Koepala-vastaukset; matto vedettiin alta

”Kaikki koepalat ovat normaalit!”. 

Sillä hetkellä, kun nämä sanat lukivat lääkäriltä tulleessa sähköpostissa, niin tuntui kuin matto olisi vedetty jalkojen alta. Ei vieläkään mitään vastauksia, ei mitään syytä. 

Elättelin toiveita, että tähystys antaisi jotakin. Kovin yritin olla elättelemättä turhia toiveita vastauksista, mutta epäonnistuin siinä ilmeisen suuresti. Kuvittelin, että tähystys antaisi vastauksia ja niistä näkyisi, miksi lapseni kärsii kivuista, voi huonosti, reagoi liki kaikkeen ja kaikelle jne. 

Ei, emme saaneet vastauksia. Olemme ihan yhtä suurten kysymysten ja epätietoisuuden äärellä, kuin ennen tähystystä. Tai on Leolla refluksi, mutta eipä se tämän kaiken takana ole. Me jatkamme kivun kanssa silmästä silmään katselua ja keskustelemme joka ilta viimeisenä ennen nukahtamista vatsakivusta. Minä jatkan henkistä musertumista lapseni kivun äärellä, jolle ei pystytä tekemään mitään, kun syy on mysteeri. 

Maanantaina soittanee Tampereen lääkäri. Ensi viikon perjantaina menemme Turun lääkärille ja kesäkuun lopussa Helsingin lääkärille. Joku suunnitelma, joku suunta ja joku idea tässä kai tarvittasiiin jälleen seuraavaksi. Onneksi meillä on huipputiimi lääkäreitä taustalla ja uskoisin, että yhteistyöllä he pystyvät johonkin. 

Tällä hetkellä tuntuu pahalle, enkä edes meinaa kieltää sitä. Tuntuu, kuin olisi tyhjän päällä ja tämä ei koskaan helpottaisi. Lapseni ei ikinä saa elää kivuttomasti, kun syytä sille kivulle ei löydy vaikka mitä tehtäisiin! Surullista on se, että mm. mastosytoosi ei ole tällä tähystyksellä poissuljettu; se kun voi hyvinkin olla jäänyt osumatta koepaloihin. Eli ihan yhtä paljon olemme vaille vastauksia, kuin ennen tähystystäkin. 

Tästäkin noustaan, koska pakkohan se on. Ei tähän olotilaan voi jäädä vellomaan, mutta kai sitä saa hetken potea ahdistusta ja tuskaa? Sen jälkeen voi lähteä jälleen kiertämään lääkäreitä, miettiä päänsä puhki asioita ja yrittää löytää niitä vastauksia.