Ajatusmaailmani raskausaikana

Sain tietää raskaudestani syyskuun alussa. Olimme juuri menneet naimisiin elokuun 1. päivä ja  arki oli lähtenyt rullaamaan kotonamme Ruotsissa Jönköpingissä. Jere oli pelimatkalla ja itse olin lähdössä ensimmäistä kertaa Suomeen työmatkalle kuvaamaan meidän uuden Pure-nettivalmennus paketin mainoskuvia. Haluisin tehdä testin ennen matkaani.

Positiivinen testitulos tuli erittäin iloisena yllätyksenä meille. Samaan aikaan tein Pure-treenin valmennusta itse läpi. Ohjeissa oli tarkat treeniohjelmat ja ruokavaliot, jotka olimme tehneet Kukka Laakson kanssa. Samalla hetkellä testin näyttäessä plussaa koin, että minun täytyy heti unohtaa treeni- ja ravintotestaus. Vaikka uutinen oli hienoin uutinen mitä tulen koko elämäni aikana kuulemaan, täytyi tämän itsenäisen (ja itsekkäänkin) naisen tehdä paljon sisäistämistyötä kuinka paljon tämä lapsi tulee muuttamaan arkeamme. Hänen on todellakin aika tulla kouluttamaan minua ja muuttamaan elämästäni täysin merkityksellisen.

Plussatestin jälkeen hain samantien kaupasta pussillisen banaaneita ja muita hedelmiä tietysti herkkuja unohtamatta 🙂 Näin olin kuullut, että raskaana on syötävä enemmän. Koska olinhan juuri saanut tietää olevani raskaana, mietin, kuka tulee nostamaan matkalaukkuni hihnalle lentokentällä. Edellisenä päivänä olin tehnyt hauiskääntöä 25 kilolla, kyykännyt 80 kilolla, nostanut prässissä 300 kiloa tietämättäni olevani raskaana. Päivässä ajatusmaailma muuttui täysin ja asetin paljon itselleni rajoja pään sisällä. Plussatestin jälkeen pieniäkin asioita, kuten kauppakassien kantoa, alkoi miettimään. Luulin kroppani tarvitsevan hirveästi enemmän ravintoa, paljon normaalia enemmän lepoa enkä uskaltanut enää tehdä repiviä treenejä tai muutakaan raskasta.

Luin paljon, että treenejä ei olisi tarvinnut mitenkään muuttaa ensimmäisen kolmanneksen aikana. Minä muutin pelon vuoksi. Ajatus, että kannan ja kasvatan sisälläni uutta elämää, on jotain todella mykistävää. Alkuaika eli ensimmäiset 3-4 kk meni siis täysin ajatuksen sisäistämisessä, onnen huumassa ja hormonien taistelussa. En aidosti osannut kuunnella tarkoin kehoani vaan sain oman mieleni kääntymään omia tuntemuksia vastaan kuulopuheiden perusteella. Voin suoraan sanoa, että raskauden alkupuolisko oli suhteellisen epätasapainoista niin mielen, treenien kuin hyvänolon suhteen. Oli vaikea hakea balanssi, vaikken kärsinytkään pahoinvoinnista juurikaan (tähän uskon geenien vaikuttavan, yksilöllisten erojen, mutta myös varmasti urheilullisuudella ja terveellisillä elämäntavoilla on merkitystä).

Koko raskauden olen kuitenkin pyrkinyt pitämään tietyistä perusasioista kiinni: säännöllisestä terveellisestä syömisestä, liikunnasta jollain tapaa, levosta ja tarvittavista vitamiineista. Jossain vaiheessa tuli hetkiä kun sohva, jäätelö ja vaalea leipä maistuivat turhankin hyvin. Se olotila, mikä siitä tulee, ei ole miellyttävä. Jollain tapaa hormonit ovat sekaisin ja tunteet vaihtelevat laidasta laitaan. Silloin jos raskaana olevaa naista ei kiinnosta hypätä kuntofillarin selkään, niin silloinhan hän ei sitä tee. (iso piste.)

Puolessa välissä raskautta tunsin (onneksi) taas pikkuhiljaa olevani minä. Olen urheilullinen nainen, joka osaa kuunnella kehoaan ja on tutustunut tähän uuteen hienoon pyhään olotilaan, raskauteen. Puolen välin jälkeen olen taas pystynyt nauttimaan treenistä ja tiedän, että myös sisälläni nautitaan. Otan maltillisesti, kuuntelen itseäni ja teen itse itsestäni hyvinvoivan. Silloin kun minä voin hyvin, sisälläni voidaan hyvin. Mitä parempaa voisin tällä hetkellä tehdä pojalleni? Nostan myös nykyään itse omat matkalaukkuni ja syön sitä banaania, jos oikeasti tarvitsen.