjonnasta. Etätyöläisen kannattaa hyödyntää myös mahdolliset tauot työpäivän aikana. Pääasia on kartoittaa itselleen sopivat hetket liikkua – aamulla, päivällä tai illalla. Itse liikun mieluiten aamuisin. Odotan jo kovasti, että pääsen jumppaamaan ulos pihalle.

Miten sun treenit ovat korona-aikana sujuneet?

<3 Anna

Lue myös edellinen postauksei: Karvapohjasukset – Uusien suksien hankinta

Tuu someen @ansaivo

treeni-ja-ravinto kysy-treenista-ja-ravinnosta treenit
Kommentit (2)
  1. Ohjatut etätreenit on kyllä (korona-)ajan isoin hyvinvointiteko ja ansaitsisi kaikki tunnustukset ja palkinnot! Ensinhän se oli vähän erikoista, muu perhe katseli vierestä ja/tai naapurit terasseiltaan kesällä, kun itse hikoilin tallenteen tahdissa. Nyt vuoden jälkeen kaikki ovat jo tottuneet ja lapsetkin vaan kommentoivat äidin treenaan taas Annan kanssa. Parasta keholle ja mielelle! Iso kiitos!

  2. Minun lemppari on sinun vetämä circuit. Teen sen tallenteelta itselle sopivaan aikaan. Kotijumppailua olen harrastanut jo vuosia itsekseen juoksun tueksi, mutta näistä live treeneistä tykkään kovasti. Tulee tehtyä tehokkaammin kuin yksin. Kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *