Onneksi sairastuin MS-tautiin
Kukaan meistä ei halua kokea epämiellyttäviä asioita elämässämme. Kriisit voisi jättää väliin, jos pystyisimme niin valitsemaan. En usko sattumanvaraisuuteen elämässä. Sen on elämä tähän mennessä opettanut. Jokaisessa kriisissä olen oppinut itsestäni, muista ja elämästä kallisarvoista tietoa. Olisin mieluummin ollut sairastumatta MS-tautiin. Luonnollisesti. Sen verran vihulainen tämä sairaus on, että haluaisin sille heittää hyvästit. Mutta… en usko, että olisin saanut käydä näin monta erittäin merkittävää oppituntia elämästä. Oikeastaan tulen surulliseksi, kun ajattelin, että olisin saattanut jatkaa vielä vuosia elämääni sairautta edeltäneessä asenteessa, arvomaailmassa ja odotuksissa. Tämä on myös auttanut minua käsittelemään sairautta tehokkaasti. Käännän kriisin kiitollisuudeksi. Siihen meistä pystyy jokainen.
Joskus meidän elämämme kriisit auttavat myös muita. Olen ajatellut MS-tautiin sairastumisestakin, että jos siitä ei olisi minulle mitään hyvää elämääni niin toivottavasti se puhuttelisi jotain muuta. Auttaisi muita heidän kriisin keskellä. Tähän mennessä MS-tautiin sairastuminen on kuitenkin minulle opettanut seuraavia asioita:
Enemmän sinut itseni kanssa
Vaikka kuinka emme haluaisi myöntää, niin me olemme hyvin vartalokeskeisiä. Tällä en tarkoita ulkonäkökeskeisyyttä, mutta me satsataan valtavan paljon, sekä liikaa, aikaa ja rahaa meidän kroppaamme ja sen vaatettamiseen. Vähempikin riittäisi. Ongelma tämän kropan kanssa on se, että se ikääntyy ja murenee ,tahdoimme sitä tai emme. Sairauksia saattaa tulla kaikesta välttely-yrityksistämme huolimatta. Sairauksia, jotka vaikuttavat vartaloomme ja sen toimintaan. Koin oman kroppani todellakin pettäneeni minut kun minulla diagnosoitiin MS-tauti. Ja niin naurettavaa, että kaikki johtuu keskushermoston viasta, joka on moneen kertaa rajoittanut niinkin jokapäiväistä asiaa kuin käveleminen. Sairauden myötä olen tullut enemmän sinut oman kroppani suhteen. En tavallaan enää välitä sen epäkohdista enää niin kuin aiemmin. Olen omaa kroppaani kohtaa armollisempi. Se nyt on se, mikä se on. Minä tiedän, mitä se on käynyt läpi ja se yrittää palvella minua mahdollisimman hyvin. Kaiken sen ajan siitä omasta vartalosta murehtimiseen vuosien varrella olisi voinut käyttää paljon paremmin.
Tämä postaus saattaisi kiinnostaa sinua: Matkalla kriisistä toiseen
Itsestä huolehtiminen
En ole koskaan ollut kovin liikunnallinen. En oikeastaan ole vieläkään, mutta nautin liikkumisesta aivan eri tavalla kuin ennen. Jokapäiväinen lenkki on aivan i-ha-naa. Miksi? Siksi kun viime vuonna jaksoin pääosan vuotta kävellä kerrallaan puoli kilometriä. Sitä alkaa aivan eri tavalla arvostaa niitä elämän itsestäänselvyyksiä kun ne itsestäänselvyydet viedään pois. MS-taudin pahenemisvaiheet saivat minut heräämään huolehtimaan hieman paremmin ruokavaliostani, stressitasoistani ja liikkumisesta.
