Yksinhuoltaja on kuin talopaketti…

Olen yksinhuoltajuuden ytimessä. Tätä taivalta on takana vasta 4,5 vuotta, mutta kyllä tämäkin aika ajatuksia on herättänyt. Ja herättää jatkossakin.

Itselleni kävi eroprosessissa niin, että olin alussa aikamoisessa sokkireaktiossa. Tai reaktiovaiheessa oikeammin jos ihan vaikka Cullbergin kriisiteoriaa ajattelee. Olin ihan käsittämättömän järkyttynyt, surullinen, pettynyt, ihan kaikkea mahdollista ikävää, joka vei minulta henkisesti jalat alta pitkäksi aikaa. Eron läpi työstäminen tapahtui hiljaisuudessa, yksin kotona ja lopulta eroseminaarissa, joka oli itselleni käänteentekevä juttu – se herätti henkiin horroksesta, johon oli sujahtanut.

Näin jälkikäteen on pakko sanoa, että olin niin kuutamolla, etten muista noista ajoista paljoakaan muuta kuin sen loputtomalta tuntuvan yksinäisyyden. Ja silti: päivät kuluivat ja muuttuivat viikoiksi ja nyt jo vuosiksi ja polvilleen pudonneesta tuli taas kävelevä. Erosta selviytyy ja sen tehtävän toimittaa armollinen kaveri nimeltä Aika. Sinäkin selviydyt, jos olet ihan eroprosessisi alussa, vaikket sitä ehkä nyt pysty mitenkään uskomaan.

Ero on kyllä käänteentekevä kokemus, jossa saa surra ihan kaikkea mahdollista. Ei vain kumppania ja parisuhdetta vaan myös kokonaista perhettä, menetettyä yhteistä mahdollista isovanhemmuutta, ehkä kesämökkiä, ystäviä ja sukulaisia, yhteistä nimeä (jos vaihtaa sukunimeä eron jälkeen) ja ihan kaikkea mahdollista muutakin. Ehkä tiedät, mistä puhun?

Mutta matka ei pääty tietenkään tähän. Yksinhuoltajuus jatkuu hamaan tulevaisuuteen ja niin sen kuuluu ollakin. Hajonneesta perheestä kasvaa pikkuhiljaa kokonainen perhe.

Niinpä. Ja sitten tuohon talopakettiasiaan…

Ajattelen niin, että eroaminen ja moni muu kriisi sisältää roolisiirtymiä. Erossa siirrytään parisuhteessa eläneen roolista eronneen rooliin ja pikkuhiljaa sinkun rooliin. Onkohan niin, että oikeastaan vasta, kun on kasvanut sinkun roolin, voi sanoa selviytyneensä? Moni solmii uuden parisuhteen hyvinkin nopeasti eron jälkeen eikä oikeastaan työstä eroa ihan loppuun. Toisille tämä toimii, toisille ei.

Jostain tuo talopakettiajatus päähäni tuli. Oman elämän kiemurat ja kokemukset ovat tässä tietenkin mukana. Parisuhde on aina haastava suhde, mutta kyllä kai haastekertoimet lisääntyvät siinä kohtaa, kun yritetään yhdistää eronneita keskenään ja heidän lapsiaan ja sitä koko pakettia.

Avaimet käteen -ratkaisu hei. Voi apua. Että tässä olis tää talo nyt sitten, mutta siellä olis perhe ja sisustuskin valmiina. Että tehdäänkö kaupat? 🙂 Voin ainoastaan kuvitella, kuinka paljon näissä kuvioissa vaaditaan puhetta, hyvää tahtoa, vastuullisuutta ja varsinkin rakkautta.