KUN SUN TYÖ EI OLE MILLÄÄN TAVALLA ARVOKASTA
Et pelasta ihmishenkiä. Et mullista tieteen tai teknologian maailmaa. Et pidä toista ihmistä kädestä työsi mukana. Maailma ei pelastunut tämänkään työpäivän aikana eikä huomisellakaan työsuoritteella tulla Nobelia takataskuun nappaamaan. Onko työsi siis täysin arvotonta? Mistä työn arvokkuus muodostuu, ja kenellä niistä on oikeus huudella?
Miten mitataan työn arvo?
Työn arvokkuus ei ole pelkästään mielipideasia. Jos työstä maksetaan palkkaa, se usein on jollain tasolla kannattavaa ja arvokasta. Jos näin ei ole, ei palkkaa ja korvausta panoksesta yksinkertaisesti kovin kauaa makseta. Kuka maksaisi kenellekään työstä, josta ei saataisi mitään lisäarvoa kenellekään tai millekään muulle? Niinpä.
Työn arvoa ei myös aina mitata rahassa. Sehän nyt on nähty jo moneen otteeseen, sillä alipalkattuja mutta sitäkin arvokkaampia aloja löytyy ja lehtien otsikoissa. Sitten lisäksi ovat nämä tyhjäntoimittajat, joiden kuulemma pitäisi mennä oikeisiin töihin. On kaikenmaailman tubettajaa, kirjailijaa, taiteilijaa, näyttelijää ja tv-juontajaa. Bloggaajia, somevaikuttajia ja herranisä vielä urheilijoita. Mistä jumankauta niillekin maksetaan! Siellä ne vain hurvittelevat, kun muut istuvat töissä kasista neljään.
Kaikille on paikkansa kokonaiskuvassa
Pysähdytäänpä hetkeksi pohdiskelmaan ja pureksimaan asiaa. Jos maailmasta poistettaisiin kaikki nämä so called “tyhjän toimittajat”, niin mitä jäisi jäljelle? Kun elämä olisi sitä “oikean työn paiskimista”. Työpaikan kahvipöydistä poistuisivat leppoisat keskustelut eilisestä Temptation Islandista. Kaveriporukan kanssa ei jännitettäisi hiessä ja paineessa kirosanoja heitellen jääkiekkomatsin tuloksia ohrapirtelö lapasessa. Netflix ei enää tarjoaisi enää nollausta raskaan päivän päälle, eikä sen korvaajaksi löytyisi yhtäkään kirjaa, naistenlehteä tai leppoisaa soittolistaa. Netistä ei löytyisi mitään keveää seurattavaa. Vain ilmoituksia avoimista työpaikoista, vakavia uutisia maailman julmuuksista ja läjä tylsiä ja mielikuvituksettomia huonekalumainoksia. Ai että, miten houkutteleva tällainen maailma! Eli menkää vaan kaikki oikeisiin töihin, niin tulee tästä maailmasta vähän parempi paikka!
Kuka ja mikä määrittää työn arvokkuuden?
Kuka tekee oikeasti niin korvaamatonta työtä, ettei sitä voisi tai saisi vähätellä? Me kaikki. Me kaikki maksamme veromme tehtyä työtä vastaan saadusta palkkiosta. Me kaikki kannamme kortemme kekoon tämän kansantalouden pyörittämiseksi ja ylläpitämiseksi. Meidän jokaisen palkkapussista maksetaan siitä ilmaisesta koulutuksesta, laadukkaasta sairaanhoidosta ja meille taatusta perusturvasta, joista jokainen meistä pääsemme täällä Suomessa nauttimaan tavalla tai toisella.
Raha ja tulot aiheuttavat tunnetusti närää ihmissieluissa. Toisen tulo ja sen ”helppous” ärsyttää aina yhtä jos toistakin Mattia tai Meijua. Jos sen tuohen saaminen on niin pirskatin vaivatonta, niin perässä saa ja kannattaakin mennä itsekin. Jos massia näyttää tulevan tyhjäntoimittajien työnkuvalla helposti, niin sinne vaan! Mikään ei tule koskaan ilmaiseksi tai harvoin edes helpolla, vaikka se ulkopuolisen silmään saattaa siltä näyttääkin.
