PIRTEÄN TYTÖN SYNDROOMA
Sisältää mainoslinkkejä *
Pirteän tytön syndrooma. Mikä se sellainen on? No minäpä kerron. Se alkaa siitä, kun tiettyjä kysymyksiä ja olettamuksia valuu aika tiuhaan. Mistä kaikki toi sun energia tulee? Miten pystyt vetämään noin montaa homma samaan aikaan? Miten oot silti aina niin pirteä ja iloinen?
Näinhän se meikäläisen meno helposti ulospäin näyttää, ja toisaalta sitähän se monesti onkin. En ihan rehellisesti tykkää valittaa ja kitistä, koska elämässä on jokaisella muutenkin ihan tarpeeksi kestämistä niin hyvässä kuin pahassa. Aiheesta saa ja kuuluukin sanoa, ja kissa on ajoittain hyvä nostaa pöydälle, mutta ihan kaikesta ei mielestäni tarvitse aina nipottaa. Ja mitä itseeni tulee, niin kurjiinkin asioihin tykkään ripotella vähän huumoria kehiin, ja mitä mustempaa, niin toisinaan sen parempaa, hah!
Monta rautaa tulessa
Kulunut vuosi on kuitenkin toden totta ollut rankka. En nyt puhu mistään “ranteet auki”-luokan väsymyksestä tai burnoutista, mutta aika monta rautaa on ollut tulessa jo pitkän aikaa. Samanaikaisesti on tullut tehtyä täyspäiväisesti yrittäjän hommia, kirjoitettua diplomityötä ja elettyä ammattiurheilijan elämää matkustellen kilpailujen perässä pidempiäkin pätkiä ympäri maailmaa. Eräs viisas ihminen sanoi mulle, että yhdessäkin noista olisi jo tarpeeksi tekemistä yhdelle ihmissielulle. Suattaapi pitää ehkä paikkaansa.
Mun “ongelma” on se, että innostun asioista todella helposti. Tuppaan nauraa helottamaan aika paljon ja vähän turhankin herkästi, huumori on läsnä vähän joka tilanteessa. Ihmiset sekä tilanteet saavat minut yllättävän helposti syttymään sekä innostumaan. Imen kai itseeni niitä kuuluisia ja kliseisiä positiivisia viboja sekä sähköä melkoisen helposti, ja jos meininki on ympärillä osuva, niin se on sitä mullakin, vaikka kuinka vintillä väsyttäisi. Se, että meno näyttää vauhdikkaalta ja energiseltä, niin ei välttämättä aina siltä itsestä illan päätteeksi saati aamulla silmät aukaistessa tunnu. Voimat voivat olla lopussa hyvästä fiiliksestä huolimatta, ja tämä pissii tehokkaasti silmään jopa mua itseänikin. Dämn.
En halua pitää kulissia yllä
En kuitenkaan todellakaan halua pitää mitään kulissia väsymättömästä ja aina niin iloisesta sekä pirteästä Piiasta. Kenenkään ei siis kannata tuntea huonoa fiilistä siitä, ettei “pysty samaan”, koska en minäkään hitto vie pysty. Ainakaan kaiken aikaa. Kyllä mäkin olen tämän vuoden sisällä toivonut lisää virtaa ja puhtia sekä hengähdystaukoja omaan elämääni lukuisia kertoja, kun on tuntunut, että koko ajan väsyttää.
Toisinaan luovuus on takunnut pahemman kerran ja inspiraatio ollut kadoksissa, mikä tietty on vähän haasteellista oman työnkuvani sekä ihan yleisesti ottaen sen elämän kohdalla. Sitä tuttua flow-tilaa on saanut välillä metsästää vihikoirien ja sherlokkien kanssa, ja oma-aloitteisuus sekä luontainen draivi on usein piiloutunut jonnekin syvälle sohvatyynyjen syövereihin. Mutta tätähän se elämä monesti on. Välillä on tiukempia jaksoja, ja toisinaan on taas enemmän tilaa hengittää.
Ja ei. En koe teeskenteleväni tai vetäväni mitään roolia missään tilanteissa, koska se veisi minusta ihmisen vain kadotukseen ja kauas omasta itsestään. Jos se läppä lentää, ja veikeä virne on naamataulussa, niin se on siinä aidosti, ja tässä päästäänkin siihen pirteän tytön syndroomaan. Se kun tulee luonnostaan, ja se peittää alleen monta asiaa. Ihan jopa itseltäänkin.
Välillä se elämä vaatii suorittamista
Välillä on siis pitänyt vain suorittaa, koska vaihtoehtoja ei periaatteessa ole ollut. Omat unelmat ja tavoitteet toki vaativat välillä tätäkin, eikä kenelläkään se elämä ole koko aikaa yhtä naurun remakkaa ja vastaluodulla ladulla suksimista täydellä luistolla. Kiire ja jatkuva tykittäminen eivät mielestäni suinkaan ole mikään tavoittelun arvoinen asia, vaan se oikea elämä on ihan sitä jotain muuta. Opinnot ja kisakausi pamahtivat kertaheitolla pakettiin tuossa pari kuukautta sitten, ja tämän jälkeen olinkin vähän ihmeissäni, että miksi se väsymys ei silti tuntunut antavan armoa. Yleensä kisakauden jälkeen olen aivan täynnä tarmoa ja ylitsepursuavaa energiaa, mutta tällä kertaa sitä sai vähän nyhtää enemmän esiin varsinkin itsekseni touhutessa.
