On tullut aika hyväksyä

Tämä on arkeanne vielä pitkään. Tämä oli viimeisimmän lääkärikäyntimme suurinta antia. Joku voisi kuvitella, että tuo lause kuulostaa tuomiolle tai pahimmalle painajaiselle. Ei se sitä kuitenkaan ole, vaan omalla tavallaan se on jopa helpotus. Kuulostaako hölmöltä? No, antakaapa kun yritän pukea sanoiksi ajatuksiani! 

Me olemme koko Leon pienen elämän odottaneet helpotusta, helpompaa huomista. Ensimmäiset kuukaudet puhuttiin koliikista, joten odotimme 3kk iän täyttymistä. Sitten maitoallergia, joka oletettavasti saataisiin oikealla korvikkeella haltuun ja 8kk iässä helpottaisi viimeistään. Seuraava etappi oli 1v ikä, kun suolisto on kehittynyt. Sen jälkeen odoteltiin 1,5v ikää, kun silloinkin suoliston pitäisi olla kehittyneempi. No, voitte arvata ettei näissä etapeissa tapahtunut mitään mullistavaa. Ei meillä loppunut koliikki-huuto 3kk iässä, helpottanut kaikki 8kk iässä tai ollut suolisto 1,5v iässä yhtään vastaanottavaisempi kuin vuotta aikaisemmin. Vaikka kuinka on yrittänyt olla välittämättä näistä “etapeista”, niin aina sitä on joutunut pettymään, kun mikään ei olekaan muuttunut toivotusti. Nyt minulle todettiin “Edetään ihan rauhassa, annetaan suolistolle aikaa ja ei hötkyillä. Uskon, että tämä on teidän arkeanne vielä pitkään.” Nuo lauseet antoi minulle rauhan, jouduin hyväksymään siinä hetkessä tilanteemme. Muutosta ei ole näkyvissä, vaan tästä on aika tehdä osa elämäämme. 

Tiedän, että jossain vaiheessa varmasti tajuan tilanteen todella ja hajoan kappaleiksi, kun tajuan että pahimmillaan tässä painetaan menemään vielä vuosia rajoitetulla ruokavaliolla, valvotuilla öillä ja kaikesta kipuilevan lapsen kanssa. Sen hajoamisen aika ei kuitenkaan ole juuri nyt. Tällä hetkellä nautin tästä hyväksynnän fiiliksestä, jonka kanssa kotiuduin lääkärin vastaanotolta. Minä tarvitsin sen, että joku sanoo ettei tämä ole vielä helpottamassa vaan on aika varautua pitkään tiehen.

Kasvua tullaan tarkkailemaan, koska meillä asuu aika touhottaja (eikö yllä oleva odotusaulan kuvakin kerro paljon?). Kulutus on toisin sanoen varmasti suurta ja kun ruokavalio on kovin rajoittunut, niin täytyy huolehtia, ettei se ala näkymään kasvussa. Tällä hetkellähän tuo lapsi kasvaa kovaa vauhtia ja siitä saa olla hurjan iloinen <3

On vapauttavaa olla lataamatta niitä toiveita ja yrittää uskoa siihen, että tämä helpottaa pian. Joskus tämä kaikki on takanapäin, mutta ei vielä. Nyt tehtävänämme on hyväksyä se ja elää sen mukaan; me kannamme lapsellemme eväitä kaikkialle, mietimme miten saamme eväät säilymään, vahdimme juhlissa silmä kovana ettei mitään sopimatonta mene suuhun ja aina jättäessämme lapsen jollekin hoitoon jännitämme kuinka se sujuu. Me valvomme sopimattomien ruokien jälkeen, lohdutamme kipeää lasta, vastaanotamme pahan olon fyysisenä käyttäytymisenä yrittäen sanoittaa sitä oloa. Se on meidän elämää ollut jo 1v 10kk ja se tulee olemaan sitä vielä pitkään. On tullut aika hyväksyä todellisuus.