Uuh, hän on niin hyvännäköinen!

Mitenhän ihmiset vastaisivat, jos heiltä kysyttäisiin, kuinka tärkeä heidän rakastettunsa ulkonäkö on heille?

Minulla on aavistus, että moni on varovainen myöntämään ääneen, että ulkonäköasiat ovat oikeastaan aika tärkeitäkin. Sellainen vaikuttaisi pinnalliselta tunnustukselta. Sen sijaan on hyväksyttyä kertoa, kuinka toisen persoona, ajattelu ja ihan vain läsnäolo ovat hänessä kaikkein tärkeintä. Sisäisen minän kauneus ei oikein sovi yhteen ulkoisen olemuksen arvioimisen kanssa.

Otan riskin. Minun oma kokemukseni on, että rakastetun ulkoinen ihanuus, kauneus ja vetävyys ovat ihan kauhean tärkeitä. Jos ne eivät olisi, miksi nauttisin niistä niin tavattoman paljon? Ja eivätkös kaikki nauti?

Minun silmissäni rakastettuni näyttää joka puolelta sellaiselta, että se saa minut janoiseksi. Ahmin häntä silmilläni. Hänessä on vain parhaita puolia.

Luin taannoin vanhoja viestejämme ja kirjoituksiamme. Kävimme niissä läpi sitä, mistä kaikki alkoi, ja minä nostin esiin yhden tärkeän hetken. Rakastettuni vastasi, ettei se kylläkään ollut varsinainen alku, vaan että oli katsellut häntä tarkkaan ”sillä tavalla” jo paljon aiemmin. Se oli tietenkin totta. Kun olin kerran nähnyt hänet, en voinut lopettaa katsomasta. En ole tähän päivään mennessä voinut.

Viimeksi kun tänään heräsin, ensimmäisenä tunnistin sen, mitä näen: täräyttävän hyvännäköisen ihanan ihmisen, joka saa minut villiksi. Näin se asia on. Minun kehoni reagoi hänen ulkoiseen olemukseensa kuin salamannopean kemiallisen reaktion kaksi ainetta.

Kun tutustuin häneen puhumalla ja kirjoittamalla, kun hän avasi minulle sisäisen maailmansa ja ajatuksensa, mielipiteensä, arvonsa, makunsa, rakastuin tuohon ihmiseen kauttaaltaan, kertakaikkisesti. Aivan ensimmäisenä kuitenkin oli se, mitä näin. Eikä se todellakaan ole hälvennyt mihinkään.

Siis

a) hän on niin hyvännäköinen

b) olen aivan langennut häneen

a+b) hänen ulkomuotonsa saa minussa tuleen.

Viehättävyys, seksikkyys, vetovoima – ne toimivat ihmisissä. Tuskinpa ne koskaan myöskään menettävät merkitystään, iän ja vanhenemisen myötäkään. En usko.

Kokemus toisen ulkonäöstä on kokonaisuus, jossa katseeseen yhdistyy kaikki se, mitä mieli siihen näkemiseen yhdistää. Rakastettuaan katsova ihminen näkee rakastettunsa. Hänen piirteensä ovat rakkaat. Niihin ihastuu jatkuvasti.

Itsekin tietysti koettaa pitää huolta omasta itsestään ja näyttää kivalta toisen silmissä. Mieluummin on ryhdikäs kuin lysyssä, hymyillä kuin rypistellä kulmiaan. Mieluiten on oman kehoihanteensa mukainen, jotta voi antaa sen toiselle jokapäiväisenä lahjana.

On varmasti syytä olla tietoinen sen suhteen, millaisia sanattomia odotuksia tai vaatimuksia toisen ulkonäköön tulee liitettyä, kun sanoittaa rakkauttaan kehollisuuden kautta. Jos sanon, että ”olet hurjan hyvännäköinen”, tarkoitanko samalla, että pidä itsestäsi huolta niin että pysyt tuollaisena?

Kehollisuus on intiimiä ja herkässä kohdassa identiteettiä. Mutta siksipä se toisaalta on jotain niin väkevääkin. Ajattelen, että toisen ahmiminen silmillä, hänen tutkimisensa tarkkaan, hitaalla katseella, ja hänen ääneen ihailemisensa on toiselle antautumista ja hänen ylistyksensä laulamista.

Haluan sanoa rakastetulleni ääneen sen, mitä hän minussa herättää. Hän totisesti herättää minut. Saa sydämeni jyskyttämään. Tuo raju upeus.