VANHEMMAN HYVINVOINTI

Tänään tahdon kirjoittaa hyvinvoinnista ja jaksamisesta eli vanhemman hyvinvointi. Mielestäni vanhemman jaksamista ei voi nostaa liikaa esille ja tällä hetkellä aihe tuntuu taas koskettavan itseäni; huonoja öitä alkaa olla takana liian monta, on sairastettu useampi viikko ja yritetty silti jaksaa kaikenlaista siinä sivussa. Silloin on hyvä pysähtyä miettimään, että mikä auttaa jaksamista ja saa voimaan hyvin sen kaiken keskellä. Itse en meinaa kieltää sitä, että on ollut älyttömän raskasta palata jälleen huonoihin öihin ja olen oikeasti aika poikki tällä hetkellä. Enää ei ole auttamassa hormoonit tai muut, jotka auttoivat silloin vauva-aikana edes osittain.

Mikä teitä muita auttaa jaksamaan, mistä saatte voimaa jaksaa?

HYVINVOIVA VANHEMPI ON PAREMPI VANHEMPI

Kuinka moni on törmännyt ylläolevaan väittämään? Itse ainakin olen törmännyt siihen monet kerrat, milloin missäkin yhteydessä. Ja tottahan tämä lienee; ainakin itsessäni huomaan sen. Väsyneenä pinna on lyhyempi, tulee oltua kiukkuisempi, ei jaksa samalla tavalla kiinnostua lapsen jutuista jne. Itse ainakin aina havahtuessani omaan väsymykseen ja sen aiheuttamaan olemiseen, tajuan kuinka en ole aivan se vanhempi lapselleni joka tahtoisin olla. Ja silloin on aika alkaa miettimään, kuinka minusta voisi jälleen tulla se vanhempi, joka jaksaa nauraa tuhannennen kerran sille samalla hauskalle jutulle, kiinnostua miljoonannen kerran muurahaisesta tai olla se rakastava sekä pitkäpinnainen vanhempi lapsen taistellessa unta vastaan toista tuntia.

En tahdo olla se vanhempi, joka ei jaksa vastata lapsensa Miksi -kysymykseen sadatta kertaa enkä se vanhempi, joka ei jaksa selittää lapselleen tuhatta kertaa, miksei jokaista ohikulkevaa ihmistä saa sanoa tyhmäksi. Sen sijaan tahdon olla se vanhempi, joka oikeasti jaksaa; jaksaa olla läsnä, jaksaa välittää, jaksaa rakastaa, jaksaa sen kaiken. Mutta siitä päästään siihen kysymykseen, millä saan itseni jaksamaan? Millä voisin auttaa itseäni jaksamaan? Karu fakta on kuitenkin, että yömme on nyt sitä mitä on ja oireilu kuormittaa, joten ne on elämän realiteetit.

OMA AIKA

Omalla kohdallani huomaan, että sitä omaa aikaa on ollut älyttömän vähän. Siis itse suorastaan taas heräsin tähän maailmaan, kun eilen pääsin Tampereelle ja tapaamaan Pikkusiili-ihmisiä. Vietin yhden päivän pois sen kaiken oireilun ja 100% läsnäolon luota, niin sen jälkeen palatessa kotiin tuntui, että akuista on taas ladattuna paljon. Ei halunnut muuta, kuin olla tuon pienen ihmisen lähellä, kuunnella hänen juttujaan ja olla läsnä. Mutta olin saanut sen yhden päivän ajatella ihan muuta, saanut hetken hengähtää ja ns. omaa tilaa.

Jotenkin sitä täytyisi saada otettua itselleen enemmän sitä aikaa. Irroittautua edes hetkeksi. Jos nyt pääsemme palaamaan arkeen, niin sitten saan kahtena päivänä viikossa hengähdyshetkeni, koska teen vain kolmea päivää viikossa töitä toistaiseksi. Mutta siihen olisi päästävä, koska eilen tajusin, kuinka tärkeää se on. Ja niinä hetkinä pitäisi sitten vielä osata lähteä vaikka kahvilaan juomaan kupillinen teetä; irroittautua pyykeistä, Leon ruokien valmistamisista jne.

Lapseni on neljä vuotias ja viime yönä olemme heräilleet aktiivisuusranneekkeeni mukaan tunnin edestä; mielestäni se on aika paljon, kun huomioidaan tätä olevan takana jo kevyet neljä vuotta. Nyt toki olemme viettäneet sen kaksi viikkoa pitkälti sairastuvalla. Mutta normaalistikin aamulla herään Leon kanssa yhdessä, syömme aamupalaa ja otamme lääkkeet, vien hänet päiväkotiin, lähden töihin ja työpäivän murehdin asiakkaan asioita, sitten ajan suoraan töistä päiväkodille hakemaan Leon, syömme ja touhuamme, hoidamme iltatoimet, haemme unta. Sitten olen niin poikki, että jaksan hetken katsoa ohjelmaa ja menen itsekin nukkumaan (lue; heräilemään yössä useamman kerran, koska lapseni tarvitsee minua myös silloin). Nyt hetken aikaa helpotus on se, että teen vain kolmena päivänä viikossa töitä, joten jos raaskin viedä lapseni hoitoon, niin saan sen oman hetkeni kahdesti viikossa tätä kautta. Ja minun on raaskittava, jotta voin olla parempi vanhempi.

