Voiko särkyneellä sydämellä lähteä uuteen suhteeseen?

Otsikon kysymys tulee usein työssäni vastaan. Seurustelusuhteen tai avioliiton jälkimainingeissa on usein hyvin surullinen, vihainen ja toivotonkin olo ja elämä tuntuu olevan sekaisin. Elämä onkin vähän eri tavalla kuin ennen, mutta se mikä oikeasti on sekaisin, on ihmisen sisin; tunteet ja ajatukset mylläävät. Tuo myllerrys tekee elämästä hallitsemattoman oloista.

Myllerryksen hiukan laannuttua moni kysyy, onko järkevää lähteä uuteen suhteeseen vai pitäisikö vielä odottaa. En voi antaa tuohon vastausta vaan vastaus löytyy jokaisen itsestään, mutta aihetta voi tietysti vähän pohdiskella.

Itse uskon siihen, että jokaisella suhteella on aina tarkoituksensa. Joskus suhteessa kasvetaan rinnakkain ja välillä vähän erillään. Jos rakkautta ja tahtoa riittää, suhde kestää kasvamisen. Onpa niitäkin suhteita, joissa kasvu on loppunut jo aikoja sitten ja kasvu tapahtuu muualla; harrastusporukoissa, sivusuhteissa ja työuran tiimellyksessä. Suhteen ylläpitäminen on ehkä jonkinlainen pakko, velvollisuus ja oman turvallisuuden tunteen ylläpitäjä ja ehkä jotain muutakin.

Iso osa eroista tapahtuu siksi, että toinen osapuoli lähtee voimakkaaseen omaan kasvuun. Suhde ei näissä tapauksissa kestä voimakasta kasvua vaan se hajoaa.

Jokainen suhde on joka tapauksessa aina kasvusuhde. Niistä on, minun käsitykseni mukaan, aina mahdollisuus oppia jotain. Tätä ajatusta silmällä pitäen jokainen erokin voi olla mahdollisuus oppia itsestä jotain erityistä.

Jos eron jälkeen hyppää heti seuraavaan suhteeseen, voi käydä niin, että se oppi minkä suhteesta olisi voinut saada, jää saamatta ja sama oppikoulu on vastassa seuraavassa suhteessa. Toki näissäkin suhteissa opitaan ja voidaan oppia yhdessä.

Särkynyt on satutettu ja herkillä. Ja kun on herkillä, sattuu herkemmin uudelleen. Avohaavaan kun osuu neula, on se usein kirvelevämpi kuin ehjään ihoon osuva. Vaikka eron nostattamat tunteet ovat usein hyvinkin tuskallisia, on ehkä itseä hyvä suojella ja pysähtyä parantelemaan haavaa hetki ennen sinkkumaailmaan astumista.

Yksi juttu on sekin, miten hyvät toipumisen välineet omaa. Elämä opettaa tässäkin lajissa. Joillekin ihmisille on sattunut ja tapahtunut niin paljon, että he jo tietävät, että selviytyvät kyllä, vaikka sydän särkyisi uudelleenkin. Ihmeellistä on se, että läpi eletyt kriisit ja kivut voivatkin olla voimavara, joka kasvattaa rohkeutta ja pelottomuutta elämän ja uusien tilanteiden edessä.

Joskus erosta oppii pelkästään sen, ettei ihmisiin voi luottaa ja sattuu lopulta kuitenkin. Tämäkin viesti on erittäin tärkeä. Ja tuota vasta kannattaakin tarkastella oikein tarkkaan. Ehkä erokipu saattelikin työstämään jotain jo vanhempaa kipua – ehkä lapsuuteen liittyvää?

Mietin paljon ihmisyyttä, teen sitä oikeasti työkseni. Viime aikoina olen pyöritellyt paljon kärsimyksen teemaa. Miksi me ihmiset tulkitsemme niin monet asiat kärsimyksenä ja jonkinlaisena rangaistuksena? Miksi emme näe kasvun mahdollisuuksia siellä, missä niitä on vaan ajattelemme, että suru ja muut vaikeat tunteet ovat kärsimystä? Itsekin tulkitsen kipuni samalla tavalla.

Tunteet ovat vaikeita ja kipeitä, mutta voisiko olla niin, että niiden on tarkoitus avata sydäntä eli kasvattaa rakkautta itseä ja muita kohtaan? Että ihan oikeasti sydän särkyy välillä siksi, että meille avautuu aina uusi mahdollisuus entistä isompaan rakkauteen (enkä nyt tarkoita pelkkää parisuhderakkautta!).