Varjele sydäntäsi, elämäsi lähdettä – erossa haavoittunut sydän toipuu ajan kanssa

Hidasta elämää – bloggari ja kirjailija, ihana Susanna Erätuli avasi sydämen merkitystä pisara-ohjelmassa muutama päivä sitten. Hänen viisaat sanansa avasivat jotain ja jäin pohtimaan tämän tutun sananlaskun merkitystä minulle nyt. Ohjelma löytyy areenasta ja kannattaa ehdottomasti katsoa.

“Ennen muuta varjele sitä, mikä on sydämessäsi – siellä on koko elämäsi lähde.” Snl 4:23

Erossa sydän menee haavoille ja niitä haavoja sitten hoidetaan ja lääkitään eri tavoin. Toinen etsii epätoivoisesti syliä, kun taas toinen nuolee haavansa yksinäisyyden muurien suojassa. Niin tai näin, mutta erossa sydän menee kiinni. Virtaus lakkaa, kun sydän jäätyy. Luottamus elämään horjuu, sillä erossa jotain syvää menee aina rikki.

Susanna kuvaa ihan älyttömän hienosti, miten sydän on tarkoitettu tuntemaan. Ottamaan vastaan niin ilon, kuin surunkin, täyttymyksen ja kaipauksen. Niin kuin lapsi ottaa vastaan hyväilyt ja haavat. Olen jo pitkään ajatellut, että elämässä on kyse itsensä antamisesta. Omien vahvuuksien, taitojen ja lahjojen käyttöönotosta ja siten yhteisen, kauniimman maailman rakentamisesta. Rohkeudesta ottaa oman paikkansa. Uskollisuudesta omalle tehtävälle.

Vain turvasta käsin voi antaa itsensä kokonaisena. Olla näkyvä. Haavoittuvaisenakin.

Omaa sydäntään on myös lupa varjella. Jos annan elämäni lähteen kenen tahansa tallottavaksi, niin se ehtyy ja kuivuu. Eikä silloin virtaa enää mikään. Nykyään ajattelen, että omaa sydäntään on jopa velvollisuus puolustaa, varjella pahalta. Samaan tapaan kuin lentokoneen turvaohjeissa neuvotaan hätätilanteessa pukemaan happinaamari ensin itselle ja sitten vasta lapselle.

Sillä vasta silloin, kun on lupa puolustautua, on turvassa. Vain turvasta käsin voi antaa itsensä kokonaisena. Olla näkyvä. Haavoittuvaisenakin. Keskeneräisenä. Aitona. Yksinkertaisesti sellaisena kuin on.

Nyt osaan jo kyyneleidenkin keskellä iloita haavoistani. Ne kertovat, että osaan rakastaa, pystyn vielä tuntemaan. Ikävä kertoo sydämestä, joka on sittenkin elossa.

Ero oli paljon rankempi matka, kuin mitä ikinä pystyin kuvittelemaan. Siltikin, vaikka meidän ero oli hidas ja lempeä. Aikaakin siitä on jo. Kutsu kasvuun, uuteen on niin voimakas. Tuntuu kuin jokainen vaihe haastaisi minua. Nyt osaan jo kyyneleidenkin keskellä iloita haavoistani. Ne kertovat, että osaan rakastaa, pystyn vielä tuntemaan. Ikävä kertoo sydämestä, joka on sittenkin elossa. Sydän, joka tuntee syvästi kivun, tunnistaa myös lämmön. Se on sydän, joka avautuu rakkaudelle, kun on sen aika.

Siispä haavoittunut sydän älä pelkää, vaan anna haavasi rauhassa muuttua uuden elämän lähteeksi. Sillä kärsimyksestä nousee uusi elämä sille, joka voittaa. Sinä, joka olet valinnut avoimuuden, tuntenut ja lähtenyt liikkeelle, olet jo voittanut. Siitäkin huolimatta vaikka olisit juuri nyt hirvittävän kivun keskellä. Sillä me olemme täällä antaaksemme itsemme.

Siksi on niin tärkeää kuulla aina välillä tämä: Sinun puolestasi ja sinun kanssasi. Annettu, vuodatettu, kärsitty. Ylihuomenna, tuhkakeskiviikkona, menen iltakirkkoon ja otsaani piirretään tuhkasta risti parannuksen merkkinä. Kumartuessani katumukseen tahdon kasvaa itseni antamisessa. Oppia avaamaan sydäntäni. Antaa elämäni käyttöön, kokonaisena.

Toivovaisin terkuin,

Annele