SILJA LINE; perhe laivalla

Saimme kaverilta ALE-kupongin Silja Line -risteilylle ja se sinetöi päätöksen, että tänä kesänä uskallamme lähteä laivalle. Jännättävää mahtui 23h risteilylle jonkin verran, mm. ruokailut, nukkumiset ja yleisesti kaikkialla olevat allergeenit. Myönnän, että varsinkin tuota ruoka-puolta jotenkin stressaa kamalasti, kun lähtee pidemmäksi aikaa jonnekin. Ja toki sitten sitä, jos tuleekin pahempaa reaktiota tms; siinä toisaalta voi lohduttautua sillä, että laivallakin on jonkinlaista lääkintähenkilöstöä yleensä. Sen sijaan, jos eväät loppuvat kesken, niin laivasta tuskin löytyy mitään syötävää tuolle lapselle. Ennen reissun varaamista olin yhteydessä Siljan asiakaspalveluun chatin välityksellä ja kyselin heidän kylmäsäilytys-mahdollisuuksiaan. Sain vastaukseksi, että Galaxylla on pantilla toimivat lokerot ja esim. sviitistä sekä perhehytistä löytyy jääkaapit. Perhehytit olivat varattu jo ja sviitti ei mahtunut budjettiin, joten valitsimme Galaxyn lokeroineen.

 

Pakkasin Leolle kaiken syötävän mukaan, koska lähtökohtaisesti laivalta tuskin mitään sopivaa löytyy. Hirssipuuroa sieltä olisi voinut saada, mutta oloni oli luottavaisempi, kun mukana oli omaa puuroa. Keitin aamupuurot ruokatermariin, jossa se pysyi helposti lämpimänä aamupalalle asti. Muilla aterioilla Leo sai puurokseen Hollen hirssipuurojauhosta tehtyä puuroa, koska siihen riitti kuuma vesi ja sekoitus. Pensasmustikoita haimme kaupasta edellisenä päivänä, jotta ei tarvinnut ottaa mukaan pakastettuna ja syödä sitten sulaneita. Lihapullat lähtivät mukaan jäisinä, jolloin ne säilyivät helposti paikalta löytyneessä kylmälokerossa.
Silja Line Galaxy -laivasta löytyi kylmälokerot, jotka toimivat 2e kolikolla. Ei halvin mahdollisuus, mutta toisaalta Leonkaan kohdalla kovin montaa kertaa tarvinnut kaapilla käydä; sinne meni toki lihapullat, mustikat, leivät ja muffinit, mutta ei niitä kuitenkaan syödä kuin muutaman kerran reissun aikana. Lokero ei ollut mitenkään puhtaimmasta päästä ja onneksi meillä kaikki oli pakattu ylimääräisiinkin muovipusseihin tässä tapauksessa, jolloin ruoat pysyivät varmasti puhtaina. Lämpötilaltaan lokero vastasi aikalailla jääkaappia ja hyvin säilyi eväät 🙂
23h risteilyllä ja lääkearsenaali oli aika hyvän kokoinen. Tässäkin toki on ylimääräisenä varmuudeksi mukaan otetut korvatipat sekä kipulääkkeet, joita ei suinkaan mene joka päivä. Mutta hyvin nämäkin vaan vie jo yksinään tilaa ja kun näihin yhdistää Leon ruoat, niin ensimmäinen kassi oli jo täynnä tavaraa!

 

Leo oli aivan innoissaan menossa laivalle. Suurimpana odotuksena oli pallomeri sekä koko päivän kestävät leikit laivan leikkipaikalla. Lisäksi hän osasi sanoa, että syödä ja nukkuakin täytyy laivalla. Pientä  paniikkia meinasi iskeä ennen laivaan menoa, mutta onneksi laivan kyljessä oli pingviinin kuvia, jotka saivat aikaan ”jeee mennään pingviini-laivaan!” -fiiliksen.
Meillä oli premium A -hytti, koska sen sai todella järkevään hintaan meidän kupongillamme. Kuten asiaan kuuluu, niin hirveästi ei ollut ylimääräistä tilaa, muttta ikkuna oli kiva ja muutenkin yllättävän viihtyisä hytti. Hyvin sinne mahduttiin; rattaiden kanssa olisi ehkä tehnyt asteen verran tiukempaa, mutta olisi nekin sisään mahtuneet varmasti. Me olimme reissussa ilman rattaita, koska niiden käyttö on jäänyt hiljalleen paljon vähäisemmäksi.