Nyt parin viime viikon aikana on tuntunut, että pari ratasta on pyörähtänyt öljyttynä paikalleen. Periaatteessa mikään ei ole muuttunut, ja samat hommat tulee edelleen tehtyä. Nyt erona on vain se, että soppaan on humahtanut iso kauhallinen lisää intoa ja mausteena on parin ruokalusikallisen verran enemmän löpöä. Voin sieluni silmin tuntea voimakkaampaa pilkettä silmäkulmassa, ja välillä jopa itseänikin huvittaa, millä meiningillä sähkötän ja multitaskailen aamusta iltaan himassa läppärin ja pyykkikoneen välillä.
Parit yöunetkin ovat menetetty ihan vain siksi, että olen ollut vähän turhankin innoissani tulevasta päivästä, vaikkei mitään erityistä ole edes ollut tiedossa. On ihana katsoa edelleen sitä samaa yhtä täyttä kalenteria vaihteeksi ihan pähkinöinä sen sijaan, että pohtisi, miten selviäisi edes huomisesta, koska hei. Kyllähän tää elämä vaan maistuu! Jeaaah! I’m back b*tches!
Vireää viikon puolta väliä! Boom!
Vilkaise myös:
Sinä nuori joka haluat olla FIT
Edellinen juttuni:
Mitä hyvää sä taas syöt? Ostoskoriin bongattua!
♥ SEURAA MINUA ♥
YouTube // Bloglovin // Facebook // Instagram
Snapchat: piiapajunen
Minulla heräsi kysymys, kun olet aikaisemmin kirjoittanut siitä, kuinka kiinteytystä tavoiteltaessa toivoisi vain ihmisten syövän enemmän.
Olen itse ollut luultavimmin pidemmän aikaa liian vähäisillä kalorimäärillä ja silti liikkunut noin 3-4krt viikossa (kuntosali ja aerobinen). Noh, nyt sitten olen puolison kehotuksesta lisännyt muun muassa hiilihydraatin muodossa ruokaa jopa 100g aikaista enemmän, mutta nyt näyttäisi, että olen vain lihonut.
Toki tätä ei ole jatkunut vielä edes viikkoa, että ex-anorektikkona (paha lihomisenpelko) heräsi heti huoli. Huoh!
Jos olet ollut alikaloreilla ja lisäät kertaheitolla +400kcal päivittäiseen ruokamäärääsi niin kehosi reagoi ottamalla ylimääräiset talteen. Kommentissasi oli tärkeä sana ‘näyttäisi’ eli todennäköisesti henkilökohtainen vinoutunut näkökulma ilman oikeaa dataa sen taustalla. Lisäksi alle viikko on erittäin lyhyt aika. Toisin sanoen en todellakaan olisi huolissani. 🙂
Veikkaan, että nyt on ajatuksissa vähän kärpäsestä tullut härkänen. Alle viikko on aivan to-del-la lyhyt ajanjakso tarkasteluun, ja sen sisällä tapahtuvat heitot eivät anna yleensä mitään järkevää informaatiota suuntaan eikä toiseen.. Jos vaaka-lukemaa tuijottelet, niin se ei todellakaan muutamassa päivässä kerro yhtään mitään, ja hiilihydraatti varastoituu usein juurikin sinne lihaksiin ja sitoo itseensä painoa nesteen muodossa (ei läskin).
Oletko lisännyt hiilihydraattia vai hiilihydraatin lähdettä tuon 100g? Siinäkin on vissi ero, mutta nyt sitä ruokaa vaan koneeseen, ja pysy siinä suunnitelmassa ja anna elämän ja ajan tasoittaa tilannetta sekä näyttää oikeita tuloksia. Risteävät ajatukset ovat ihan normaaleja sekä luonnollisia (varsinkin sun tausta huomioiden), eli ei niitä kannata säikähtää. 🙂
Samaistun älyttömästi tohon pirteän tytön syndroomaan😃 Itselläni on ollut rankka vuosi ja asioita, jotka eivät ole naurun asioita, mutta nopeasti elämä pistää hymyilemään ja moni sanoo, että naurultani ja iloiselta hymyltäni ei voi karata vaan se tarttuu😊 se on hyvä juttu. Itsestäni tuntuu välillä, että muut luulevat, etten osaisi ottaa asioita vakavasti, kun heitän läppää ja nauran milloin mistäkin😂
Mottoni ja tapani on ollut, että 5 minuutin itkemiselle 10 minuuttia nauramista vastineeksi. Se tapahtuu aina vahingossa😂
Ja puolestaan tähän sun kommenttiin pystyn minäkin myös samaistumaan! Elämässä osuu tosiaan aina vastaan ihan riittämiin sitä kuraa, synkkyyttä ja vakavia asioita, että ei ne siitä murjottamalla parane. Tietty aina ne on hyvä käsitellä jokaisen omalla parhaalla kokemallaan tavalla, ja itselläni taas se huumori ja “letkeys” auttaa näissäkin kummasti. Just tuossa pitkästä aikaa yhden frendin kanssa kuulumisia vaihdettuamme pystyimme molemmat toteamaan, että ohhoh, ei kyllä tulisi mieleenkään, että toisillamme olisi tollaisiakin juttuja siellä taustalla meneillään (vaikka taas lekkeriä heittäen näitä kuulumisia lauottiin). 😀
Joskus minäkin olen kuullut tuota, että “ei uskois, että sä miettisit noin syvällisiä”. Eihän se nauru ja huumori sulje pois älyllistä toimintaa tai vakavaa pohdintaa. Onneksi tällaisiin ennakkoluuloihin olen törmännyt vain harvoin, mutta on niitäkin osunut matkan varrelle.