Aina voi myös yrittää keksiä (teko)syitä, miksi joku on menestynyt tai alkanut tienaamaan palkkansa pussiin kaikenmaailman turhalla hömpöttelyllä. Todellisuus on kuitenkin lähes aina se, että riskejä on otettu, itsensä on laitettu likoon ja hypätty melko rajustikin epämukavuusalueelle. Toinen fakta on myös se, että kun siitä “turhasta hömpöttelystä” tulee ammatti ja elantosi riippuu tästä, niin sen mukavan harrastelun mentaliteetti kokee aika suuren muutoksen.
Kenenkään tulo ei ole koskaan toiselta pois, vaan päinvastoin. Jos naapurisi kiskoo kuukausittain paksumpaa palkkanippua, niin aivan mieletöntä! Tämähän tarkoittaa sitä, että sinne verokirstuun kilahtaa niitä paljon vaadittuja killinkejä yhä enenemissä määrin. Tätä me kaikki täällä Suomessa tarvitsemme, jotta homma toimisi myös tulevaisuudessa, ja saataisiin vaikka ne alipalkatut ja myös äärimmäisen tärkeää työtä tekevät varhaiskasvatuksen ammattilaiset saamaan työstään ansaitsemaansa palkkaa. Suomella pärähtikin jo satanen mittariin, ja jos halutaan joskus nähdä sen toisenkin satkun paukkuvan, niin siihen tarvitaan myös niitä sinun silmissäsi arvottomilta mahdollisesti vaikuttavia pestejä.
Työelämä murroksessa
Kaiken työn välillinen vaikutus on myös huomioitava. Jokainen työ ei pelasta ihmishenkiä. Jokainen työ ei edes viihdytä tai ilahduta. Jokainen työ ei korjaa meitä hankaloittavia arkisia teknisiä vikoja tai ohjaa avun tarpeessa olevia ihmisiä oikealle tielle. Kuitenkin erilaisia toimenkuvia tarvitaan täydentämään sitä kokonaiskuvaa. Otapa ne samperin rasittavat hyttyset pois ravintoketjusta, niin lähtee sieltä muutkin lajit kuolemaan sukupuuttoon tai kärsimään hätää näkien.
Työnkuva on tällä hetkellä käymässä läpi aivan järisyttävän suurta muutosta. On hyvinkin todennäköistä, että se pesti, josta tällä hetkellä ammatteihinsa valmistuvat intoa puhkuvat tulevaisuuden toivot vuosikymmenten päästä eläköityvät, ei ole vielä edes keksitty. Nykymaailma mahdollistaa myös älyttömän monia keinoja toteuttaa mitä kattavammalla kirjolla löytyviä elinkeinoja ja tapoja maksaa veroja Suomeen, ja näitä posahtelee koko ajan lisää. Kuinka mahtavaa! Maailma mullistuu koko ajan, ja me tavan tallaajat sopeudumme tähän muutokseen luovalla hulluudella.
Kaikki nallekarkit eivät mene aina tasan, eikä ökyrikkaille tulomagneeteille tarvitse erikseen kunniakulkuetta järjestää isommista verosekeistään. Kaikilla meillä on oma osuutemme tässä valtiossa tulojemme suuruudesta tai työnkuvastamme riippumatta. Jos joku on tässä maassa työttömyyslukujen poksuessa onnistunut itsensä ja perheensä elättämään omalla panoksellaan luovalla tai perinteisemmällä tavalla, on se vain hienoa. Jokaisen työ on arvokasta. Jos ei suoraan sinulle, niin ainakin tekijälleen ja tälle kansantaloudelle. Sinäkin olet osa sitä.
Ansaittua viikonloppua jokaiselle raskaan työn raatajalle!
Kurkista myös:
Miten elätän itseni? Tienaako fitnessammattilaisena?
& Miten yhdistää urheilu ja yliopisto-opinnot?
