Äidin syyllisyys?

Tänään putkiteen pienen taaperon korvat toistamiseen ja todella toivotaan, että ne pitävät tauteja loitolla yhtä hyvin kuin ensimmäisetkin. Pakko se on kehua Pohjolan nopeaa käsittelyä maksusitoomuksen osalta ja Terveystalon lääkärin nopeaa aikataulua putkitukselle. Minua jännittää toki putkittaminen ja nukuttaminen, vaikka se on pelkkä humatus. Se kuitenkin tehdään jo toista kertaa, joten teoriassa sillekin voi reagoia tällä kertaa. Mutta luottavaisin mielin mennään putkitukseen ja toivotaan, että siitä saadaan jälleen suuri apu.

Tässä kuitenkin yksityiseltä liki aina nopeasti ja kunnon apua saadessaan pohtii, että missä kohti minä olen mokannut julkisen puolella? En kuitenkaan usko, että minun reilu 2-vuotias lapseni on voinut tehdä mitään väärin, mikä aiheuttaisi sen, ettei hän yleensä saa sieltä apuja. Eli kai syyllisen täytyy olla minä? 

Kaikki tämä alkaa jo sieltä vauva-ajasta, kun kukaan ei noteerannut vauvani vain itkee ja oksentaa –hätääni. Se kuului asiaan. Seuraavaksi haimme apua reilu 6kk ikäiselle lapselle, joka oksensi suunnilleen sisuksensa ulos ja ei suostunut juomaan korviketta; ei ollut mitään huolta. Sitten Leo oli n. 10kk ikäinen ja huusi tuskissaan aivan taukoamatta; edes korvia tai nielua ei vaivauduttu tutkimaan. Yksityisellä löytyi rajut tulehdukset korvista, nielusta ja keuhkoputkesta. Ab-kuuri sai Leon oksentamaan järkyttäviä lammikoita, huutamaan tuskasta ja lakkaamaan kokonaan nauttimasta nestettäkin; tällöin ei ollut syytä vaihtaa edes ab-kuuria. Leon ollessa vajaa 1,5v olimme päivystyksessä, kun lapseni oksensi, sai kramppauskohtauksia, uloste oli mustaa ja Leo kykeni vain huutamaan kivusta. Päivystyksessä kyseenalaistettiin, miksi olin tullut eikä tutkittu mitään. Lopulta tämä paljastui streptokokin aiheuttamaksi oireiluksi. Viimeisimpänä kävin maanantaina tk:ssa, jossa ilmaisin pientä huolta lapseni kunnosta; flunssassa lapsi kuulemma on väsynyt ja itsehän en anna laajemmin ruokaa. Seuraavana päivänä korvat tulehtuneet, nielu tulehtunut ja saturaatiot alhaiset vaikka Ventolinea oli omasta takaa. Pahinta on se, että meidät suunnilleen nauretaan ulos, koska eihän lapseni millään näistä kerroista ole kipeä ollut. Entä jos joskus tulee eteen se yö, että apua tarvittasiin akuutisti ja
lastani ei suostuta edes tutkimaan? Mitä silloin tapahtuu?

Liki poikkeuksetta julkisella törmää siihen, kuinka lapseni sairastaminen on oma vikani, kun pidän ruokavalion niin suppena. Voinee arvata, että tekisin mitä tahansa laajemman ruokavalion eteen. 

En vain tiedä, missä olen mennyt vikaan tai mitä olen tehnyt väärin, ettei lapseni saa apua terveyskeskuksesta eikä päivystyksestä? Koen kuitenkin, että joka kerran lapseni on ollut tavalla tai toisella sairas, kun olemme hakeutuneet esim. päivystykseen. Tahtoisin itse vain ymmärtää, että mitä teen väärin?

Haluan loppuun kuitenkin vielä mainita, että pari hyvääkin kokemusta meillä on julkiselta puolelta ja samaten pari huonoa yksityiseltä. Päivystyksessä puhelimeen vastannut ja ohjeillaan kotiin jäämisen mahdollistanut ihminen ansaitsee kehut. Sen lisäksi Leon ollessa vasta vajaa 3kk ja sairasti ensimmäisen kunnon flunssansa, niin lasten polilla saimme hyvin apuja. Unohtamatta erästä lääkäriä tk:ssamme, joka ei jaa ajatuksiani suppeasta ruokavaliosta eikä ab-kuurien rankkuudesta mutta ymmärtää tai vähintäänkin sivuuttaa nämä ja hänen luotaan olemme lähteneet aina hyvällä mielellä. 

Hyvät kokemukset eivät kuitenkaan lohduta sillä hetkellä, kun lapsi on hyvin kipeä ja ei saa apua. Kun ei uskota, ei kuunnella, ei auteta. Mitä olen tehnyt väärin? Äitinä sitä kuitenkin yrittää tehdä kaikkensa pienen ihmisen eteen, mutta lääkäriksi sitä ei voi muuttua. Ja lapsen ollessa kovin kipeä tai kun itsellä herää se suuri huoli, niin toivoisi todella saavansa apua pienelle ihmiselleen.

Muistattehan osallistua arvontaan TÄÄLLÄ

Vielä ehtii 🙂