Totuus ja kotiinpaluu

Paula kyseli viikko sitten täällä blogissa, että ”haluanko olla oikeassa vai onnellinen?” Haluaisin tietysti olla molempia. Aika harvoin se onnistuu. Paula oli koolla opiskelijoiden ja oppilaitospapin kanssa. