Työnjako parisuhteessa
Kävelimme Kaisaniemen puistossa ja paikalle kuljetettiin Bajamajoja. Muistelin siinä samalla ääneen lapsuuttani. Kukaan muu kuin isäni ei tyhjentänyt koskaan asuntovaunumme vessaa. Olin kiitollinen, etten joutunut koskaan moiseen puuhaan. Mieheni nauroi, että isäni on juuri niin ovela, että muutamalla kaikkien inhoamalla nakilla, hän oli lunastanut itselleen leppoisat kotiolot. Joo, meidän kotona oli melkoisen perinteiset roolit. Äiti oli kotona ja isä töissä. Siltikään en näe asiaa niin sukupuolittuneena kuin miltä se näyttää. Minusta kyse oli siitä, että työnjaot olivat neuvottelujen tuloksia. Puntit eivät varmaankaan menneet tasan, mutta minä en kyllä edelläänkään usko sellaiseen, että laitetaan exceliin siivousvuorot ja merkataan ruudukkoon tehtävät, niin että kaikki varmasti menee tasan. Minulle ei ole tärkeää, että roskat viedään yhtä monta kertaa ja muistissa on se, kuka on imuroinut viimeksi.
Myönnän, että minä olen ovela ja yleensä aloitan perheessämme tällaiset työnjaolliset neuvottelut. Keksin vaihtoehtoja, joista voi valita. Monesti kasaan vähemmän, mutta mielestäni ärsyttäviä tehtäviä nippuun ja itselleni mieluisia, mutta enemmän toiseen nippuun. Näin yleensä saan sen nipun, josta minä tykkään. Tunnepitoisia tehtävänkuvia ovat kaikki. Kun vie roskat, saa minut tekemään vaikka mitä, astianpesukoneen tyhjäys on karseaa, kun taas täyttö kivaa, imurointi on inhaa, mutta vessanpesu upeaa jne.
Uusin neuvottelujako on yllättävää kyllä sellainen, että iskä ja vauva lähtevät keinumaan ja minä jään siivoamaan. Tässähän ei ole mitään järkeä, mutta jotenkin se, että koti on tyhjä ,voi laittaa musiikkia soimaan ja ihan rauhassa siivota (suurpiirteisesti, mutta kuitenkin) on oikeastaan ihan haluttu homma juuri nyt minulle. Työpäivän jälkeen on puolisoni innokkaampi puistoilemaan kuin tarttumaan imuriin.
Kotityöthän ovat ihan kestosuosikki riidanaihe näissä parisuhdekuvioissa. Suosittelen kokeilemaan neuvotteluita. Usein niistä jää kummallekin sellainen win-win -fiilis. Kun tikulla mitataan tasan, niin oikeastaan kellään ei ole kivaa, silloin riittää tasaisesti tylsiä hommia koko ajan.
Avoimeksihan se tosin muisteluissani jää, kumpi oli alunperin se ovela, isäni vai äitini.