Vauvan odottelua monikulttuurisessa perheessä

Kun olin pieni lapsi, leikin kuvan nalleilla monikulttuurista perhettä. Vaikka kasvoinkin silloin pienellä keskipohjalaisella paikkakunnalla, oli leikeissäni ihan luonnollista että eriväriset ja eri kieliä puhuvat nallet perustivat perheitä. Sitä en kuitenkaan arvannut, että tästä pehmoleluleikistä saattaisi tulla aikuisena arkista todellisuutta.

Monikulttuurisuuteen kasvaminen raskausaikana

Pienokaiseni kasvu kohti monikulttuurisuutta on alkanut jo nyt ennen hänen syntymäänsä. Se alkoi varmaan siitä hetkessä,kun raskaus varmistettiin ultralla neuvolassa ja mieheni huudahti alkion näyttävän ihan afrikanpingviiniltä. Pienemme työnimeksi ja tulevaksi hellittelynimeksi vakiintuikin varsin nopeasti “Pingu”.

Tällä hetkellä viimeiselle raskauskolmannekselle ehtinyt pienokaisemme kuulee minun puhuvan töissä yleiskieltä, muulloin juttelen hänelle vahvalla pohjalaismurteella. Iltaisin hänen isänsä höpöttelee hänelle afrikaansiin murtavalla englannilla. Hän pääsee myös kuulemaan kriketin ja rugbyn maailmancupin selostusta ja Kapkaupungin paikallisuutiset englanniksi ja afrikaansiksi. Hän tottuu useisiin kieliin ympärillään. 

Monikulttuurisuus syntymän jälkeen

Monikulttuusuuteen kasvun seuraava vaihe on varmaan synnytyslaitoksella, kun hän tulee saamaan tuberkuloosirokotteen ja myöhemmin neuvolassa B-hepatiittirokotesarjan. Lisärokotuksia annetaan neuvolassa niille vauvoille, joiden vanhemmista vähintään toinen on syntynyt ulkomailla. Tieto lisärokotuksista vähän yllätti neuvolassa, mutta toisaalta nämä rokotukset ovat tarpeellisia, sillä mieheni synnyinmaassa leviää antibiooteille vastustuskykyinen tuberkuloosi.

Monikulttuurisuus vaikuttaa myös asioihin, joilla määrittelemme lapsemme identiteetin. Koska appiukkoni oli suomalaissyntyinen, pienokaisemme tulee olemaan sukutaustansa kautta enimmäkseen pohjalaisen, karjalaisen ja savolaisen sekoitus, jossa on anoppini kautta neljäsosa lähinnä etelä- ja länsieurooppalaista verenperimään. Hän tulee tuskin erottumaan ulkonäoltään kantasuomalaisista. Olemme miettineet, miten tulemme kuvaamaan pienokaisemme etnisen taustan ytimekkäästi, mutta emme ole vielä löytäneet yksiselitteistä vastausta.

Lapsen nimeäminen ja kasvattaminen

Lapsemme tulee perimään ulkomaalaissyntyisen isänsä suomalaiselta suvulta sukunimen “Saavalainen”. Lapsen nimen rekisteröinnin yhteydessä meidän tulee päättää myös lapsen äidinkieli. Se tuntuu tällä hetkellä paljon haastavammalta kuin lapsen nimen päättäminen. Aiomme antaa lapselle myös nimiyhdistelmän, jossa on sekä suomen että englanninkielisiä etunimiä, jotka ovat meistä vauvalle sopivia. Eteläafrikkalaisittain aiomme kutsua lasta syntymästä alkaen hänen pysyvillä etunimillään. Tästä huolimatta aiomme rekisteröidä lapsen nimen kuitenkin vasta kasteen yhteydessä säästääksemme kastavan papin ja itsemme isommalta paperityöltä.

Suomalaisista käytännöistä poikkeamiset ovat herättäneet joissakin ihmetystä ja erityisesti perinteille uskolliset pohjalaiset ovat neuvoneet noudattamaan supisuomalaisia perinteitä ja antamaan vauvalle täysin suomalaisen nimen. Näille olemme lähinnä hymähdelleet ja sanoneet, että teemme asiat omalla tavallamme. Olemme olleet yhdessä jo yli vuosikymmenen ja oppineet sen aikana, että kaikki tekomme rikkovat aina jomman kumman suvun tai kulttuurin tapoja. Sen sijaan olemme tutustuneet toistemme tapoihin ja luoneet yhdessä omia kummankin perinteitä yhdisteleviä uusia tapoja. Olemmekin iloisia siitä, että pienokaisemme syntyy siihen tilanteeseen, kun olemme jo luoneet oman kotikulttuurimme, joka yhdistelee joustavasti aineksi kummankin kulttuurista. Voi olla, että monikulttuurisuus tuo pienokaisemme elämään tietyn määrän kaaosta, mutta sitä enemmän se tuo rikkautta ja joustavuutta. Hän oppii jo pienestä pitäen, että asiat voi tehdä monella tavalla oikein ja hyvin.

Hän oppii parhaillaan kohdussani, että on kodikasta ja turvallista kuulla monenlaisia kieliä ympärillä. Hän nukahtaa jo nyt parhaiten suomenkieliseen saarnaan kirkossa ja mieheni laulamaan iloiseen afrikaansinkieliseen seikkailulauluun kotona. Odotan mielenkiinnolla, mitä uutta alle kolmen kuukauden kuluttua syntyvä lapsemme nostaa kulttuuritaustoistamme ja tuo elämäämme.

Syystalviterveisin (tai Etelä-Afrikassa kevätkesäterveisin)

Sini Saavalainen

Kirjoittaja on pappi ja sosionomi (AMK) kirkon nuorisotyönohjaaja, joka on työhistoriansa aikana mm. tehnyt paljon töitä diakoniassa sekä lapsi- ja perhetyössä. Vaikka työhistoriaan mahtuu jopa vauvakerhon vetämistä, on hän nyt esikoisvauvaa odottaessan ihan yhtä lailla uuden edessä kuin kuka tahansa vastaavassa tilanteessa.