Lääkäri näki kivun

Maanantaina kävimme lääkärillä ja tuntui, kuin hän olisi ensimmäistä kertaa tosissaan herännyt Leon oloihin, oireisiin ja ylipäänsä tähän kohti huonompaa menevään tilanteeseen. Itselle tuli fiilis, että minua kuunneltiin vihdoin. Ei vain sanottu ”juujuu, yritetään selviytyä. Tämä on nyt näin, mutta kyllä se joskus helpottaa”. Ensimmäistä kertaa lääkärikin näki oireet, joista olen puhunut ja joihin on näennäisesti uskottu, mutta ikinä niitä ei ole ollut silmin nähtävissä vastaanotolla käydessä. Maanantaina kuitenkin iho oli huonossa kunnossa, vatsa turvonnut, ummetuksen pystyi tuntemaan ja hengityskin rohisi ilman järkevää syytä. Eikä tämä taapero edes tehnyt yhtä iloisesti yhteistyötä lääkärin kanssa, kuin aiemmin.

”Tämän lapsen pitäisi olla paljon kipeämpi. Olen hämmästynyt, että hän edes torkkuu. 

Suoli on täynnä tavaraa, ummetus kovaa, iho tekee varmasti kipeää. Tämän pojan pitäisi

olla kivuliaampi eikä suinkaan hymyillä näillä oireilla.” 

Se on yllättävän rankkaa kuulla lääkärin suusta, se mitä on itsekin jo epäillyt. Lapseni kivunsietokyky lienee korkea tai sitten hänellä on aistialiherkkyyttä. Joka tapauksessa hän ei reagoi kipuun siten, kuin normaalisti ihmisen kuuluisi. 

Saimme ummetuksen hoitoon muutamaakin lääkettä + peräruiskeet, joilla tyhjentää suolistoa. Edelleen turvotusta on vatsassa selkeästi, joten siellä lienee tavaraa vaikka näennäisesti vatsa on alkanutkin taas toimia. Se on kuitenkin alkanut toimimaan sen verran, että meillä pystyy sanomaan, että jälleen nukutaan. Edes hiukan. 

Nyt odottelemme maanantain ultraa. Ultralla ei kamalasti tietenkään näe, mutta sillä saa suljettua kuitenkin joitakin juttuja pois. Toivottavaa olisi, ettei ultralla mitään näkyisi; sillä kun taitaa näkyä vain rakennepoikkeamia ja muita..  Maanantai iltana kuitenkin suuntaamme sinne ja katsotaan, mitä näkyy. Tätä äitiä jännittää koko ultraus kamalasti, vaikka tiedän sen olevan nopea ja täysin kivuton. Sitä vain tahtoisi sen jo olevan, jotta voisi lopettaa kamalan stressaamisen ”jos siellä onkin jotain oikeasti vikana?” Maanantai-illan jälkeen kuitenkin olemme viisaampia sen suhteen, että tarvitseeko mistään olla akuutisti huolissaan.. 

Ultran jälkeen mietitään taas, miten jatketaan. Tarvitaanko verikokeita, ulostenäytteitä, mitä syödään jne. Sitä odotellessa. Mutta nyt tuntuu, etten ole enää yksin pyörittämässä tätä kaikkea ja pidä kaikkia lankoja käsissäni, vaan meillä on jälleen lääkäri vahvasti tukena. ”En kuvittele lapseni oireita” oli fiilis, jolla kotiuduin lääkärin vastaanotolta.

Minulle pukkasi alilämpöä, joka parissa tunnissa muuttui kuumeeksi. Lähdin eilen töistäkin kesken päivän, kun olo oli aivan kamala. Pääkipua, joka paikan särkyä, palelua.. Kamala olo. Flunssa + kertynyt väsymys taisi yhdessä tehdä olosta kamalan. Nyt ei auta kuin lepäillä viikonlopun ylitse ja toivoa, että maanantaina olisi jälleen kunnossa 🙂