PÄIVÄKOTI; millaista siellä on ollut meidän silmin?
Leo on nyt ehtinyt olla päiväkodissa jo reilu 2,5v. Hän aloitti päiväkotiuransa jo helmikuun lopussa 2017, kun minä aloitin työkokeilussa. Nopeasti se aika menee! Mitä kaikkea meidän päiväkoti -uraan onkaan mahtunut? Vahinkoaltistuksia, suurta luottamusta, vielä suurempaa luottamuksen romuttamista ja melkein voisi sanoa jopa valheita.
PÄIVÄKOTI, KAIKKI UUTTA
Päivähoitopaikka Leolle jouduttiin järjestämään aika nopeasti, kun työkkärin kanssa päädyimme siihen, että aloitan työkokeilussa. Tuo työkokeilu poiki kahden vuoden työsuhteen minulle, joten se todellakin kannatti. Hoidontarve tuli kuitenkin äkillisesti, helmikuussa eli kesken vuoden ja asuimme tuolloin alueella, jossa päiväkodit ovat kohtuullisen täysiä. Kaupunki järjesti lapselleni kuitenkin hoitopaikan, kuten laki edellyttää. Itse ei päässyt asiaan vaikuttamaan sen suuremmin ja se oli otettava vastaan, mitä tarjottiin.
Kaikki oli uutta minulle äitinä, mutta myös päiväkodissa monelle henkilökunnasta lapseni älyttömän suppea ruokavalio oli uutta. Tein kovan työn, jotta lapseni sai sinä keväänä ruokaa. Monta puhelua ja sähköpostia siihen tarvittiin, jotta saatiin väki kasaan ja saman pöydän äärelle. Palaverissa askel askeleelta saatiin koostettua ruokavalio lapselleni myös päiväkotiin.
Leon hoitajiksi osui ensimmäiselle puolelle vuodelle kaksi ihanaa ihmistä. Leo piti omista hoitajistaan. Toinen heistä tiesi hiukan enemmän allergioista, toinen hiukan vähemmän. Keittiöstä kuitenkin tuli ruoat ja dieettikokki osoittautui aivan huippu ihanaksi; hän mahdollisti lapseni päivähoidossa olemisen. Sinä keväänä meillä tippui ruoka-aineita ennätystahtia ja niitä korvattiin lennossa aivan hetkeksi ja.. Se oli aika hullu kevät siltä osalta ja todellakin vaati dieettikokilta hurjasti. Hän hoiti homman ja olen kiitollinen.
Leo oireili sinä keväänä ihan tosi kovasti. Syytä sille etsittiin kovasti ja henkilökunta teki tiivistä yhteistyötä; kokeiltiin läpi erilaiset ruokalaput, toin kotoa lakanat sänkyyn ja oman pyyhkeen vessaan käsien sekä naaman pyyhkimiseen, ulkona oltiin tarkkana ettei suuhun päätyisi liiaksi mitään ja ruokapöydässä yritettiin olla älyttömän tarkkoja. Monia asioita opittiin sinä keväänä kantapään kautta, monia itkuja itkettiin ja ahdistus oli hetkittäin kovaa. Jälkikäteen ajatellen todennäköisesti syy kovalle oireilulle oli henkilökunnan eläimet sekä talon kunto; molempi pahempi uskoisin.
Ensimmäinen päiväkoti puolikkaamme päätyi rajuun vahinkoaltistukseen. Se ei ollut sen kevään ensimmäinen, mutta ehkä siihen astisen elämämme rajuin. Joku muun ryhmän hoitajista antoi Leolle palan kypsentämätöntä porkkanaa. Meidän koko paketti hajosi siitä mokasta. Luottamus meni, äidillä sekä pojalla.
UUSI PÄIVÄKOTI, LUOTTAMUKSEN MENETTÄNEINÄ
Elokuussa 2017 aloitimme tutustumisen uuteen päiväkotiin. Leo pääsi allergia-ryhmään; pesuaineet mietitty allergia-näkökulmasta, eläinpölytön paikka jne. Me vaihdoimme uuteen päiväkotiin niin, että molempien luottamus oli viety. Olimme valvoneet pari viikkoa, Leo oli ollut todella kipeä ja viimeisimmäksi tahdoin antaa lastani varsinkaan vieraiden hoitoon. Uudessa päiväkodissa meitä oli kuitenkin vastassa osaava henkilökunta. Aika nopeasti tajusin, että siellä Leon hoitajat oikeasti tiesivät mistä puhuivat ja tiesivät, mikä on allerginen sekä astmaattinen lapsi. Ei mennyt kauaa ja pieni luottamussuhde oli syntynyt.
