Lastentarhanopettaja: “Oletteko kokeilleet jotakin uutta viimeaikoina?”
Minä: “Emme oikeastaan, todella vähän.. Eilen kokeilimme viikunaa. Mutta emme noin muuten..”
LTO: “Ollaan taas mietitty, kun levottomuutta ja muuta on aika tavalla, että liittyisikö oireiluihin vai muuhun.”
Se helpotus, joka minuun tulvahti tuossa keskustelun aikana; en ole hullu, vaan joku muu miettii samoja asioita. Olen säännöllisesti saanut kuulla nyt kevään mittaan, kuinka lapseni on levoton, ei omista korvia, jopa aggressiivinen ja äärimmillään kuin piru irti. Hän ei kuitenkaan ole sitä koko aikaa; pääasiassa hän on ihana, kiltti, nauravainen pieni taapero.
Herää kysymys; Mikä taaperostani tekee huonosti käyttäytyvän
raivopään säännöllisen epäsäännöllisesti?
Siihen en osaa vastata. Ruokavalion pitäisi olla niin kunnossa, kuin se suinkin voi. Jos joku on epäsopiva, niin sitten lienee kaikki epäsopivia tässä kohti. Joten ruokavaliosta tuskin löydämme syyllistä. Kipuja toki on päivittäin ja ehkä se alkaa sitten näkymään tällaisena? Toisaalta herää kysymys, että miksi niitä kipuja on jatkuvasti ja miksi nekään sitten oireilisi satunnaisesti käytöksellä?
Kotonakin minulla saattaa olla iloinen, puuhakas ja hyväntuulinen taapero, höystettynä pienellä uhmalla. Sitten tapahtuu jotain ja yht’äkkiä samaisesta lapsesta on tullut jotain aivan muuta; itkevä, raivoava, paikkoja hajottava, minulle tuntematon taapero. Tähän jälkimmäiseen versioon ei pahimmillaan saa edes minkäänlaista kontaktia. Tämä jatkuu joitakin hetkiä, tunteja tai päiviä ja jälleen meidän iloinen versiomme on palannut. Toisinaan se muutos takaisin iloiseksi voi tapahtua, kuin taikaiskusta; se voi olla vaipallinen kakkaa ja lapsi on muuttunut jälleen rauhalliseksi. Välillä ei ole edes mitään näkyvää, mikä muuttuisi, kun lapseni muuttuu käytökseltään aivan toisenlaiseksi. Fakta lienee kuitenkin tämän lapsen kohdalla, ettei tuota kaikkea aiheuta kuuluisa uhma, vaan se on joko kipua tai jotain muuta. Uhmaakin on, mutta se näyttäytyy erilaisena.
Ei tämän ikäisen kohdalla voi tietää mistä on kyse tai mikä minkäkin aiheuttaa. Sen näyttää vain ja ainoastaan aika. Mutta tänään tajusin, etten vain kuvittele tätä(kään) asiaa, vaan myös mm. päiväkodissa on kiinnitetty samaan asiaan huomiota. Nyt kun joku vielä keksisi, mikä tämän tekee ja millä tuon pienen ihmisen oloa voisi helpottaa <3
Äitinä sitä miettii kovasti, että mitä onkaan edessäpäin. Myönnän monesti miettineeni viimeisen parin kuukauden aikana, että onko tällä lapsella alkavia ADHD -oireita tai muuta keskittymisvaikeutta tai ties mitä. Mutta sitten palaan tähän hetkeen ja totean, että sitä on turha miettiä tässä kohti; aika näyttää ja me otamme vastaan sen mitä tuleman pitää. Kaiken sellaisenkin kanssa pystyy elämään ja oppii elämään, jos jotain sellaista on myöhemmin ilmetäkseen.Toki myönnän miettiväni usein myös, että koska tuo oma lapseni satuttaa toista lasta tai itseään pahemmin eikä kukaan ehdikään sillä kerralla väliin. Kamala ajatus. Ehkä sellaistakaan on turha miettiä, koska tuskin sen miettiminen mitään muuttaa.
Täällä samanlaisia pohdintoja! Meillä esikoinen 8/2015 syntynyt tyttö jolla vaikea refluksi ja suolioireisia allergioita, kuopus 10/2017 syntynyt, lievää refluksioireilua vaan. Tuota esikoisen aggressiivista käytöstä ja erittäin voimakastahtoista tempperamenttiä aina ihmetellään aika ajoin.Refluksihan se usein ollut syyllinen tai sitten jokin allergisoiva ruoka. Alle 1-vuotiaana se oli sitä että tyttö repi rintaansa tai hakkasi päätään syöttötuoliin, 1-2-vuotiaana se oli voimakasta pukemisen vastustamista, itsensä ja meidän vanhempien nipistelyä tai puremista ja nyt 2,5-vuotiaana yrittää lyödä,läpsiä, puristaa aina kun paha olo on, tai sitten huutaa ja kovaa. Välillä se satuttaminen kohdistuu myös pieneen siskoonsa 🙁 Hyvinä aikoina ei tuota esiinny ja normaali uhma on ihan eri kategoriassa, sanoisinko että uhman ottaisin paljon mielummin kuin nuo kohtaukset. Juurikin yksi päivä meillä oli mukava hetki,vauva nukkui ja höpöteltiin kun ihan yhtäkkiä alkoi lyödä mua ja puri hampaita yhteen vihaisena. No ei mennyt montaa minuuttia kun ilmeni että on kakkahätä ja sen jälkeen oli taas ihan eri tyttö! Luen tosiaan ensimmäistä kertaa blogiasi, lohduttavaa kuulla tässä kaikessa kamaluudessa etten myöskään ole ainoa joka näitä mietiskelee.