Kuka tätä blogia sitten kirjoittaa?

Tätä kirjoittaaa pian 25-vuotta täyttävä nuori naisen alku. Jostain syystä miellän itseni jo 25-vuotiaaksi, vaikka sinne on vielä joitakin kuukausia matkaa. Ehkä tämä tarkoittaa sitä, ettei ainakaan ikäkriisiä ole toistaiseksi havaittavissa. 

Väläytin jo ensimmäisessä postauksessani, että elämäni ei ole sieltä helpoimmasta päästä ollut. Monet vastoinkäymiset on täytynyt voittaa matkalla, jotta voi nyt seistä ylpeänä tässä elämäntilanteessa. Uskon, että menneisyyteni on tehnyt minusta vahvan selviytyjän. Kun tapasin nykyisen avomieheni, Villen, olin vain kova kuori joka on hiljalleen avautunut ja antanut mahdollisuuden tulla lähelleen. Kova kuori, jonka sisään voin toisinaan vetäytyä, on suojamekanismini. Kukaan ei voi satuttaa ihmistä, joka on syvällä kuoren sisällä – siellä on turvassa. Mutta se kuori alkaa olla menetetty. Ville tuli elämääni ja hän on aika tehokkaasti onnistunut musertamaan kuoreni. Kuorettomana olen päässyt kokemaan paljon uusia asioita, tutustumaan upeisiin ihmisiin ja löytämään hurjasti uusia ilonaiheita elämääni. Mielelläni olen siis päästänyt irti kuorestani. 

Olen tällainen tavallinen, tylsä ihminen. Olen kova puhumaan, kun sille päälle satun (eli aikalailla aina, kaikkialla, koska tahansa). Siksikin blogi on minulle hyvin tärkeä – tänne voin purkaa ajatuksiani, fiiliksiäni ja mietteitäni. Eikä minun tarvitse vaivata toisia ihmisiä tällä kamalalla tarpeellani höpöttää. Viihdyn sohvan nurkassa katsomassa tv-ohjelmia (kunhan niissä tapahtuu paljon ja ne kiinnostavat), viihdyn ulkoilemassa vaunujen kanssa, viihdyn mammatreffeillä, viihdyn hampurilaisella mieheni kanssa. Minusta on mukavaa tehdä asioita, mutta toisinaan on ihanaa käpertyä sohvan nurkkaan kaakao-kupin ja lehden kera. Jos minulla olisi rahaa, niin matkustelisin ympäri maailmaa vaikka en osaa kieliä lainkaan. Mutta elekielellä pääsee pitkälle, onneksi. Palelen helposti ja siksi villasukat ovat kaverini elokuusta toukokuuhun. Ja myös kylminä kesäiltoina. En meikkaa, en käy kampaajalla, en harrasta kasvohoitoja, en edes rasvaa ihoani – taidan olla hiukan huono nainen. Minulla on liuta allergioita, joista en jaksa välittää ja muutama joista on välitettävä jos mielii hengittää vielä huomennakin. Innostun helposti nollasta sataan ja silloin innostuksellani ei ole rajaa. Toisaalta välillä olen liian tehokas myös menemään vastakkaiseen tunnetilaan. Mutta pyrin aina löytämään valoisan puolen, vaikkakaan se ei aina ole mahdollista. Yritystä kuitenkin on. Joskus liikun ja joskus vähemmän, joskus syön terveellisesti ja joskus en niinkään. Nyt tosin olen JO viisi päivää suorittanut kyykkyhaastetta onnistuneesti, olen aika ylpeä itsestäni.

Eiköhän tässä myöhemmin tule paljon vielä höpöteltyä itsestänikin, mutta tällainen pieni avaus siitä, kuka täällä ruudun toisella puolen oikein kirjoittelee 🙂