Vaihtoehtoja odotuksin latautuneelle elämälle
Vaihtoehtoja odotuksin latautuneelle elämälle
Ehkä sinullekin on tuttua odotetut vapaapäivät, joille ei ole mitään sovittua ohjelmaa. Ihan ollaan vaan. Etukäteen odotus näyttäytyy toiveena leppoisasta yhdessäolosta, perheenjäsenten kuulumisten päivittämisestä, päiväunista (myös aikuisille toteutuvista) ja kiireettömyyden hengestä heijastuen kaikkeen tekemiseen. Olisiko tuttua tämäkin; Väsymyksen laukaisema pääkipu, palaneet rusinat lapsen pulla-ukossa, haaleana juotu kahvi, päiväuni-mahdollisuuden karkaaminen pois ulottuviltasi ja eritahtiset vireyden välähdykset puolison kanssa. Miellyttävä yhteys puolison kanssa jää haaveeksi molempien räpiköidessä kohti pintaa kuormittuneisuutensa keskeltä.
Pienten lasten kanssa samat rutiinit toistuvat ja mieli tekee ehkä joskus tuhahtaa niille, jotka väittävät jokaisen päivän olevan kiinnostavasti erilainen. Vaipanvaihdot, pyykki ja pikkupesut, rasvaamiset, ruuanlaitto ja puunaamiset ovat sitä, jonka keskeltä löydän itseni yhä uudelleen ja uudelleen. Lapsi ei odota tarpeineen, vaan vaatii ikätasonsa mukaan huolenpitoni ja huomioni arkena ja pyhänä. Ja näin tämän kuuluu mennä.
Muistan, miten lapsena petyin nähdessäni uunista otetun pulla-ukon. Se ei ollutkaan sen muotoinen, värinen tai kokoinen kuin odotin. Tässä kohtaa elämää voinen antaa jo ihmissuhteiden, tilanteiden ja vapaapäivien yllättää; Vaipanvaihto voi olla hetki taaperon kanssa tavuja tapaillen tai epämuodostunut pulla- ukko saattaakin kirvoittaa hepulit leipovan lapsen seurassa. Pettymykset tulevat ja tuntuvat. Toisinaan täyttymättä jääneet odotukset pännivät. Niitä ja kaipuuta tuntuu tärkeältä sanoittaa ja kohdata, jotta voimme jättää taaksemme sen, minkä jäädä kuuluu. Tai sen, jonka suhteen asemoimme itseämme tai elämää uudelleen.
Mietin, josko kuitenkin oppisin elämään elämää odotuksista vapaampana. En minä vähätellä tahdo meitä odotuksin varustettuja. Kapeammaksi vain elämä on tuntunut usein kutistuvan, kun olen lähestynyt tarkasti rajautuneella odotuksella sitä jotain. Haluan oppia katsomaan lasiani puolitäytenä puolityhjän sijaan. Uteliaana silmäillä, kuulla ja aistia mitä tämä hetki eteeni tuokaan. Tahdon sisäistää yhä syvemmin kirjailija Juha Itkosen pohdintaa siitä, ettei ole erillistä lapsiperhe-elämääkään. On vain elämää, hän toteaa. Odotuksin latautunutta ja niistä vapaampaa elämää. Yllättäviä käänteitä, elämyksiä yli odotusten- toisaalta pettymyksiä ja pudotusta.
Ei näiden vapaapäivien pitänyt muuta ollakaan kuin olivat. Ihan oltiin vaan. Väsyneinä ja pikku hiljaa palautuneina. Siihen nojautuneina, että tämä perhe on totta ja yhtä haaleiden kahvien hetkinä samoin kuin juhlahumussa ja vireyden huipulla. Pysähtyisinkö kuitenkin tarkentamaan katsettani siihen, mistä tarpeistani odotukseni kertovat? Mihin tai keneen kohdistan odotuksiani tänään?
P.S..Hiljattain kirjoittajien joukkoon liittyneenä moikkaan täältä juuri sinua! Olen kahden lapsen äiti ja puoliso. Kuopuksemme on taapero, jonka kanssa katselen elämää tällä hetkellä paljon kotoa käsin. Elämäni rooleihin kuuluu myös pitkä työtausta psykiatrian sairaanhoitajana- erityisesti nuorisopsykiatriassa työskennelleenä. Olen myös Solmuja parisuhteessa- parineuvoja sekä työnohjaaja (Story). Esikoiskirjani Lapsen ja nuoren viha on ilmestynyt elokuulla 2013- ja yhä vain kiinnostuneena tutkailen aggressioon liittyviä teemoja.
Blogeistani saat lukea mietteitäni liittyen vanhemmuuteen ja parisuhteeseen- jotkut teistä lukijoista ovat kertoneet saaneensa teksteistäni iloa ja voimia, uutta tulokulmaakin arjen ilmiöihin. Tärkeältä tuntuu myös kuulla, mistä aiheista juuri sinä kaipaisit kirjoitettavan
Rusinapulla- odotuksin, Päivi