Työtäs kun ilolla teet!
Työskentelen päiväkodissa ja tittelinäni on ryhmäavustaja. Aloitin työt elokuussa, joten töitä olen tehnyt puolisen vuotta. Olin työkokeilussa viime keväänä eräässä päiväkodissa ja sitä kautta sitten aukeni avustajan-töitä elokuu-toukokuun loppu ajanjaksolle eli vielä on muutama kuukausi töitä jäljellä 🙂 Saa nähdä, että mitä sitä sitten keksii toukokuun jälkeen.
Työskentelen pienennetyssä ryhmässä eli aikuisia suhteessa lasten lukumäärään on enemmän, mutta osalla lapsista on erityisentuen tarvetta enemmän tai vähemmän. Joku on joskus vuosia sitten lausunut minulle lauseen avustajan tehtävä on tehdä muiden työ mahdolliseksi. Välillä olen se, joka yrittää hillitä rauhatonta lasta ja välillä olen se joka availee ovea kesken aamupiirin saapuville vanhemmille sekä lapsille. Minä olen se työntekijä, jolla on usein aikaa istua lattialle leikkimään lasten kanssa, pelailla heidän kanssaan tai vaikka vain antaa osan lapsista tarvitsemaa syliä. Minulla ei ole suunnitteluvastuuta päivän touhuista vaan sen hoitavat muut ja siksi minulla on aikaa istua siellä lattialla 🙂 Oikeastaan jos tarkkoja ollaan, niin minun vastuuni on hyvin olematon; päiväkotimaailmassa avustaja ei voi vastuuta kantaa. Vastuu on ns. aina jollain muulla virallisesti.
Olen töissä alueella, jossa
hyvin harvan lapsen äidinkielenä on suomi ja se näkyy tietenkin arjessa;
viittomat, eleet, kuvat ja kaikki mitä vain puheen tueksi keksii on
tärkeitä. Meillä käytetään töissä paljon kuvia; mm. valitaan leikki
leikkitaululta, seinältä löytyy päiväohjelma ja kaulanauhassa roikkuu
yksi setti kuvia. Toisena hyvänä puheen tukena ovat tukiviittomat, joita
olen päässyt opetelemaan töiden myötä 🙂 Toki näitä käytetään varmasti enemmän tai vähemmän kaikissa päiväkodeissa, mutta väittäisin, että meillä ne ovat aika suuressa roolissa.
Olen tehnyt neulotuille sukille silmiä ja neniä, jotta lapset saivat joululahjat. Olen askarrelut monenlaista omenoista puihin. Erilaisten kuvien, muistipelien ja muiden laminointi on aikalailla viikottaista. Eli monenlaista pääsee tekemään; kakkapyllyjen pyyhintää, ompelua, maalaamista, kynäotteen ohjaamista, lumiukkojen rakentelua, pipien puhaltelua, ruoan jakamista, kiukkujen rauhoittelua, satuhetken pitämisiä ja vaikka niin mitä!
Rakastan työtäni aivan yli kaiken. Koen saaneeni ihanat työkaverit, jotka ovat ohjanneet ja opastaneet minua päiväkoti-maailmaan. Päivä päivältä opin lisää ja koko ajan tulen varmemmaksi työssäni. Ryhmän lapset ovat aivan ihania; jokainen niin omanlaisensa persoona, mutta silti niin ihania jokainen tavallaan. Jokainen päivä tarjoaa tekemistä, haastetta, naurua ja ei tässä työssä ei ole kahta samanlaista päivää. NAUTIN.
T’äysien työpäivien tekeminen on ollut älyttömän raskasta, kun meidän yöt ovat mitä ovat. Onneksi työ on niin palkitsevaa ja mukavaa, että sitä todellakin jaksaa. Sitä tahtoo tehdä ja jaksaa; tuskin tällä väsymystasolla jaksaisi epämukavaa työtä edes yrittää tehdä. Koen, että minulla kävi hurja tuuri saadessani tämän työn ja päästessäni osaksi huippu-tiimiä 🙂 Harmittaa jo valmiiksi, kun se loppuu jo muutamien kuukausien kuluttua. Mutta viimeisistä kuukausista on vain otettava kaikki irti ja nautittava!
Sinulla on hyvin tärkeä työ! Nyt kun olemme opetelleet päiväkotia niin syli ja lattialla leikkiminen on niin tärkeitä.. ihana että olet pienten turvana.
Ne on tärkeitä ja niitä toivoo omankin lapsensa saavan päivän mittaan aina <3 Tsemppiä teille päiväkodin aloitukseen 🙂
Mä niin nostan sulle hattua, että jaksat ja teet juuri tuota työtä. Moni siihen ei pysty, kuten allekirjoittanut. Parasta on, kun näkee päiväkodissa työskentelevien rakavastan työtään. Hienoa! Hyvä työyhteisö on kyllä kaiken a ja o.
Tuosta olen niin samaa mieltä; omankin lapsensa jättää mieluummin hoitajalle josta näkyy se aito innostus työtään kohtaan 🙂 Ja työyhteisöstä se kaikki lähtee.