Ystävä hädän hetkellä tunnetaan

Olemme nyt Leon kanssa asuneet uudessa asunnossamme 1,5 vkoa siten, että olemme viettäneet täällä jokaisen yön. Hiljalleen tätä kai täytyisi alkaa kutsumaan kodiksi; Leolta se sujuu paljon luontevammin, kuin minulta. Pakko uskoa, että hiljalleen tätä paikkaa oppii kutsumaan kodiksi. Jotenkin tuntuu, että ei ollut valmis lähtemään vanhasta kodista. Meidät pakotettiin lähtemään vanhasta kodista; tuosta ensimmäisestä asunnosta, jota osasin useamman vuoden jälkeen vihdoin kutsua kodikseni. Ehkä tästäkin vielä joskus tulee koti. Tästä kuitenkin noustaan hiljalleen taas jaloillen ja pakko sanoa, että tässä on ollut suuressa roolissa ystävät.

UUSI KOTI

Pikku hiljaa tämä asunto alkaa muuttua kodiksi; tavara kerrallaan ostetaan uutta ja aloitetaan puhtaalta pöydältä. En voi sanoin kuvailla, miltä tuntuu olla kodissa, jossa ei ole juurikaan mitään. Ainakaan mitään omaa. Vuokranantajamme jätti tänne toistaiseksi sängyt, ruokapöydän tuoleineen sekä pesukoneen. Pesukoneessa on pyöritetty monta kymmentä koneellista pyykkiä, toivoen edes osan selviytyvän kovista pesuista. Onneksemme aika paljon on selvinnyt. Meillä on lakanat, pyyhkeet ja Leolle vaatetta. Omille vaatteilleni kävi huonommin pesussa; ne olivat vanhoja ja heikossa kunnossa, joten ne eivät selvinneet kuumasta pesusta. Minulla ei kuitenkaan riitä sanat kertomaan, miltä tuntui tajuta, ettei kotonani ole paperia ja kynää tai patahanskaa ennen kuin tajusin käydä sellaiset ostamassa. Monet itkut on itketty ja monta epätoivon hetkeä koettu, mutta ne ovat aina vieneet eteenpäin tässä hyväksynnän tiellä.

Leon vaatteista karsin osan pois. Myönnän olleeni kamala hamstraaja Leon vaatteiden kohdalla, mutta tämä kokemus on opettanut, että vähemmälläkin tulee toimeen. Leo tarvitsee kohtuullisen paljon paitoja, koska niitä vaihdetaan hänen päiväkodissaan tiuhaan; turvataan jokaiselle muulle allergiselle lapselle turvallinen ympäristö, kun vaatteissa ei ole ruokaa. Muutamat 104cm housut Leo tarvitsisi lisää ja sitten hänen vaatekaappinsa olisi kunnossa. Aikaisemmin jo totesinkin, että omille vaatteilleni kävi huonommin; minulle ei säästynyt yhtäkään pitkähihaista eikä yhtiäkään housuja. Kävin yhden vaatekerran ostamassa Vero Modasta alkuviikosta, kun säät lähtivät uhkaavasti viilenemään. Hiljalleen pakko alkaa täydentämään siis omaa kaappiaan, jotta on jotain mihin pukeutua.

YSTÄVÄT

Monesti sanotaan, että ystävä hädän hetkellä tunnetaan. Tämän olen nyt päässyt kokemaan. Oma kiitollisuuteni ei edes riitä eikä varsinkaan sanat. Toivon kuitenkin, että nämä kaikki ihmiset, jotka ovat meitä auttaneet viime päivinä tietävät, että olen älyttömän kiitollinen. Olen kiitollinen jokaiselle, joka on vastaanottanut itkujani tästä ahdistuksesta, jokaiselle joka on tsempannut jaksamaan ja jokaiselle, joka on mahdollistanut tarpeellisten tavaroiden hankintaa <3

Moni, moni, moni muu äiti, joilla oli LA syyskuussa 2015 on ollut suurena tukena; henkisesti sekä tavaran muodossa. Yksi syyskuisen äiti lähetti Leolle paketin, josta paljastui palapeli, kyniä, penaali sekä paperia; näillä Leo piirsi ensimmäisen pää-jalkasensa. Syyskuiset mammat myös keräsivät yhteisen lahjan, josta pelkkä ajatus nostaa edelleen onnen kyyneleet silmiin; sieltä löytyi leolle kirja sekä palapeli ja äidille suuret lahjakortit Ikeaan sekä S-ryhmän kauppaan. Prismasta kävin ostamassa patahanskan, Leolle korokkeen vessaan sekä sähköhammasharjan, leivänpaahtimen, sauvaseikoittiminen, vedenkeittimen jne. Ikeasta kotiutui Stuva -penkki Leon selviytyneille leluille, pieni lack-pöytä eteiseen, tv-taso sekä henkareita.

Ystävät ovat muistaneet Leoa kirjoilla, palapeleillä, Playmobileilla ja pikkuautoilla. Itse ostin hänelle automaton sekä työkalupakin, koska haastattelun perusteella ne olivat ne, mitä hän kaipasi uuteen kotiin kaikista koviten. Ja onhan noilla kaikilla leikitty, kun vaihtoehtoja ei aivan liikaa ole juuri nyt! Useampi on pilkkahintaan myynyt minulle nyt vaatetta, joiden saapumista odottelen postin kautta pian. Nämä ihmiset ovat olleet täyttä kultaa ja haluan heistä jokaisen ymmärtävän, kuinka kiitollinen olen tästä kaikesta <3

HENKISESTI RASKASTA

En edes meinaa käydä väittämään, että tämä olisi ollut helppoa. Rehellisesti sanoen tämä on ollut älyttömän raskasta. Kaikki tärkeimmät muistot on kannettu alakerran varastoon; tietämättä pääsevätkö ne sieltä ikinä asuintiloihin. Roskiin on lentänyt tavaraa säkkikaupalla; se on vain tavaraa, mutta tavaraan kiteytyy kamalasti muistoja. Sitä katsoo uuden asunnon tyhjiä seiniä, tyhjiä kohtia, nukkuu vieraassa sängyssä, kertoo lapselleen että vanhoja leluja ei enää ole ja samalla yrittää selvitä siitä tavallisesta arjestaan. Illat pyörittää pesukonetta, heittää niitä roskiin jotka eivät selviä pesuista ja googlettaa miettien, mitä saisi seuraavaksi hankittua. Mitä tarvitsisi ensimmäisenä, mitä tarvitsisi kaikista kipeimmin. Tämä on henkisesti sekä fyysisesti ollut raskas tie kuljettavaksi eikä tämä vielä ole kokonaan ohitse. Mutta tiedän jälleen entistä vahvemmin, että ympärilläni on ihania ihmisiä, jotka ovat aina rinnallani, kun heitä tarvitsen <3 Minulla on ihmisiä, joihin voin nojata, kun elämä on vaikeaa. Nimittäin sitä se on ollut viimeiset viikot; älyttömän vaikeaa ja liki musertavaa. Tahdon kuitenkin uskoa, että tästä selvitään voittajana ja vahvistutaan vain entisestään!