Uimaan, uimaan, uimaan!

Tänään vihdoinkin pääsimme uimaan koko perheen voimin. Nuhaa, töitä, flunssaa, allergiaa, väsymystä. Tekosyitä, joiden vuoksi tämä oli ensimmäinen kerta tänä vuonna. Tänään kuitenkin otimme itseämme niskasta kiinni ja raahasimme itsemme uimahallille.

Kävimme vauvauinnissa Leon ollessa 3-4kk, mutta hän ei viihtynyt siellä
juurikaan. Itse epäilisin syyksi sitä pimeyttä, mikä kyseisessä altaassa
oli. Tai sitten emme saaneet rytmitettyä syömistä/nukkumista tai hän
oli vielä liian pieni tai sitten uiminen ei vain ollut mukavaa. Kylpemisestä hän jo tuolloin piti kovasti ja siksi epäilin syyksi pimeyttä. Meillähän nimittäin kärsittiin pimeän-pelosta synnäriltä asti. No, silloin se ei ollut mukavaa ja lopetimme sen sitten joulukuussa. Viimeisillä kerroilla otettiin kuvia ja saimme mekin yhden edes jokseenkin onnistuneen otoksen, joka tässä. Sukellus oli tuolloin aikamoisen kurjaa, kun ylipäänsä uiminen oli kurjaa. Mutta tässä kuvassa näkyy minusta hämmentävän vähän kyseinen kurjuus. Vauvauinnissa kuitenkin opimme käsittelemään pientä uimaria, sukelluttamaan ja muuta sellaista. Hyviä taitoja, kun ajatellaan ominpäin uimaan lähtöä

Tänään uimme n. 30min, jolloin huulet alkoivat vapista kylmän merkiksi ja oli aika nousta pois altaasta. Sukeltaminen ei saanut enää itkemään, vedessä oli mukavaa, palloa metsästettiin kovasti jos se lipesi käsistä. Mutta tämä poika ei polski, ei vähääkään! Jalat on aivan kippuralla ja kädetkin lähellä kroppaa. Ehkä polskuttelu sieltä löytyy, jos nyt saisimme aikaiseksi alkaa käydä säännöllisesti kerran viikkoon. Hauskaa oli ja sehän se pääasia kuitenkin on!

Itsehän olen kilpaa uinut pienen ikäni, n. 10-17 vuotiaana ja toki tahdon, että tämä poikakin vedessä viihtyisi. Vesi on kuitenkin elementtinä mukava – haluaapa Leo myöhemmin uintia harrastaa tai ei. Josko saisimme koko perheen harrastuksen tästä