Leo loi vahvoja siteitä ensimmäisenä vuonnaan tuossa päiväkodissa eli syksy 2017- kevät 2018 olivat ”kulta-aikaa” varhaiskasvatuksen osalta. Leo nautti päiväkotiin menosta, oppi valtavasti uutta ja oireilu sinä vuonna oli selkeästi vähäisempää, kuin edellisessä päiväkodissa. Edelleen meillä hetkittäin kaivataan varsinkin yhtä silloisista hoitajista. Äitiä sekä lasta korjattiin kyseisenä vuonna ja luottamusta hiljalleen palautettiin takaisin.
LUOTTAMUS HORJUU JÄLLEEN
”Onko tämä enää edes allergiaryhmä? Silloin joskus lapseni eivät päässeet tähän ryhmään, kun meillä oli koiria. Meillä on edelleen koira, mutta nuorimmainen pääsi silti.” Sanat, jotka ovat syöpyneet mieleeni syksyn 2018 vanhempainillasta. Siinä minä istuin, en tahtonut ymmärtää kuulemaani enkä varsinkaan uskoa. Siitä alkoi koko syksyn mittainen selvitystyö. Miksi lapseni eläinpölyttömässä ryhmässä oli lapsia, joiden kotona oli erinäisiä eläimiä? Eikä niitä lapsia suinkaan ollut vain yhtä tai kahta. Meidän yksi syy vaihtaa päiväkotia oli se, että Leo tarvitsi eläinpölyttömän paikan ja vuoden kohdalla selvisikin muuta. Sinä syksynä lähetin monta sähköpostia, soitin monta puhelua ja itkin monen monta hetkeä. Se vähättely ja asioiden kiertely, jota kohtasin asioiden tiimoilta. Ei riitä sanat. Kävin läpi laajasti tunteita; toivottomuudesta epäuskoon.
Se syksy vei minulta luottamuksen, se vei sen hyvin vahvasti. En tiedä näkyikö fiilikseni niin selvästi ja olivatko Leon luettavissa, että sen vuoksi viime vuosi oli myös hänelle vaikea. Päiväkotiin oli vaikea lähteä, sinne jäätiin monesti itkien ja se oli aika raskasta aikaa edellisen vuoden helppouteen verraten.
Eläinperheen lapsia siirrettiin toisiin ryhmiin, allergia-ryhmää palautettiin jälleen eläinpölyttömäksi. Keväällä tuli tieto, että allergia-ryhmä siirtyy talon toiseen päähän ja henkilökunta vaihtuu syksyllä. Se oli oikeastaan ihan hyvä siinä kohti; hoitajat olivat mukavia, mutta vuosi oli ollut raskas ja se heijastui kaikkeen.
SYKSY 2019 JA LUOTTAMUKSEN KASAILUA
Tämä syksy alkoi lupaavasti. Uusi henkilökunta vaikutti heti mukavalta, osaavalta. Toki heistäkin ainakin osalle allergioissa oli uutta, mutta koin heillä olevan aitoa halua oppia. Lapseni otettiin mahtavasti vastaan, kohdattiin mahtavasti ja lapseni viihtyi uudella tavalla jälleen. Se on vanhemman silmin yksi parhaita asioita; lapsi viihtyy. Olen tällä hetkellä älyttömän onnellinen lapseni hoitohenkilökunnasta ja Leokin todella nauttii heidän seurastaan. Siellä on oikeasti osaamista ja taitoa tarjota laadukasta, ihanaa varhaiskasvatusta.
