Allerginen lapsi; missä nyt mennään?

Kokonaisia yöunia, yhdessä yössä alkanut uhmaikä, aamulla pitkään köllöttelyä sängyssä, ei 24/7 huutavaa nälkää, rauhallista ja kauniita pöytätapoja ja ei kipuja havaittavissa. 

Lähdetään liikkeelle KYMMENEN tunnin yöunista. Kyllä, luit oikein. Leon yöunet kestävät tällä hetkellä 8-10h yhtä soittoa, ilman heräämisiä. Minun täytyy vielä hiukan treenata tätä nukkumista, jotta en itse heräilisi niin montaa kertaa ja valvoisi iltasella “odottaen, että Leo kuitenkin herää aivan pian”. Sanotaanko, että tämä on vain jotain uskomatonta; valvotut ja 2-100 heräämiset yöt vaihtuivat aivan lennosta täysiin öihin. Sen lisäksi on tullut rauhalliset aamut; ne eivät ala kiukulla eikä nälkä-huudoilla, vaan oikeasti voidaan jäädä sänkyyn köllimään ja halimaan.

Itsessäni huomaan hiljalleen, kuinka voimat alkavat palautua; lauantaina tein mustikkapiirakkaa, eilen jaksoin lähteä kahdesti puistoilemaan koko perheen voimin. Vielä on matkaa täysiin voimiin, mutta kyllä sen voimaantumisen alkaa hiljalleen itsessään huomata. Luulen, että monen monta hyvää yötä kuitenkin tarvittaisiin vielä, jotta univelka tulisi oikeasti kuitattua. Tämä on kuitenkin lupaava alku! Ja kyllähän tuo lapsikin haukottelee vähemmän, kun on saanut nukkua SEKÄ herää iloisena.

Myös lapseni piristyy sekä alkaa toimeliaammaksi ja eilen Förillä kohdattiin hyvin pelottava kokemus. Leo istui kyydissä ja minulla oli hänestä kiinni, kunnes hän päättikin riuhtaista itsensä irti ja lähteä juoksemaan reunaa kohti. Sydän kävi kurkussa, huusin lapseni nimeä ja pyrin hurjalla tahdilla perään. Onneksi lapsemme tottelee ja hidasti vauhtiaan huomattavasti ennen reunaa ja sain hänet napattua kiinni. Herätti itsensäkin, että tuo lapsi ihan tosissaan lähtee kuin rusakko makuulta, kun niikseen tulee. Olkaa muut hyvinhyvinhyvin tarkkana, kun matkustatte lautalla.

Yhdessä yössä alkanut uhmaikä lienee se, joka kertoo eniten lapseni voinnin muuttumisesta. Hän jaksaa nyt ilmeisesti uhmailla! Vaatteiden riisuminen ei ole mukavaa, äidin valitsemat vaatteet ovat vääriä, väärät kengät ovat itkun paikka, loppuvat mustikat voivat kiukuttaa vaikka ei enää olisi nälkä, kun äiti ei ymmärrä niin huudetaan jne. Oli meillä pientä uhmaikää aistittavissa, mutta tämä oman tahdon esille tuominen kasvaa nyt päivä päivältä, kun olo on parempi. Mutta tiedättekö; minä vain iloitsen tästä! Tämä on niin paljon iloisempaa kiukkua, kuin se jatkuva kipu jota on ollut tähän asti.

Väkisinkin mietin, että olemmeko nyt päässeet kokeilemaan normaalia taapero-elämää vihdoinkin? Jotenkin voisin kuvitella, että tämä on jotain sellaista. Kunhan unohdetaan se, että lapsi elää kuudella ruoka-aineella. Se ei kuitenkaan tällä hetkellä tunnu yhtään niin raskaalle, kun lapsi on saatu hyvinvoivaksi ja iloiseksi pieneksi taaperoksi. Ja tiedättekö muuten – taaperoni sanavarasto on nyt viimeisen viiden päivän aikana kasvanut aivan kohisten! Lieneekö sitten sattumaa vaiko tähän kaikkeen liittyvää, mutta tuo höpöttää taukoamatta ja itse ymmärrän ehkä kymmenesosan; uusia melkein sanoja tulee niin kamalaa tahtia nyt, ettei tämä äiti meinaa pysyä perässä. Mutta onhan se ihanaa, kun toinen höpöttää menemään! <3

Tämä viikko tuo meille suuria muutoksia uuden päiväkodin alkaessa huomenna. Tänään menen palaveriin ruoka-asioita koskien ja huomenna sitten alkaa tutustuminen uuteen paikkaan. Minusta tuntuu pahalle, että Leo joutuu jättämään kaiken tutun ja vaihtamaan aivan uuteen; toisaalta tunnen suurta toivoa, että pystyisin uudessa päiväkodissa jälleen luottamaan siihen toimintaan. Ja tiedän myös, kuinka ihanan sopeutuvaisia nämä pienet ihmiset ovat; hyvä siitä tulee <3