Sairastelua ja rusina-pohdintaa
Täällä on ollut täysi hiljaisuus, mutta hengissä ollaan yhä! Leo on nyt sairastanut jälleen, joten se verottaa voimia aika hyvin. Taaperon nuha-yskä-kuume ei ole koskaan helppoa. Eikä varsinkaan, kun ei ole sopivaa kipulääkettä, ruoka ei meinaa maistua ja vaihtoehtoja ei ole tarjota jne.. Mutta ehkäpä tämä tästä. Sunnuntai-maanantai yönä nousi kuume käyden maanantain aikana lähempänä 40 astetta. Siitä se sitten laski eilisen puolella, kunnes tänään kohosi taas uudestaan 39 asteeseen ja nyt nukkumaan mennessä oli 38 astetta eli jälleen vähäsen laskenut.
Tämä minun oli tarkoitus jakaa kanssanne jo aikaisemmin, mutta en sitten saanut aikaiseksi. Nimittäin RUSINAT. Kävimme perjantaina korvien jälkitarkastuksessa, kun putkituksesta oli kulunut viikko. Lääkärin odotusaulassa annoin Leolle neljä rusinaa. Ja arvatkaa mitä sitten tapahtui? Kohtasin muiden asioihin puuttujan!
Toinen äiti: “Tiedätkö kuinka paljon noissa rusinoissa on sokeria? Ei niitä
tuon ikäiselle kyllä pitäisi antaa!”
Minä: “Ömmm.. Tiedän kyllä, että näissä on hedelmän omaa sokeria. Mutta
Minä: “Ömmm.. Tiedän kyllä, että näissä on hedelmän omaa sokeria. Mutta
mitäpä jos kumpikin keskittyisimme omiin asioihimme ja jättäisimme
toistemme asiat rauhaan? En usko lapseni kuolevan muutamaan rusinaan.”
Vihaan lausetta “Ei se siihen kuole”, mutta silti sorruin itse käyttämään sitä. Jotenkin vain kiehutti silloin hurjan kovasti. Eiköhän jokainen vanhempi tiedä, että rusinat sisältävät sokeria ja tee sen tiedon valossa oman päätöksensä antaa niitä lapsellensa tai olla antamatta. Leolle sopii rusinoita 3-4kpl kahdesti viikossa annettuna. Siihen sokerimäärään tosiaan tuskin taaperoni on kuollakseen. Muu ruokavalio kun ei juurikaan sokeria sisällä, edes hedelmien omaa sokeria kun ei niitä sopivia hedelmiä juurikaan ole.. Joten kyllä, meillä syödään rusinoita hyvällä mielellä siihen asti kun ne maistuvat taaperolle ja/tai eivät aiheuta oirehdintaa.
Ja kun nyt kerta pääästiin ruoka-juttujen makuun, niin pakko laittaa tämä kuva joka kuvastaa itselleni sitä edistystä, jota olemme ruokailuissa ottaneet kokonaisuudessaan. Ennen sairasteluita Leolle pystyi laittamaan jo lautasellisen ruokaa nenän eteen (ihan normaalin näköistä ruokaa hei!!). Poika ei ahminut, viskonut lautasta pois, ahtanut kaikkea kerralla suuhun.. Hän söi nätisti sormilla sieltä napsien. Lusikka on vielä hiukan vieras esine tällaisen ruoan kanssa, mutta puuron kanssa sitä treenataan kovasti 🙂
Kommentit (3)
Milloinkohan sinulta tulee luettavaksi uusia juttuja…? 🙂
Ite olisin varmaan nauranut kuoliaaksi itteni, jos mulle olis joku alkanu rusinoiden syöttämisestä avautuun 😀 Aikamoista! 😀
Kyllä se jälkikäteen varsinkin aika hyvin jaksaa hymyilyttää 😀