Taste of Helsinki 2016 kasvisruokailijan silmin
Taste of Helsinki järjestettiin tänä vuonna viidettä kertaa. Kyseessä gourmetfestari, missä pääsee maistelemaan huippuravintoloiden ruokia puistomaisessa ympäristössä. Lisäksi tapahtumassa on paljon oheisohjelmaa mm. kokkikoulu ja demoesityksiä sekä hyvä kattaus viinejä. Maistelin muutaman kasvisruoka-annoksen ja maistelun tuloksena kokeilemisen arvoisia ravintoloita ovat ainakin Sinne (Helsinki ja Porvoo) Ask sekä Toca.
Kolmosen kasvisruoka avoburgeri punajuuresta ja kyssäkaalesta oli melko tuhti kokemus. Annos sisälsi mehevää kasvispihviä, kahta erilaista kastiketta ja voissa paistettua leipää. Omaan makuun annos hieman liian rasvainen, olisin kaivannut annokseen enemmän raikkautta. Ulkonäkö olisi myös voinut olla viimeistellympi. Ruoan rasvaisuutta taittoi hyvin viinilasissa oleva Gustav Lorentz Riesling (Alkon valikoimissa 150cl noin 30€).
Askin sieniannos (nimikkoannos) oli takuuvarma valinta sienirisoton ystävälle! Ihanaa tattirisottoa, pikkelöityjä sieniä, ja koristeena kauniita ketunleipiä. Tämän annoksen seuraan sopi myös loistavasti G.L Riesling. Myös kevyt punaviini voisi sopia hyvin.
Taste of Helsingin henkilökohtainen suosikkini oli Tocan Arancinit pestolla eli rapeaksi paistetut riisipallot. Ihanan rapean kuoren sisällä tomaattista riisiä ja mozzarellaa herkullisessa pestokylvyssä, nam! Arancinin kanssa seurassa maistelin Jolie&Pit Miraval rosé viiniä . Ruoan maut olivat melko runsaat ja viini kesti ne hyvin. Viini oli marjainen, hapokas ja tasapainoinen nautinto. Miravalia voi olla melko hankala saada, kannattaa kysyä Alkon tilausvalikoimasta. Jos pidät kevyistä rosee viineistä niin hyvä viini löytyy viking xprs valikoimassa L’OSTAL CAZES ROSÉ 2012 (5,90€). Alkon valikoimissa löytyy miellyttävä Pays D ´oc rosee MJ Janiel Rose (9,49€) sekä J.P.Chenet Rosee demi-sec (7.98€) on myös helposti kurkkuun suljahtava terassiviini.
Pääsimme seuraamaan huippukokki Arto Rastaan (Hella ja huone) sekä Topi Kairenius demonstroivat mitä kaikkea hypönteisistä voi kokata. Pääsin maistamaan kotisirkkaa savustetun maa-artisokan kera sekä paistettuja kuhnureita. Täytyypä kokeilla kotonakin valmistaa jotain hyönteisistä- ovat nimittäin todella ravitsevia ja helppo valmistaa! Ruokahyönteiset ovat hyvä ja ekologinen lisä kasvisruokailijan ruokavalioon.
Lisää aiheesta täältä:
Ruokahyönteisten kasvattaminen kotona.
Aiheesta voit lukea hyönteistalous-blogista.
Tässä Eviran julkaisema artikkeli ruokahyönteisistä.
Helsingin Sanomien artikkeli, missä kokataan risottoa hyönteisistä.
Jälkiruoaksi maistoimme Sinnen raparperi-annoksen, mikä oli ihanan raikasta. Annos sisälsi haudutettua raparperia, paahdettua valkosuklaata ja jogurttimoussea. Ihana kokemus!
Toisena jälkiruokana maistelimme pH7 macaronseja. Valinta oli vaikeaa, sillä makuvaihtoehtoja oli kymmeniä! Hintaa vain 1€/kpl. Lautaselle valikoitui lakritsi, pistaasi sekä passion. Passion oli näistä kolmesta mielestämme maistuvin ja passio-hedelmän maun erotti leivoksesta selvästi.