Saatko sinä otettua itsellesi oman hetken arjen keskellä?

LIIKUNTA

Yhtenä hyvinvointiin vaikuttavana asiana näen liikkumisen; ei sen tarvitse olla mitään ihmeempää, kunhan hiukan pääsisi liikkeelle ja mahdollisesti happihyppelylle. Itse huomaan omassa olotilassani nyt, kun on sairastettu ja sitä ennen vaivasi selkä.. Niin se näkyy kyllä heti omassa olossa, kun ei ole päässyt liikkumaan ja haukkaamaan happea. Se näkyy heti sellaisena väsymysenä, jopa pienenä ahdistuksen tunteena.

Kannustan siis jokaista kehittämään itselleen jotain liikkumista, koska se yksinkertaisesti auttaa voimaan paremmin. Ei sen tarvitse olla mitään sen ihmeempää; pieni kävelylenkki metsään tai 10min hiki-kotijumppa. Jo niin pieni voi vaikuttaa positiivisella tavalla olotilaan.

VERTAISTUKI

Vanhemmuus jo itsessään on asia, johon voi vertaistuki olla tarpeen. Puhumattakaan, jos on vielä jotain siinä ns. lisänä, jolloin vertaistuen merkitys monesti kasvaa. Omalla kokemuksellani voi vain kehottaa hakemaan vertaistukea; helpottaa, kun joku oikeasti ymmärtää ja on kokenut edes suunnilleen samaa.

PERHE, LÄHEISET

Itselleni ainakin perhe antaa hurjasti voimavaroja. Samalla, kun tämä kaikki ottaa, niin samalla tämä myös antaa. Leon kaikki hymyt, naurut, uuden oppimiset ja yhteiset oivallukset, halit, pusut, rakkaus.. Se kaikki on ihan valtavan suuri voimavara. Ennen lasta en voinut kuvitella, kuinka suurta rakkautta voi tuntea omaa lastansa kohtaan ja kuinka suurta rakkautta saa vastaanottaa. Se on uskomatonta ja upeaa!

Läheisistä saa myös paljon niitä voimavaroja. Minun omista vanhemmistani on tullut tärkeä voimavara; melkein päivittäiset puhelut kuuluvat elämäämme nykyään. He asuvat kauempana ja siksi tyydymme puhelimitse yhteydenpitoon; käymme siellä vain muutamia kertoja vuodessa. Jos välimatkat olisivat lyhyemmät, niin he olisivat varmasti vielä suurempi osa meidän elämää.

HARRASTUS

Lukeminen, kirjoittaminen, neulominen, palapelien rakentaminen, leipominen.. Mikä tahansa mikä juuri sinulle tuo hyvän olon! Itselläni se on tämä blogin kirjoittaminen. Nyt olen päättänytkin, että tämä blogi ei hiljene silloin, kun tuntuu kaikista raskaimmalle, koska silloin tarvitsen tätä oikeasti kaikista eniten. Silloin nimenomaan tarvitsen paikkaa, johon tyhjentää ajatuksiaan ja samalla nollata kaikki muu.

APUA JAKSAMISEEN

Vanhemman on tärkeää myös yrittää tiedostaa ne omat voimavaransa ja tarpeen vaatiessa myönnettävä, että tarvitsee apua. Silloin tulee avata suunsa neuvolassa ja pyytää apua, jos lapsi on sen ikäinen; sieltä voi saada kotipalvelua tms kaupungista riippuen. Ja jos se ei ole riittävää, niin neuvolasta saa lisääkin apuja. Tärkeintä olisi uskaltaa avata se suunsa, jos tuntuu, että voimat ovat loppumassa. Se ei ole heikkoutta vaan ehdottomasti vahvuutta, jos pystyy myöntämään oman väsymyksensä ja pyytämään apua.

Ympärillä olevat ihmiset eivät välttämättä osaa lukea ajatuksia vaan apua on pyydettävä, kun sitä tarvitsee. Itselläni olisi tässä paljon tekemistä; se tarve selviytyä yksin on aika syvälle rakennettua. Kai se osittain on meidän suomalaisten joku oma juttukin yrittää aina vain selvitä yksinään. Miksi? Sitä voi vain jäädä pohtimaan.. Mutta yritetään muistaa pyytää apua, kun sitä tarvitaan <3

Loppuun vielä sanottava, että joskus synkimpinä hetkinä olisin jopa ehkä toivonut jonkun kysyvän aidosti ”Kuinka sinä voit, voinko jotenkin auttaa?”.