 

 

 

Meillä kuului hintaan erikoisaamupala Grill Housen puolella ja siellä oli hienosti huomioitu pienet syöjät Muumi-puuhakirjalla ja kynällä. Sen parissa meni yllättävän paljon aikaa ja se oli ainakin Leolle hyvin mieluinen tekeminen. Suoraan sanoen aamupala oli hiukan pettymys; leipävalikoima oli suppea, lihapullat sekä nakit olivat hassun makuisia ja pekoni ei houkuttanut ottamaan sitä edes lautaselle asti. Leivänpäällisten valikoima oli ihan hyvä; useampaa leikkelettä, paria juustoa, salaattia, kurkkua sekä muita vihanneksia. Tässä kohti on todettava, että ehkä olen vain liian nirso tai liian ruokarajoittunut; jogurttipöytä olisi ollut herkullisen näköinen, mutta minä mahdollisimman maidoton, päätin jättää syömättä jogurtit. Sen lisäksi siellä olisi ollut mm. mätiä sekä munakokkelia, jotka jätin myös suoriltaan maistamatta. Jälkiruokapöydässä oli paria erilaista leivosta sekä viinirypäleitä ja appelsiinia. Jotenkin kuitenkin odotin vain enemmän!

 

 

Meillä valtaosa ajasta kului lasten leikkipaikalla, koska siellä riitti puuhattavaa koko päiväksi. Pallomeri oli suurimmassa suosiossa, mutta hetkellisesti katsottiin myös TVstä tulevia muumeja, rakennettiin tornia tai hypittiin ruutua. Leikkipaikoilla oli isot kyltit, että syöminen kielletty ja pitkälti sitä kieltoa ihmiset noudattivatkin. Yhden äidin näin ruokkivan lapsiaan leikkipaikalla, mutta tällekin Siljan työntekijä kävi nopeasti ilmaisemassa, että ruokailu siellä on kielletty. Tämän kiellon noudattamisesta olen hyvin iloinen 🙂

 

Laivalla oli myös lapsille suunnistus, jossa pääsi kiertämään kerroksesta toiseen etsien kysymys-lappuja ja vastaillen niissä oleviin kysymyksiin. Leo hoiti homman niin hienosti, että hän arpoutui kilpailun yhdeksi voittajaksi! Tuli meidän käytyä myös kokeilemassa sirkusta sekä bingossa. Bingossa Leo pääsi palkinnoille ja hänen piti valita karkkipussi tai suklaalevy; hän oli aivan puulla päähän lyöty, kun piti tuollaisista valita. Lopulta hän päätyi pussiin ja totesi ”äiti valitsin sulle karkkipussin” <3

 

Laivalta löytyi myös Summer Land, jonka olemassaolon tajusimme vasta hetkeä ennen kyseisen paikan sulkeutumista. Sieltä löytyi kuitenkin ilmakiekkoa, potkumopoja sekä autoja, toinen pallomeri ja palikoita, joilla rakkennella. Siellä meni helposti se hetki, minkä ehdimme olla ennen kuin kyseinen paikka sulkeutui!

 

Meillä oli kokonaisuudessaan aivan ihana reissu ja varsinkin Leo nautti koko sydämestään laivalla olosta. Kun kävelimme laivasta pois ja pääsimme ulos asti, niin pienet ”haluan vielä laivaan” -kiukutkin nähtiin. Uudestaan uskallamme varmasti laivalle jatkossakin tällä kokemuksella ja pieni haave myös Tukholma-päivästä heräsi! Paha sanoa, miten reissu olisi toiminut, jos Leon ruokavalio olisi hiukankaan laajempi ja olisi yrittänyt saada laivan puolesta ruokaa hänelle. Ehkä joskus vielä olemme siinäkin tilanteessa 🙂 Moni on kuitenkin kehunut Silja Linen toimintaa näissä allergia-asioissa ja kyllä he osasivat kysyttäessä kertoa sisältääkö jokin pähkinää tai maitoa jne, joten ei heikosti!
hyvinvointi perhe
Kommentit (14)
  1. Mira / Blinger shimmer -blogi
    15.6.2018, 07:57

    Ihana kuulla, että risteily on ollut positiivinen kokemus 🙂

    1. Elina //Vauhtihirmun elämää
      16.6.2018, 06:27

      Tuntuu kyllä hyvälle, että reissu onnistui näin hyvin 🙂 Antaa toivoa, että voi reissailla tuon lapsen kanssa jatkossakin!

  2. Henna | Pölyä Pinnoilla
    15.6.2018, 09:28

    Hienoa, että lähditte reissuun ❤❤😍😍

    1. Elina //Vauhtihirmun elämää
      16.6.2018, 06:27

      Tuntuu kyllä hyvälle, että uskaltautui matkaan! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *