Minä + Hän = Me

Parisuhde-postausta pyydetään aina säännöllisin väliajoin ja nyt vihdoin iski oikeanlainen fiilis kirjoitella siitä teille.

Jokainen, jolla on pieni lapsi tietänee, että vähintäänkin vauvavuosi voi koetella parisuhdetta. On väsymystä, laidasta laitaan heitteleviä hormoneja, synnytyksestä palautumista ja ties mitä muuta. Joissakin tilanteissa ne haasteet eivät ala vasta vauvavuodesta eivätkä ne välttämättä pääty siihen vauvavuoteen, kuten me olemme saaneet huomata. Jo pelkkä raskaus pelkoineen, ennenaikaisuuden riskeineen sekä kovine kipuineen oli aikamoinen koetin meidän parisuhteellemme. Sitä seurasi vauva, joka ei nukunut, huusi ja söi kaikki mehut meistä vanhemmista. Eikä ensimmäinen taapero-vuosikaan ole kamalaa helpotusta suonut. Onko vauvavuosi koetellut muiden parisuhdetta?

Meillä suurin eteenpäin ajava asia lienee päätös siitä, että tästä selvitään. Unohtamatta rakkautta tai uskoa parisuhdettamme kohtaan. Me olemme perhe, meillä on parisuhde ja kaikki se tarvitsee paljon töitä onnistuakseen.

Meidän tapaamisesta ja ensimmäisistä vuosistamme voi lukea Täältä, koska tässä postauksessa meinaan katsoa parisuhdettamme tässä hetkessä, enkä kertoilla tapaamisestamme ja menneistä vuosista.

Eilen aamulla sain nukkua pidempään ja olen siitä hurjan kiitollinen, kun yö meni pitkälti valvoessa. Leo lähti isänsä kanssa Skanssiin leikkimään ja minä sain rauhassa avata koneen. Mies oli jättänyt auki Väestöliiton “kuinka hyvä kumppani olen” –testin ja pakkohan se oli tehdä. Sen mukaan minun pitäisi tehdä enemmän rakkauden tekoja ja todellakin tiedän sen; olen ollut viimeaikoina yksinkertaisesti liian väsynyt pitääkseni huolta parisuhteestamme. Tästä tuloksesta kuitenkin meinaan yrittää ottaa kiinni ja tehdä asialle jotain; tahdon olla parempi. Testin löydät täältä, jos tahdot itsekin katsoa, mitä kyseinen testi sanoo 🙂

Odotan sitä päivää, että jaksan teoillani osoittaa rakkauttani. Kuulun ihmisiin, jotka uskovat kaiken lähtevän pienistä teoista ja asioista; toisen tullessa töistä kotona odottaa lämmin ruoka tai vastaleivottu mustikkapiirakka, täysin yllärinä ostettu pieni asia jonka tietää toisen tarvitsevan tai vaikka vain ystävällinen sana, kun näkee toisen raskaan työpäivän jälkeen. Hetkittäin kykenen näihin pieniin asioihin, kun Leon kanssa on helpompi hetki meneillään. Ja itse toivon tätä samaa myös parisuhteen toiselta osapuolelta, joka tällä hetkellä hoitaa tätä minua paremmin.

Eilen päätin, että syömme yhdessä kunnon iltapalan telkkarin äärellä. Tuoretta patonkia, paistettuja kananmunia ja pekonia, mozzarellaa, meloneita, dippiä, sipsejä, kurkkutikkuja sekä karkkeja 🙂 Myönnettäköön, että minusta tällainen ylimääräinen tekeminen syö voimat täysin, mutta toisaalta oli ihanaa istua ja syödä toisen kainalossa.

Näiden pienten asioiden lisäksi kaipaisin arkeemme parisuhdeaikaa. Se kuitenkin vaatisi a) lastenhoitajaa ja b) rahaa lastenhoitajaan sekä siihen jonkun tekemiseen. Otin itseäni kuitenkin niskasta kiinni ja aloitin mahdollisen lastenhoitajan etsinnän eilen; katsotaan josko mekin saisimme kahdenkeskistä aikaa joku kaunis päivä 🙂

Parisuhteessamme on useampi asia, jotka vaatisivat korjaamista, jotta tämä voi kestää. Meillä on kummallakin omat mörkömme kaapissa, jotka vaikuttavat kaikkeen, mutta hiljalleen ne möröt alkavat olla takanapäin. Itse kullakin. Itseni puolesta voin vain todeta, että joko parisuhteemme kestää tämän kaiken tai sitten se ei kestä; aika näyttäköön.