Uskalla haavoittua

Joskus ei tiedä miten pitäisi olla ja mitä sanoa.

Tiedätkö, että minulla on nykyään yllättävän usein epävarma ole? Teinivanhempien ryhmistä olen rivien väleistä ymmärtänyt, että tällaista on liikkeellä muissakin kodeissa, joissa asuu teini. Teinin epävarmuus tarttuu. Olemme kaikki uuden äärellä. Kyllä kyllä, me aikuiset olemme olleet joskus nuoria ja muistammekin omat angstimme aika hyvin. Koskaan ennen emme ole kuitenkaan olleet teinin vanhempina – ja siksi olemme kaikki uuden äärellä. Puhumme puolison kanssa toisillemme:  Nyt on tällainen vaihe. Ja kohta tulee sitten joku toisenlainen vaihe.

Teinin kanssa on mahtavaa se, että hänen kanssaan voi tehdä yhdessä  ns. aikuisten asioita, voi käydä vaikkapa yhdessä katsomassa elokuvaa, joka ihan oikeasti kiinnostaa myös minua enkä ole raahautunut elokuvateatteriin vain toisen iloksi. Tänään kävimme katsomassa koko perheenä elokuvan Eden.   

Yksistään se on kivaa, että voimme tehdä jotakin mukavaa yhdessä.

Toki siivoaminen ja ruoanlaitto ja syöminenkin on kivaa, en sitä sano, mutta elokuvissa käyminen on meidän perheessä jotakin ekstraa. Elokuva oli hauska, lämminhenkinen ja toi silmiemme eteen keskeneräiset liikuttavat ihmiset. Eokuvissa on upeaa se, että se kutsuu samaistumaan ja liikuttaa tunteita. Valkakonkaalla ristiriitaiset ihmiset saadaan näyttämään kiinnostavilta.  Jos meidän perheestä tehtäisiin elokuva, ehkä mekin näyttäytyisimme kiinnostavina omine haavoinemme.

Haavoittuvuuden näyttäminen on rohkeutta  ja yhdistää kaikenlaisissa ihmissuhteissa

Elokuvasta potkua saaneena on helpompi myöntää ensin itselleen ja sitten toiselle: En totisesti aina tiedä, mitä tässä ja tässä tilanteessa pitäisi sanoa ja mikä päätös olisi parasta kaikkien kannalta. Ja tulevaisuutta silmällä pitäen. Haavoittuvuuden näyttäminen on rohkeutta  ja yhdistää kaikenlaisissa ihmissuhteissa. Vaikka tiedän tämän, siltkin usein sorrun näyttelemään “homma hanskassa” vanhempaa.

Edenin oppien mukaisesti voi vaikka rukoilla. Jos ei tiedä, mitä sanoa ja tehdä, voi rukoilla vaikka Isä meidän- rukouksen. Sehän opeteltiin jo riparilla ja Eden-elokuvassa. Sen epätoivoisesta sopertamisesta  ei ainakaan ole haittaa. Varsikin yhdessä rukoileminen yhdistää.

Lämpimin terveisin,

Minna Tuominen

Olen kahden kouluikäisen lapsen äiti, pappi ja paripsykoterapeutti. Täällä kirjoitan asioista, jotka ovat jättäneet tunnejäljen tai joita olen jäänyt pohtimaan.  Oivalluksenikin tahdon jakaa.