Tavallinen sunnuntai, ilman tavallisuutta

Sunnuntaina mietin useampaan otteeseen, että oikeastiko elämme vain tavallista taapero-elämää. Sitä me elämme monen mielestä. Sunnuntaina kuitenkin oli tilanteita, joissa mietin tätä asiaa jälleen kerran. 

Aamu alkoi sillä, että tein Leolle jälleen ruokaa pakastimeen. Tuo pieni taapero olisi tahtonut tulla auttamaan, mutta eihän se ole mahdollista. Hän ei siedä kypsentämättömänä esim. hirssijauhoja tms. Joten ei mitään saumaa ottaa Leoa mukaan tekemään ja hänet oli häädettävä kokonaan keittiöstä pois. Siinä sitten leivoin muffineita, monta pellillistä leipää ja paistoin vajaan kilon peuran jauhelihapullia. Leo halusi maistella useampaa valmistunutta ruokaansa ja olokin oli sitten sen mukainen jälleen.

Leipomisen jälkeen kaivoin esille muoviset oksat ja tarkoituksena oli pitää hauskaa askarrellessa. No, kesken askarteluiden kuitenkin tarvittiin Ventolinea kun Leo pihisi pahemmin kuin vanha traktori. Ilmeisesti reagoi sulille. Ventolinen voimalla kuitenkin saimme neljä oksaa tehtyä koristeeksi keittiön pöydälle 🙂

Päiväunille nukahtaminen ei ollut helpoimmasta päästä, kun oli sen verran koville joutunut aamun aikana; pakastamatonta syötävää ja astmaattista reagointia johonkin.

Päiväunien jälkeen suuntasimme kauppakeskus Myllyyn katsomaan Ryhmä Haun esiintymistä. Oli ne kyllä juuri sen näköisiä, kuin odottaa saattoi! Kivat musiikkiesitykset, vaikka ihmisiä oli aivan hurjasti katsomassa esitystä! Sopu kuitenkin sijaa antoi ja Leo näki esityksen hyvin. Emme jaksaneet jonottaa halailemaan, joten lähdimme syömään; syömisen jälkeen kuljimme vielä koirien ohitse ja hyppäsimme n. 20 hengen jonoon. Leokin  pääsi halimaan, kävi aika tuuri!

Naama punoitti, kiukutti ja nukahtaminen oli haastavaa. Hirveästi ei myöskään voi kehua sunnuntai-maanantai välistä yötä. Tämä kaikki siitä, että kävimme kauppakeskuksessa, jossa oli paljon ihmisiä. Ja ihmisten mukana toki kaikenlaisia allergeenejä ja muuta varmasti vaikka varsinaisesti ei oltu kosketuksissa keneenkään.

Hiljalleen alkaa tuntua, että kaikki kiva tekeminen vaatii aina veronsa. Pahoin pelkään, että pian pitää alkaa aina punnitsemaan, onko se sen arvoista. Jos hetken on kivaa ja sen jälkeen tuntuu aina pahalle, niin.. Toki sitä tahdotaan asioita tehdä ja antaa Leolle kokemuksia, mutta.. Ei ole helppoa. Tämä jokin alkaa vaikuttaa koko aika enemmän ja enemmän meidän arkeen. Ei se auta, kuin oppia elämään tämän kaiken kanssa; on se sitten mitä tahansa. Diagnoosia odotellessa.

Meidän tavalliseen sunnuntaihin kuului mm. mukaan pakatut eväät, koska Myllystä tuskin olisi löytynyt mitään sopivaa syötävää Leolle. Muovioksien koristelua, koska oikeiden koristelu ei tullut kyseeseenkään. Äidin tuskaa siitä, että annoin Leon syödä tuoreeltaan ruokaansa ja hän oireili siitä.  Ainiin, yhdet pitkin reisiä valuneet löysät kakat; eikä edes vatsatautia tarvita moiseen. Kaikenlaista sitä saa miettiä, jatkuvasti.