Hymy, jonka takana on kipu

Kuinka paljon näihin kuviin mahtaakaan mahtua kipua? Kuinka paljon tämä 

iloisuus ja touhottavuus peittääkään niitä aitoja tunteita taakseen? Kuinka

kovaa on tämän lapsen päivittäinen kipu?

Tänä kesänä yritämme tehdä paljon asioita, kokea uutta ja jännittävää sekä yksinkertaisesti nauttia jokaisesta hetkestä joka on nautittavana. Leo rakastaa touhuta ja tehdä, hän kokeilee ilolla kaikkea ja hihkuu onneissaan olipa suuntana takapiha saippuakuplien kanssa tai Paavonurmen kenttä pallomerineen. Leo on sen ikäinen, että mahdollista puuhaa taitaa olla enemmän, kuin yhdessä kesässä ehtii tehdä ja se on ihanaa! Nyt toivotaan vain, että säät suosivat meitä koko kesän.
 

Refluksiin aloitetut lääkkeet, se miedoinkin jolla aloitimme, on mitä ilmeisimmin tuonut jonkinlaista apua. Leo oppi värit juuri nyt; samaan aikaan kun on voinut selkeästi paremmin. Samaten tuolle lapselle on viime aikoina selkeästi kasvanut korvat; hänen kanssaan on ihana liikkua eri paikoissa, kun hän kuuntelee edes satunnaisesti. Väkisin sitä vain miettii, että kuinka paljon ihan tosissaan tuohon lapseen sattuu. Voisi toki olla sattumaa, mutta en jaksa enää tässä kohti uskoa sattumaan. Jokainen meistä kuitenkin tietää, ettei kivuliaana jaksa olla parhaimmillaan; tuskin kukaan meistä. Ainakaan, jos oletetaan kivun olevan päivittäistä ja pitkälti kokoaikaista. “Tästä lapsesta näkyy kipu” – oli lääkärimme sanat viime käynnillä. Kuten olen monesti kirjoitellut, niin pääasiassa Leo antaa kivun näkyä kotona; lääkärin vastaanotolla ja muualla hymyillään kauniisti, peittäen suurin osa siitä kaikesta. Lääkärimme sanoja olen nyt pyöritellyt päässäni perjantailta saakka ja pohtinut, että missä se kipu näkyy. Mutta ehkä lääkäri sen vain näkee.

Nukkumaanmeno meillä on haastavaa, koska Leo aina itkeskelee “äitiii, en tahdo nukkumaan. Nukkuminen pipi”. Kertonee ihan riittävästi. Silti menemme joka ilta nukkumaan ja kyllä tuo lapsi ennemmin tai myöhemmin nukahtaa. Usein kyllä herää viimeistään puolilta öin; hyvänä yönä kömpii vain kainaloon ja huonompana yönä itkee/käyttää äitiä tyynynä tai patjana/pyörii/hyörii/huutaa. Eli nukkuminen on edelleen aika haastavaa, vaikka eteenpäin on kamalasti mentykin 🙂