Työkokeilu fiiliksiä

Työkokeilu. Kuukausi alkaa olla omaa työkokeilua takanapäin ja juurikaan en ole ehtinyt tarinoimaan miltä se on tuntunut tai olenko oppinut yhtään mitään. Työkkäri ehdotti/velvoitti menemään työkokeiluun ja päiväkotiinhan minä sitten päädyin. Kuitenkin fiilis oli se, että josko opiskelisi alalle ja pääsisi joskus päiväkotiin töihin. Unelma. 

Alkuun tuntui todella raskaalle ja lähinnä eksyneelle, tiellä olevalle. Jotenkin, kun sitä menee ummikkona työpaikalle, keskelle kiirettä ja muiden arkea.. Siinä on aina varmasti omat ulkopuolisuuden ja pihalla olemisen fiilikset läsnä. Ensimmäiset päivät olin lähinnä varmaan haitaksi, tiellä ja turhake. Hiljalleen edes joissakin asioissa aloin pääsemään sisään touhuun, kun kysymyksiini vastailtiin kärsivällisesti ja päiväkoti-maailma alkoi muuttua tutummaksi. Nyt kuukautta myöhemmin osaan jo annostella ruokaa lautasille, auttaa lapsia heidän taitojensa vaatimalla tavalla pukeutumaan ulos ja olen minä päässyt leikkimään myös mm. ritareilla ja hoitamaan pehmoleluja lääkärin tarvikkeilla. Unohtamatta useampaa luettua tarinaa ja opittuja tukiviittomia 🙂 Lapset ovat aivan ihania ja mahtavia pieniä persoonia! Olen tosissani tykännyt ja ainakaan ensimmäinen kuukausi ei ole saanut jättämään haaveita alasta vaan ennemmin motivoinut tosissaan tavoittelemaan alalle opiskelua. Toisaalta minua kiinnostaisi myös mahdollisesti vanhusten kanssa toimiminen, vaikka siitä tiedän todellisuudessa vielä vähemmän. Joten se ehkäpä olisi se lähihoitaja.

Tässä kohti elämää vain se oppisopimus olisi varmasti se viisain ratkaisu. Mutta mahtaako sellaista paikkaa sitten saada mistään. Kuukausi tässä on vielä työkokeilua tuolla päiväkodissa jäljellä ja sitten ollaan jälleen kysymysmerkkinä “entäs nyt sitten?”. Pitäisi aktiivisesti alkaa soittelemaan varmaan yksityisiä päiväkoteja läpi, että josko jonnekin pääsisi oppisopimuksella. Olisi huippua! Tai siis kun en usko, että kunnalliselle puolelle pääsee mitenkään? Kellään tietoa? Mutta joka tapauksessa täytyisi soitella paikkoja läpi. En vain tiedä, mitä ihmettä teen, jos paikkaa en saa. No, se on sen ajan murhe sitten! 

Laitetaan loppuun vielä kuva, kuinka iloisesti meillä kirjoitellaan blogia yhdessä 🙂 Sain houkuteltua Leon keittiöstä kiukuttelemalla, kun nappasin läppärin kainaloon ja huikkasin “äiti menee nyt kirjoittamaan blogia? Tule mukaan!”. Ja johan tuo seurasi ja tuli ihmettelemään olkkariin!