ALLERGIAPERHE: Allergia ja perheiden kohtaama vähättely

Kysyin IG:n tarinoissa ihmisten kokemuksia siitä, kuinka helposti (allergia)perheet ovat saaneet apua lääkäreiltä sekä onko kohdannut vähättelyä/epäuskoa/tms. On synkkää lukea niitä vastauksia, kun NELJÄKYMMENTÄSEITSEMÄN (47) vanhempaa koki kohdanneensa vähättelyä ja 35 kokee ettei ole saanut helposti apua lapselleen. Voi apua, miten tämä voi olla näin? Miksi vanhempien fiilikset ovat tällaisia?

ALLERGIA JA VÄHÄTTELY

Kun lapsi on kipeä ja perhe menee lääkärin vastaanotolle, niin sitä olettaa ja toivoo saavansa apua. Kun allergisen lapsen vanhempi kertoo omista havainnoistaan; on se sitten ripulia, ummetusta, oksentelua, jatkuvaa huutoa ja itkua, valvomista, nukkumattomuutta, kipua, refluksimaisia nousuja, ihon ongelmia tai ihan mitä tahansa, niin se vanhempi tahtoisi saada apua. Tahtoisi tulla kuulluksi ja uskotuksi. Uskallan väittää, että todella harvassa ovat ne vanhemmat, jotka keksivät oireita tai hakeutuvat sinne lääkäriin ilman syytä. Kyllä sinne ensisijaisesti mennään hakemaan apua oireilevalle lapselle.

Kuinka moni vanhempi törmääkään johonkin (tai jopa kaikkiin) näistä siellä lääkärin vastaanotolla:

”Ei sillä voi olla mikään hätänä, kun se nytkin hymyilee tuossa!”

”Kaikki vauvat itkevät!”

”Kaikki vauvat pulauttelevat”

”Se on vain koliikkia, se loppuu 3kk paikkeilla!”

”Se on vain hormoninäppyä!”

”Ei kakan koostumuksella ole väliä!”

”Siedättämällä suoli tottuu!”

Ja näitä voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle, mihin on törmännyt ihmisten puheissa sekä omalla allergia-taipaleella. Näillä lauseilla tyrmätään se vanhemman huoli ja lähetetään perhe kotiin katsomaan lapsen pahaaoloa sekä ajamaan vanhempia loppuun.

Suolioireiset ja muut ei IgE-välitteisesti oireilevat tuntuvat olevan niitä, joilla on vielä vaikeampaa. IgE-välitteinen on selkeä, se näkyy verikokeissa. Siitä saadaan todisteet. Sen sijaan suolioireisen kohdalla pitäisi uskoa sitä vanhempaa, luottaa vanhemman kertomaan ja alkaa lähestyä asiaa sitä kautta. Iho-oireisen kohdalla, jolla ei näy verikokeissa mitään, pitäisi silti osata nähdä myös muu vaihtoehto kuin suoriltaan atopia. En kiellä, osalla on varmasti atopiaa johon ei syödyt ruoka-aineet vaikuta, mutta monen iho kokee ihmeellisiä paranemisia ruokavalio muutoksilla.

MIKSI TÄMÄ ON TÄLLAISTA? 

Viimeisen vuorokauden lukeenena ihmisten tarinoita, mieleni on aika surullinen. Sen pitäisi mennä niin, että sieltä lääkäristä saa apua melko varmasti. Huonolla tuurilla voi jäädä ilman apuja. Nyt kuitenkin pelottavasti näyttää sille, että allergiaperheiden kohdalla tämä on päinvastoin; hyvällä tuurilla saat apua, suuremmalla todennäköisyydellä et saa. Täytyy melkein osata etsiä tieto, että kenelle lääkärille kannattaa hakeutua ja näitä lääkäreitä on se kourallinen maassamme. Toki huonoista kokemuksista puhutaan enemmän, kuin hyvistä, mutta silti. Silti jokainen ilman apua jäänyt perhe on liikaa!

Me olimme syksyllä 2015 se perhe, joka kävi ensin kuulemassa kaiken johtuvan vain koliikista. Seuraavaksi hoettiin siedättämisestä. Ei otettu kuuleviin korviin, kuinka lapsi oksentaa sisuksiaan tyhjäksi, huutaa valtaosan vuorokaudesta, vatsa on ummella ja nukuttu ei ole koko vauvan elämän aikana. Sitten vihdoin löytyi tieto lääkäristä, joka osaa hoitaa suolioireisia ja jolta moni perhe on saanut apua. Sieltä saimme apua; olisiko se ollut viides lääkäri? Miksi ne neljä lääkäriä siinä välissä eivät auttaneet meitä eteenpäin, mikseivät he puhuneet allergioista tai mitenkään noteeranneet lapseni oireita jotka olivat hyvin selkeää allergiaa? Minä olin se vanhempi jolle sanottiin ”Tuskin sillä mitään hätää on, kun noin tyytyväinen on nytkin!”. Voi kyllä, sen hetken siellä lääkärin vastaanotolla otti ja ihmetteli maailmanmenoa; se olikin sen vuorokauden helpoimpia hetkiä. Se lapsen hymy ja hetken tyytyväisyys siis kumosi aivan kaiken, mitä yritin kertoa lääkärin vastaanotolla.

Vanhempi katsoo sitä lasta 24/7, lääkärin vastaanottokäynti on keskimäärin kestoltaan 5-30 minuuttia. Miksi siis sitä vanhempaa ei uskota? Miksi vähätellään vanhemman kokemaa, miksei auteta niitä perheitä? Miksi ne oireet lakaistaan maton alle ja vähätellään? Syytetään koliikkia, lapsen luonnetta, äidin väsymystä tai ties mitä. Miksei allergia ole monesti edes VAIHTOEHTONA sille, mikä voi aiheuttaa lapsen oirehdintaa.  En vain ymmärrä, en kerrassaan ymmärrä.

EIKÖ LAPSILLA OLE VÄLIÄ? 

Kamala edes miettiä tätä puolta asiasta. Sitä, että eikö lapsen kipua ja oirehdintaa sitten tarvitse ottaa tosissaan? Lastako voi vain siedättää ja käytännössä kiduttaa hamaan tulevaisuuteen, koska ”kyllä sen suoli tottuu”? Ei voi!  Lapsen ei myöskään kuulu oksennella, kipuilla, itkeä vuorokauden ympäri, valvoa, olla iho verillä tai mitään muutakaan. Lapsen kuuluu saada apua, perheiden kuuluu saada apua eikä pelkkää vähättelyä osakseen.

Allergia. Allergia voi oireilla niin monella tavalla ettei tosikaan. Unohtamatta sitä, kuinka suuresti se allergia voikaan kuormittaa perhettä; varsinkin, jos perhe ei saa apua. Sitten niillä vähäisillä voimilla taistellaan, jotta joku ottaisi lapsen oireilusta kopin. Jotta joku auttaisi.

MITÄ TÄLLE VOI TEHDÄ? MITEN TÄHÄN VOI SAADA MUUTOSTA? Miten allergiaperheiden ääntä voisi saada kuuluviin? Miten suhtautumista voisi saada muutettua? Miten allergiat voitaisiin saada näkyviksi, yhdeksi vaihtoehdoksi terveydenhuoltoalan ihmisten suunnalta?

Pikkusiilit ovat pienten allergisten puolella FB:ssä sekä IG:ssä – klikkaa itsesi seuraajaksi ja ole tuomassa allergiaperheiden ääntä kuuluviin! Pikkusiilit ovat olleet hetken hiljaa, mutta hiljalleen me nousemme horroksestamme piikit teroitettuina ja valmiina nostamaan ajatuksia ja ääntä esille. Pikkusiilit eivät pysty ihmeisiin, mutta yhdessä olemme vahvempia ja isompia.