Yksin tai yhdessä – minä pärjään
Joskus katselen kaihoten sinkkuystäväni ihania lomakuvia facebookissa, kun lapset huutavat korvan juuressa, arjen rumba ahdistaa ja asuntolaina painaa. Hetken ajan haluaisin todella vaihtaa paikkaa hänen kanssaan. Sitten palaan todellisuuteen. Olen onnellinen ystäväni puolesta ja osaan iloita myös omasta elämästäni sellaisena kuin se on.
Kun olin vähän yli parikymppinen sinkku, olin epävarma itsestäni. Suurin pelkoni oli, että en kelpaa. Pyrin aiheuttamaan mahdollisimman vähän ristiriitoja ja jos sellaisia syntyi, ne piti saada pois päiväjärjestyksestä mahdollisimman pian.
Epävarmuuttani en tietenkään näyttänyt ulospäin vaan halusin valloittaa maailmaa, olin itsekeskeinen, vahva ja murtumaton. Jos joku ei minusta tykännyt, niin omapahan oli ongelmansa. Toisaalta kuitenkin kaipasin kipeästi ihmistä rinnalleni. Suojauduin selittämällä itselleni, että en tarvitse ketään. Eihän kehenkään voi oikeasti luottaa. Itseeni voin ja Jumalaan ehkä.
En tiennyt mitä todella halusin, vaikka toisaalta minulla oli hyvinkin selvät sävelet omasta elämästäni. En osannut kertoa tunteistani enkä uskaltanut ottaa niitä puheeksi potentiaalisten poikaystävien kanssa. Pelkäsin liikaa tulevani hylätyksi, enkä ottanut riskiä, että olisin aiheuttanut ristiriitoja. Näillä taustoilla on suorastaan ihme, että yleensä päädyin naimisiin.
Vuosien varrella kivi on hionut kiveä ja puoliso vieressä peilinä on pakottanut minut miettimään uudestaan toimintamallejani. Voi olla, että olisin osannut tehdä oivalluksia asioista itsekin, ilman toisen apua tai sitten en. Olisin varmasti pärjännyt yksinkin ja joskus ero tuntui jopa oikealta ratkaisulta. Päätös yhdessä jatkamisesta painoi lopulta kuitenkin enemmän vaa´assa.
Se, että kukaan ei häiritse ja saan tehdä vain niitä asioita mitä itse haluan, on nykyään ihanaa ja harvinaista herkkua. Sitä kaipaan aika ajoin ja siitä myös suunnattomasti nautin. Se mikä tekee yksin olemisesta nykyään mukavaa ahdistuksen sijaan, on ehkä ymmärrys siitä, että minun ei tarvitse pärjätä yksin. Ei tarvitse esittää, että en tarvitse ketään, kyllä minä pärjään. Sen sijaan saan olla heikko ja tarvitseva ja tietää, että pärjään.