ALLERGIAPERHE: Meidän uusi arki

Maanantaina meillä alkoi uudenlainen arki, kun minä aloitin opiskelemaan lähihoitajaksi ja toki Leon päivät pitenivät heti kättelyssä. Eli kolmatta päivää tässä vasta viedään, mutta tahdon jakaa teille näiden ensimmäisten päivien fiiliksiä; miltä itsestä tuntuu, miltä uudenlainen arki tuntuu ensimmäisten päivien perusteella ja kuinka Leo on jaksanut näitä pidempiä päiviä. Mistähän me sitten aloittaisimme. Otetaanko ensimmäisenä vaikka ihan yleisiä fiiliksiä ja sitten äidin fiiliksiä keskittymiskyvyn puutteesta?

MEIDÄN UUSI ARKI

Olemme viimeisen vuoden Leon kanssa tehneet lyhennettyä viikkoa, vajaata viikkoa, vajaita päiviä. Siitä on aika suuri muutos nyt sitten hypätä 8-16 päiviin (Leolla toki hoidossa tuohon päälle äidin automatkat). Nyt alkuun onneksi on vielä muutamia kevyempiä sekä lyhyempiä päiviä ja jopa muutama vapaapäivä. Niistä otamme kaiken irti, koska oikeasti ne 8-16 viikot koittavat sieltä aivan pian. Nyt laskeudumme tähän uuteen arkeen.

Ja vielä en edes itse taida ymmärtää, kuinka paljon voi tulla sitä kotona tehtävää hommaa. Koska epäilen, että sitäkin on luvassa opintojen edetessä.

ÄITI JA KESKITTYMISKYVYN PUUTE

Ensimmäisenä päivänä meille kävi esittäytymässä monenlaista ihmistä; oli psykologia, kuraattoria, opintosihteeriä ja vaikka niin mitä. Käytiin taloa läpi, tutustuttiin meidän “ryhmänohjaajaan” vai mikä hän sitten titteliltä onkaan. No, hän joka pitää meistä huolta nämä kaksi vuotta 😀 Kuunneltiin, istuttiin, kuunneltiin, istuttiin. Kotona totesin jo ensimmäisen päivän jälkeen, että tulen olemaan vielä pulassa tulevan kahden vuoden aikana, koska en osaa istua & kuunnella & samalla oppia. Millä voisin kehittää itseäni? Siinä vasta kysymys.

Eilen sitten alkoi jo ensimmäiset aineopiskelut. Minä kuuntelen, sitten tulee jotain mitä jään päässäni pohtimaan ja hautaudun jonnekin aivan omaan maailmaani pohtimaan asiaa X, kunnes havahdun ajatuksistani ja tajuan että voi olla kulunut kymmenen minuuttia joista minulla ei ole mitään käsitystä opetuksesta! Tai voin jumittua kirjoittelemaan muistiinpanoja; paitsi, jos joku juttelee samaan aikaan niin menee helposti puurot ja vellit sekaisin. Tai sitten syyllistyn piirtelemään vain kukkasia vihkon reunaan enkä edes tajua. Viimeisillä tunneilla vaihdan jo tiuhaan asentoa, heilun kuin heinämies ja yritän keskittää keskittymiseni siihen, että pysyn aloillani. Eli kyllä, jotenkin tässä täytyisi kehittyä, jotta saisi opetuksesta kaiken irti!

Hulluinta tässä kaikessa on se, että todella TAHTOISIN saada opetuksesta kaiken irti ja imeä tietoa kuin pesusieni. Halu olisi ihan hurja, mutta tarvitsi keksiä jotain, jolla saada itsensä keskittymään ja pystymään tähän. Minulla tuskin tulee ongelmia sen enempää tehtävissä (pl. kielet jne), ryhmätöissä, käytännön harjoitteissa tai missään muissakaan, joissa saa aktiivisesti tehdä. Se on minun juttuni. Ongelmana tulee olemaan nämä päivät, joina pitäisi pystyä se koko kahdeksan tuntia enempi tai vähempi vain istumaan ja kuuntelemaan. Onko kenelläkään hyviä vinkkejä?

Mutta kuten sanottu, haluni vain kasvaa päivä päivältä. Tahdon oppia, tahdon tulla taitavaksi, tahdon työllistyä alalle ja tehdä tätä työtä jonka puoleen koko sydämeni huutaa. Mutta ensin täytyisi selvitä kunnialla näistä opiskeluista ja penkissä istumisesta.

MITEN LEO ON REAGOINUT?

Meidän uusi arki on iskenyt aika kovaa myös Leoon. Päivät ovat pidempiä, kuin aikaisemmin. Ja kun puhutaan lapsesta, joka reagoi kuormitukseen, väsymykseen, ärsykkeisiin ja vaikka mihin, niin.. Jokainen voi kuvitella. Meidän uusi arki on aika raskasta. Elättelen toiveita, että tuo lapsi sopeutuisi ja edes hiukan helpottaisi. Koska äitihän se on, joka saa aamuisin vastaanottaa sitä väsymystä ja kiukkua. Rakkaalle ja turvalliselle on hyvä näyttää kaikki <3 Mutta selkeästi näkyy heikentyneinä yöunina, kiukkuisuutena, väsymyksenä, itkisuutena. Me oltiin koko viime viikko vain kotona nuhan merkeissä, joten nyt kontrasti siihen verrattuna on aika valtavan suuri. Ero on kuin yöllä ja päivällä; melkein voisi epäillä lapsen vaihtuneen maanantai-aamun ja maanantai-illan välillä!

Päiväkodissa on kuitenkin osaavaa henkilökuntaa, joka vastaanottaa sen mitä lapseni siellä uskaltaa antaa tulla pihalle. Pientä, pientä, pientä oloilua, mutta he vastaanottavat sen. He tarjoavat siellä aivan varmasti aktiviteettiä, syliä, kaikkea mitä 5-vuotias voi tarvita. Keittiön kanssa yhteistyö sujuu kivasti; aina maanantaisin ja keskiviikkosin vien sinne vesikanisterin ja vaihdan kuulumisia. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Sieltä suunnaltaa alkaa myös tulla ajatuksia ja ideoita, kun hiljalleen keittäjä kotiutuu taloon ja pääsee sisälle lapseni ruokavaliosta. Eli päiväkodissa tekevät ehdottomasti upeaa työtä ja tiedän lapsellani olevan siellä hyvät oltavat.

KADUNKO PÄÄTÖSTÄ LÄHTEÄ OPISKELEMAAN?

EN! Meidän uusi arki on osoittautunut raskaaksi ensimmäisten päivien perusteella. Mutta eipä jatkosta tiedä, josko äiti oppisi opiskelemaan ja lapsen jaksaminen kasvaisi <3 Tiedän tehneeni oikean päätöksen pyrkiessäni opiskelemaan ja aloittaessani opinnot. Tämä on sitä mitä tahdon  just nyt opiskella ja tätä tahdon tosissani tehdä. Kaikesta huolimatta uskon, että saamme yhdistettyä opsikelun ja perhe-elämän. Helppoa tästä ei tule, jos näitä ensimmäistä kolmea päivää katsoo. Mutta me selviämme tästä!