Vuosi vanhempana, vuosi vauvan kanssa

Se paljon puhuttu ja ennakkoon jännittänyt vauvavuosi on meidän perheessä ohi. Nyt elämme taaperon kanssa, joka opettelee ensimmäisiä askeleitaan ja jota katsoessa ei voi olla pohtimatta, että en olisi uskonut tällaista persoonaa saavani osaksi perhettämme.

Omissa ajatuksissani vauvavuosi oli ennakkoon ajateltuna mörkö. Se oli rankaksi kuviteltu, voimia vievä, parisuhteen kariuttava ja mielenterveyteen arpia jättävä vuosi, jota ei voi kaivata. Vauvavuodesta varoiteltiin. Sanottiin, että nuku ensimmäisen vuoden aikana aina, kun vauva nukkuu. Sanottiin, että omaa aikaa on lähes mahdotonta saada. Sanottiin, ettet muista mitään väsymykseltäsi.

Vauvavuodesta varoiteltiin.

Tämä on ollut kuitenkin hyvin erilaista kuin ennakkoon luulin. Alussa rankinta oli se, kun vauva oli käytännössä koko ajan sylissä tai rinnalla syömässä. Se oli ihanaa, mutta se oli myös rankkaa. Hän oli niin pieni, ja vanhemman syli oli paras paikka aloittaa elämää maailmassa. En ole kokenut milloinkaan ennen samanlaista omien rajojen ja oman tilan menettämisen tunnetta, kuin ensimmäisten viikkojen aikana vauvan kanssa. Opin olevani aika itsenäinen ja tarvitsevani tilaa. Yhtäkkiä minulla oli pikkuruinen ihminen sylissä, ja suihkuun pääsemisen ja syömisen suhteen piti olla joka kerta suunnitelma.

Kun antaa joka hetki hellyyttä, läsnäoloa ja turvaa vauvalle, sitä ei meinaa riittää kenellekään muulle. Yllätyin siitä, miten vaikea oli huomioida puoliso ja esimerkiksi perheemme koira, kun välittämistä ei meinannut riittää kuin meistä kaikista pienimmälle. Piti muistuttaa itseään koskettamaan, halaamaan ja silittämään myös sitä isompaa ihmistä perheessämme. Opin kaipaavani itse hellyyttä ja läheisyyttä. Huomasin kaipaavani syliä ja huolenpitoa itsekin, samalla kun sitä tarjosi taukoamatta toiselle.

“Se on vaan vaihe”

Vauvavuosi on vaiheita ja odottamista. Vauvan kehitykselle on ominaista erilaiset vaiheet, joita tulee ja menee. En tiedä montako kehitysvaihetta, univaihetta, liikkumisvaihetta ja opetteluvaihetta olemme käyneet läpi. Olemme odottaneet ensimmäistä hymyä, pään kannattelua, kääntymistä, ryömimistä, kiinteän ruoan aloittamista ja vuorovaikutuksen kehittymistä, ihan vain muutamia mainitakseni.

“Se on vain vaihe” -toteamus on oikeastaan aika lohduttava. Kaikki vaiheet päättyvät joskus. Vaihetta seuraa seuraava. Kannattaa uskoa siihen, että varsinkin ne vaikeat ja haastavat vaiheet päättyvät joskus. Samalla kannattaa muistaa nauttia niistä jokaisesta hetkestä, koska kohta vauva ei ole enää vauva. En olisi uskonut tätä kirjoittavani, mutta silti: muista nauttia. Ehdit siivota, leipoa, pyykätä ja tehdä kaikkea muutakin tärkeää myös myöhemmin. Mutta myöhemmin et voi enää nauttia pienestä vauvastasi, koska hän ei ole kauaa pieni.

Muista nauttia.

Vauvavuosia on yhtä monta erilaista kuin mitä on lapsiakin. On aika haikeaa ajatella, että en enää koskaan saa elää esikoislapseni vauvavuotta enkä oman vanhemmuuteni ensimmäistä vuotta uudelleen. Sen sijaan saan nähdä, miten lapseni kasvaa ja kehittyy, oppii uutta ja kasvaa omaksi itsekseen. Tällä hetkellä odotan tätä kaikkea enemmän kuin odotin ensimmäistä vuottani äitinä.

Heidi Pitkänen

Kirjoittaja on ihmiskontakteja janoava ja keskusteluja rakastava taaperon vanhempi sekä Kangasalan seurakunnan nuorisopappi