Sitten tuli loma mummalassa. Nukuimme täysiä öitä. Nuha loppui. Palasimme takaisin kotiin; päiväkotipäiviä alkoi seurata nuha ja yöheräilyt. Yksi sana; eläinpöly. Jossain vaiheessa olikin jälleen luovuttu mm. vaatteiden vaihtamisesta siinä kohti, kun aikaisin aamulla tulleet lapset sekä aikuiset vaihtavat omaan ryhmään. Eli jälleen eläinpölyä tuli päivittäin vaatteiden mukana Leon ryhmään. Kuvitelkaa tilanne; lapsi viimeiseksi kotoa lähtiessä halaa oikein karvaista ja hilseilevää pörröistä kaveriaan, sitten se lapsi tulee itkuisena päiväkotiin, hoitaja halaa ja lohduttaa itkevää lasta, jonka jälkeen samainen hoitaja vastaanottaa minun eläinpölyallergisen lapseni ja mahdollisesti sylittelee myös häntä. Ja sitten pohdin, miksi lapseni on tukkoinen ja heräilee öisin. Todennäköisesti sen vuoksi, että altistuu vaihtelevin määrin edelleen eläinpölylle. Kaikista lupauksista huolimatta. Toivon todella, että sinne sekaan ei ole eksynyt yhtäkään eläinperheen lasta; sitä en ehkä enää kestäisi.
Salapoliisityö on siis suoritettu tältä syksyltä. Lapseni alkaa heräilemään viimeistään kello kolme yöllä, naama punoittaa, nenä/hengitys rohisee ja olo on kurja, koska asioita ei ole tehty luvatusti. On tehty asioita, joiden piti olla jo selvitetty ja kunnossa. Joista on väännetty ja käyty jo oma taistelunsa kertaalleen. On tämä vaan vaikeaa.
Nyt minulle luvattiin, että päiväkodissa keksitään ratkaisu tähän tilanteeseen. Luvattiin, että he tekevät asioita, joilla lapseni voi voida hyvin. Tahdon antaa päiväkodille vielä tämän yhden mahdollisuuden korjata tilanteen. Koen antaneeni sen jälkeen tarpeeksi mahdollisuuksia ja sitten yksinkertaisesti on aika olla yhteydessä jonnekin eteenpäin. Lapselleni on luvattu eläinpölytön paikka ja hän tarvitsee sitä, joten minun ei auta olla kuin tämä leijonaemo joka sen hänelle taistelee.
KEITTIÖ SAA KIITOSTA OSAKSEEN
Loppuun vielä toteamus, että kaiken näkemäni ja kuulemani jälkeen olen onnellinen Leon päiväkodin keittiöstä. Siellä on taitoa ja ymmärrystä. Yhteistyö on sujunut upeasti jo reilun kahden vuoden ajan. Siellä henkilökunta valmistaa ruokaa minun lapselleni, mutta samaan aikaan monelle muulle laajasti tai vakavasti allergiselle lapselle. Ei voi kuin ihailla sitä ammattitaitoa ja osaamista, jota sieltä suunnalta olemme saaneet osaksemme. Ruokahuolto siis on toiminut meidän kohdallamme ja oireillessa ei todellakaan ensimmäisenä ajatus käänny keittiön puoleen; kenties vasta kolmas. Mutta allergiaperheen äidillä se on aikamoinen luottamuksenosoitus, että ensin mietitään muita tekijöitä ja sitten vasta aletaan kääntyä päiväkodin keittiön puoleen.
MIKSI KIRJOITAN TÄSTÄ VASTA NYT?
Olisin halunnut kirjoittaa aiheesta lukemattomia kertoja viime vuonna taistellessani asiasta. Mutta jotenkin en ole osannut pukea sanoiksi ja sen jälkeen homman piti olla kunnossa, joten annoin asian olla. Nyt kuitenkin tarvitsi saada purkaa ajatuksia. Hetkittäin sitä ihan tosissaan miettii, miten asiat voidaan hoitaa näin. Miten meillä ei ole Suomessa isoissa kaupungeissa oikeasti allergiapäiväkoteja? Päiväkoteja, jossa nämä allergiset olisi huomioitu mm. eläinpölyn ja kaiken muun osalta. Tai edes tällaisen yhden ryhmän vertaa, joka sitten olisi oikeasti sitä mitä luvataan. Mutta josko nyt vihdoin.. Me olemme 2,5v sitten hakeneet kyseiseen päiväkotiin eläinpölyä pakoon sekä allergiaosaamisen tähden. Jälkimmäinen on toteutunut paljon paremmin, kuin ensimmäinen.
Aiempia postauksia päiväkoti-aiheesta: