ÄÄRIMMÄINEN väsymys

“Kyllä se elämä joskus vielä helpottaa” ja “Usko pois, ennemmin tai myöhemmin kaikki muuttuu helpommaksi ja kaikki tämä on vain kaukainen muisto. Kliseitä, joita olen kuunnellut 2 vuoden ajan olisi jakaa teille iso kasa. Niiden pitkien öiden, tuskaisten päivien ja koko ruokavalion kaatuessa ei ole osannut uskoa elämän joskus vielä helpottavan tai uskoa kaukaisiin muistoihin.

Nyt kuitenkin voin todeta, että Leon ruokavalio on pysynyt kasassa yli 3kk eli pidempään kuin ikinä ennen. Hirssi, kaura (maito, kerma, lastut), possu, karitsa, pensasmustikka ja Bonnen päärynäsose ovat ensimmäiset selviytyjät. Tämä luo hurjaa uskoa tulevaan, nimittäin kyseessä on ruoka-aineet jotka ovat selvinneet myös vahinkoaltistuksen yli ja sen jälkeen pari kuukautta. Lisäksi ruokavaliossa alkaa banaani ja nokkonen kovaa vauhtia lähestyä 3kk rajapyykkiä ilman oirehdintaa. Väitän, että tämä on lääkityksen ansiota ja olen onnellinen, kun saimme sen kokeiluun. 

Meillä asuu iloinen taapero, joka oppii uusia taitoja jatkuvasti. Hän on oppimassa pöntölle kovaa vauhtia vaikka siitä ei ole mitään stressiä otettu; melkein voisi sanoa itseoppineeksi tässä asiassa. Toki päiväkodissa on monta esimerkkinä toimivaa lasta varmasti tässä asiassa 🙂 Palapeli-taidot kasvavat kovaa kyytiä, kirjoja jaksetaan kuunnella ja kuunneltaisiin vaikka ympäri vuorokauden, leikeissä on päivä päivältä enemmän ideaa, vaatteiden pukeminen alkaa sujua ja tällä menolla meillä on pian pieni papupata höpöttämässä. Meillä myös nukutaan, syödään, kakkaaminen ei satu.. Lapseni tuntuu nauttivan tästä elämästä, tästä maailmasta ja elävän kivutonta taaperon elämää!

Itse huomaan, että tajuton, aivan äärimmäinen väsymys on ottanut minussa vallan. Ilmeisesti se on sitä “nyt sujuu paremmin, nyt voin olla heikko”. Sitä on täytynyt selviytyä kaksi vuotta, yötä päivää. Ja nyt, kun elämä on helpottanut, niin iskee se kertynyt väsymys ja voimattomuus päälle. En osaa edes tällä hetkellä kuvailla sen enempää tätä olotilaa. En ole koskaan kokenut tällaista olotilaa. Väsyttää, uuvuttaa, elämä on rankkaa. Järjellä ajateltuna nyt todellakin pitäisi jaksaa; saan nukkua ja lapseni voi hyvin! Selviytymis-moodi on mennyt ilmeisesti pois päältä ja joku alitajunnassa on antanut minulle luvan olla väsynyt. Itselle jotenkin todella vaikeaa hyväksyä tämä väsymys ja loppu-fiilis, kun nyt pitäisi voida paljon paremmin. Tiedän kuitenkin tämän kuuluvan asiaan ja voimien palautuvan aikanaan, kun tarpeeksi pitkä helpompi jakso saataisiin tähän väliin. Kiistatta tuntuu rankemmalle, kuin valvotut yöt tai itketyt päivät; silloin sitä vain suoritti ja selviytyi. Onko kukaan muu kokenut rankan jakson jälkeen koittavaa armotonta väsymystä?

Hiljalleen me kuitenkin tästä eheydymme; jokainen. Nautimme iloisista päivistä, hyvästä voinnista ja jokaisesta nukutusta tunnista. Pitkä tie meillä on vielä edessä; kahdeksalla ruoka-aineella ei pitkässä juoksussa pärjätä. Mutta tällä hetkellä pidämme joitakin viikkoja taukoa uusien testailusta ja keräämme voimia siihen urakkaan. Lääkärin määräyksellä.