Edellinen juttuni:
Meidän häät – Ruoka, juoma ja tarjoilut
♥ SEURAA MINUA ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Just näin! Sehän on nimenomaan ihan mahtavaa että ihmiset on erilaisia ja sitä kautta jonkun toisen unelma-ammatti on sulle se mitä et ikinä haluaisi tehdä. Monesti myös on tehtävä töitä mistä ei itse välttämättä pidä mutta se ainakin motivoi sitten tavoittelemaan kovemmin niitä omia unelmia:) Toisaalta näin tavallisena tallaajana ymmärrän sen että joidenkin fyysistä työtä ja pitkiä päiviä painavien duunareiden on vaikea ymmärtää että joillekin se duunin painaminen on somen päivittämistä ja matkustelua. Mutta siinä se just onkin että jokaisessa työssä on haasteensa, ja psyykkiset haasteet on haasteita (joita uskon että etenkin influencerit kohtaa tosi paljon kun koko elämä on suurennuslasin alla muiden arvosteltavana) ihan siinä missä fyysinen rasituskin.
Erittäin mielenkiintoisia ajatuksia! Kiitos sulle tästä pohdinnasta, ja itsekin tästä heräsi lisää ajatuksia. Itsekin kun on tullut tehtyä erilaisia hommia niin kolmivuoroduunissa kuin “kasista neljään” sekä henkisesti kuin fyysisesti kuormittavia työtehtäviä, niin jokaisessa on ollut ne omat hyvät ja huonot puolensa. Kuormittavuuden luonne on myös todella erilainen, ja älyllinen ja henkinen kuormitus voi myös olla aika rajua ja uuvuttavaa “ei niin fyysisissä” hommissa.
Ainakin näin “influencerin” duunissa yrittäjänä olen todennut sen, että sen “näkyvän” työn määrä on melkoisen pieni verrattuna siihen, mitä taustalla oikeasti tehdään tuotosten ulos saamiseksi ja varsinkin sen leivän pöytään saattamiseksi. Rahaa kun ei kivoilla kuvilla ja matkustelulla itsessään tule. Näyttää siis helpolta ja “nopealta”, mutta sitä se harvemmin on. Ja kun työ ei ole kelloon tai paikkaan sidottu, niin kuormittaahan se mieltä aika paljon, kun koko ajan tuntuu olevan jollain tapaa alitajuisesti töissä. En silti valita, koska jokaisessa on ne omat puolensa, ja itse olen tähän itse valinnut tähdätä. Ja jos tyytyisin valittamaan, niin tekisin elämälleni jotain ja alkaisin tähdätä johonkin ihan muuhun. 😀
Hyvä teksti! Olen itse ensihoitaja, enkä silti koe työtäni arvokkaaksi. Johtuen ehkä siitä, että saamme enemmän kuraa niskaamme kuin kiitosta, koska suurin osa keikoista on näitä ”minä TILASIN ambulanssi, koska sillä pääsee suoraan lääkärin vastaanotolle” ja sitten haukutaan, kun soitetaan kelataksi, eikä itse olla ”tilattuna” taksina. Tietysti ihmishenkiäkin pelastetaan, mutta se on työtä enkä koe sen olevan arvokasta ja sankarimaista. Siihen olen koulut käynyt ja teen mitä täytyy. Samalla tavalla olen siis ”arvokas” kuin kuka tahansa muukin, joka tekee mitä osaa.
Kiitos sulle! Tuo palaute kyllä varmasti vaikuttaa siihen, miten arvokkaalta ja palkitsevalta oma työ tuntuu, ja voin vain yrittää kuvitella, millaista epäarvostusta ja epäkiitollisuutta työssäsi joudut syyttä suotta kohtaamaan. Ei tuohon joka ihminen todellakaan pysty, ja ei voi kun hattua nostaa. Itse olen saanut todistaa ensihoitajien kanssa pariinkin otteeseen niin mahtavaa ammattitaitoa ja tilanteenhallintaa, että haastavassa ja pelottavassakin tilanteessa on saanut todeta homman olevan hoidossa ja varmoissa käsissä.