6 x 4 = Minä!

6 x 4 = Minä! Luin Karoliina Sallinen-Pentikäisen Kolmistaan -blogia ja siellä oli hauska kiertokysely, ideana kertoa kuudesta eri aiheesta, neljä asiaa kustakin.

Mielestäni toisten vastauksia tällaisiin kyselyihin on hauska lukea, samasta syystä, mitkä Karoliinakin mainitsi: olen utelias ja kyselyt paljastavat aina jotain uutta ihmisestä. On myös hupaisaa vertailla omia vastauksia muiden vastauksiin.

Päätin siis vastailla kyselyyn myös itse, vaikka kerta taitaa olla ensimmäisiä, kun ihan aidosti vastailen mustaa valkoisella, enkä vaan mieti vastauksia mielessäni.

Tässä siis minun 6 x 4 -rivini.

4 paikkaa, joissa olen asunut

  1. Turku
  2. Vaasa (yhden vuoden keikka miehen perässä, lukion jälkeisenä välivuotena)
  3. Linköping (yliopistoaikoina opiskelijavaihdossa)
  4. Öö. En ole asunut muualla. Turussa on tullut asusteltua kuudessa eri osoitteessa, mutta enpä näytä poistuneen tästä kaupungista koko elämäni aikana kovin pitkäksi aikaa.

4 paikkaa, joissa olen työskennellyt

  1. Turun tori (koko opiskeluajan)
  2. Mustionkadun Neste-huoltamo (sinä aikana, kun tori oli talvella kiinni)
  3. Nousiaisten kunta (eka opettajan pidempi pesti)
  4. Turun kaupunki (jo vuodesta 2008)

Näiden lisäksi olen ollut mm. karkkikaupan myyjä, kahvilassa töissä ja jakanut paikallislehteä. Lisäksi olen ollut yrittäjä, eli työskennellyt pääosin kotona tai vaihtuvissa konttoreissa ja kahviloissa.

4 ohjelmaa, joita olen seurannut TV:stä

  1. Kauniit & Rohkeat (90 -luvulla)
  2. Ally Mc Beal (meillä oli kavereiden kanssa jokaviikkoiset Ally-illat, jolloin kokoonnuttiin jonkun luo seuraamaan sarjaa ja syömään herkkuja)
  3. Bachelor (joo)
  4. Vain elämää

4 paikkaa, joissa olen käynyt

  1. Szeged, Unkari (lukion jumppareissulla)
  2. Schwarzwald, Saksa (eräs joulu opiskeluaikana)
  3. Oxford, Englanti (tutkimus-stipendillä v. 2005) Hei, ehkä tämä voisi olla se mun neljäs asuinpaikka. Oxfordissa tuli kuitenkin vietettyä jonkin aikaa.
  4. Kreeta, Kreikka (yhä uudelleen ja uudelleen)

4 ruokaa, joista pidän

  1. Makaronilaatikko
  2. Paistettu kuha
  3. Caesar -salaatti
  4. Kasvissosekeitto

Onko kaurapuuro ruoka? No on tietenkin. Se vielä listalle. Kaurapuurohan on aamupala, lounas, välipala ja iltapala, tarvittaessa.

4 juomaa, joista pidän

  1. Vesi tai vissy
  2. vihreä tee
  3. Aamukahvi
  4. Kuohuviini tai shampanja

 

Semmosia. Oliko vastauksissa jotain yllättävää? Jäikö puuttumaan jotain, mitä olisit halunnut tietää? Mitä, jos tekisit oman rivin?

<3 Anna

Lue myös edellinen postaukseni: 10 minuutin AMRAP – kotitreeni, jonka haluat tehdä!

Seuraa minua myös somessa Instagram: @ansaivo Facebook: @personaltrainerannasaivosalmi

Kuva: Jenni Virta
hyvinvointi parisuhde
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *