Lapsen tähystys, mitä ajatuksia?

Maanantai-aamuna starttasimme auton kohti Tamperetta. Minulla oli sydän kurkussa ja oksetti; ilmeisesti pelkästä jännityksestä, että mitä Tampereen lääkäri meille osaa kertoa. Reissuun pakattiin mukaan kasa ruokaa Leolle sekä paljon toiveikkuutta. Lähinnä lähdimme reissuun saadaksemme tiedon tähystääkö kyseinen lääkäri lapseni ja millaisella aikataululla.

Pakko kehua meidän automatkustajaamme ihan tosissaan. Otimme hänelle mukaa ainoastaan Samppa-koiran paloautonsa kanssa ja siinä kaikki puuha automatkalle, joka kuitenkin kesti reilu 2h suuntaansa. Leo katseli maisemia, höpötteli ja menomatkalla otti loppupäässä pienet torkutkin. Menomatkaan ei tainnut liittyä muuta kuin heräämis-kiukkuilua. 

Tampereella ajoimme auton parkkiin rautatieaseman viereen. Laskin nopealla matikalla, että parkeeraus maksaa n. 15e meidän päivältämme, mutta emme jaksaneet alkaa etsimään siinä kohti enää halvempaa vaihtoehtoa. Saatuamme auton parkkiin lähdimme kulkemaan kohti Koskikeskusta; kävimme ostamasssa Finnlaysonin pop-up-myymälästä patakintaat, Leo pääsi touhuamaan leikkipaikalle sekä pian saapui paikalle tamperelainen syyskuinen2015 äiteineen ja menimme yhdessä syömään. 

Pienen pohdinnan jälkeen päädyimme Raxiin, joka oli kyllä kieltämättä hyvä ratkaisu! Siellä oli pieni leikkinurkkaus, jossa nämä taaperot viihtyivät hyvin ja me vanhemmat saimme syödä sekä höpötellä hetken rauhassa 🙂 Ja pakko sanoa, että kyllä siellä Raxissa vain sen oman vatsankin täyteen sai vallan mainiosti. Itselleni toki ruokakin maistui tavallista heikommin, mutta jännitys oli kovin katossa.

Syömisen jälkeen suuntasimmekin jo kiireellä seuraaville treffeille. Kävimme tapaamassa kahta Tamperelaista allergia-äitiä. Pakko todeta, että samanlaisia murheita ja ajatuksia niillä Tamperelaisillakin allergia-taivalta kulkevilla on! Oli ihana kuitenkin tavata heitä; toinen varsinkin vahvasti esillä allergialasten FB-ryhmässä ja sitä kautta ”tuttu”, niin onhan sellainen ihminen aivan ihanaa päästä tapaamaan oikeasti 🙂 

Treffailun ja shoppailun jälkeen oli kuitenkin aika mennä asiaan. Sydän oli suunnilleen kurkussa, kun kävelimme Mehiläiseen ja kävimme ilmoittautumassa. Jotenkin se ajatus siitä, että sieltä olisi pakko saada vastauksia ja ei voisi lähteä tyhjin käsin. Se valtava pelko siitä, jos ei saakaan mitään apua. 

Pelko oli kuitenkin lopulta turha. Meitä oli vastassa aivan ihastuttava lääkäri. Se, kuinka upeasti lääkäri otti vastaan tämän taaperon; kohtasi oikeasti ja aidosti potilaansa. Kyseli Leolta, hassutteli Leon kanssa, antoi tuon uteliaan tutkia huonettaan. Huoneessa myös näkyi kiireettömyys. Sitä melkein itsekin unohti jo jossain kohti, miksi oli sinne tullut ja sen oman paniikkinsa. Hän oli jo ennalta tutustunut Leosta löytyviin tietoihin, kuunteli, kertoili asioita. Ja lopulta ne sanat ”kyllä me voitaisiin lähteä tähystämään. Otetaan koepalat mastosytoosia ja EE:tä (eosinofiilinen esofagiitti) silmällä pitäen”. Sillä hetkellä sydämeltäni vierähti valtava kivi pois ja olisin melkein voinut itkeä. Lääkäri herätti toivon siitä, että voisimme kenties saada vastauksia tai ainakin sulkea edes joitakin asioita pois. 

Tähystysaika on varattuna 17.5. ja nyt on tosiaan sitten kuukausi aikaa saada vakuutusyhtiöltä maksusitoomus. Toivotaan, ettei se vaadi kovin suurta taistelua ja järjestyisi. Meidän vakuutusyhtiö ja Mehiläinen ei vain ole niitä parhaita yhteistyökumppaneita, mutta.. Onneksi on se kuukausi nyt aikaa! Vielä toimenpide ei ihan kamalasti jännitä, mutta huomaa sitä kovasti toivovansa, että tähystys toisi meille edes joitakin vastauksia. 

Onko sinulla kokemuksia lapsen tähystyksestä? Miten meni? 🙂