Tämä postaus saattaisi kiinnostaa sinua: Hyvinvoiva sairas
Elämän uusi arvojärjestys
MS-tautiin sairastuminen oli pelottavaa. Sen kroonisuus, parantumattomuus ja epävarmuus keikautti elämäni päälaelleen. En pystynyt menemään töihin (en ole vieläkään palannut työelämään), taloudellinen tilanne muuttui, jouduin tukeutumaan lähipiiriin arjen pyörittämisessä ja en enää pystynyt voimavarojen puutteessa tekemään kaikkea mitä halusin. Se todella laittoi pohtimaan, mikä tässä elämässä oikeasti merkitsee? Tästä näkyvästä ja käsinkosketeltavasta ei juuri kovin paljon. Statukset, saavutukset, muiden mielipiteet hivelevät hetken ja antavat illuusion elämän merkittävyydestä…mutta loppujen lopuksi eivät merkitse yhtään mitään. Länsimaisen kulttuurin tyypilliset merkit kuten kiire, menestys ja uralla eteneminen alkoivat tuntumaan turhilta. Sen sijaan seesteisyys, hidas elämä ja vähään tyytyminen alkoivat tuntua tärkeiltä – ja niistä saa elämäänsä paljon.
Uusi suunta
Kaiken pohdinnan seurauksena aloin suuntaamaan elämääni tarkoituksenmukaiseksi, jonka myötä olen pystynyt tekemään kotiamme minimalistisemmaksi. On ollut helppo laittaa omia tavaroita pois. Tämä on ollut varsin terapeuttista ja sen seurauksena arki on helpompaa. Tarkoituksenmukainen elämä on suuntaamassa koko ajan pois materialismista kohti henkisyyttä/ hengellisyyttä. Sitä, mikä loppujen lopuksi jää jäljelle. Se, miten me suhtaudumme asioihin, kuten elämään, ei nimittäin KUKAAN tai MIKÄÄN voi viedä meiltä. Jos tässä elämässä jotain pystymme kontrolloimaan, niin se on juuri tämä.
Sairaus on myös nostanut kiitollisuutta elämässäni ja elämästä. Elämässä on paljon, mistä olla kiitollinen. Kun siitä viedään paljon, niin ne pienetkin asiat voi opetella huomaamaan. Elämähän on loppuunsa todella ihmeellistä kaikkine ylä- ja alamäkineen.
Tämä postaus saattaisi kiinnostaa sinua:Miksi en pidä minimalismista
Rohkeus
MS-tauti veti maton alta. Sen myötä tuntui, että olin menettänyt paljon. Koska se aiheutti ensin paljon pelkoa, pelon käsiteltyäni en pelkää enää niin paljon kuin aikaisemmin (vähän kuitenkin pelkään. Tämä on hidas muutos). En elämää, en muiden mielipiteitä, enkä epäonnistumista. Ilman sairautta olisin tuskin julkaisuut omaa albumiani ja toteuttanut näin pitkäaikaista haavettani. Tätä rohkeutta en olisi koskaan löytänyt itsestäni ilman suurta kriisiä.
Tämä postaus saattaisi kiinnostaa sinua : Luovuutta sairauden keskeltä
Tämän hetken voima
MS-taudin arvaamattomuuden takia juuri tämä hetki alkoi tulla tärkeäksi. Jokainen päivä on erilainen voimavarojen suhteen. Koskaan ei voi tietää, miten sairaus oireilee. Aloin harjoittella tässä hetkessä oloa. Ilman odotuksia, ilman pelkoja. Tässä hetkessä on elämän juju ja voima. Muuta kun meillä ei ole. Aloin myös miettiä paljon siitä kiirettä, joka meillä on asioiden saavuttamiseen. Meidän pika/automaattikulttuurissa olemme tottuneet saamaan asiat itsellemme pian. Tämä ajattelumalli on myös iskostunut saavuttamiseen. Elämän pitäisi jollain tapaa olla valmis tietyssä kohtaa aikuisuutta. Sen jälkeen nautimme vain niistä hedelmistä. Huomaan kuitenkin hetki hetkeltä, että tämä koko elämä on matka – jollakin lyhyempi, jollakin pidempi. Elämässä täytyy olla kärsivällinen. Tärkeät ominaisuuden meissä kypsyät hitaasti.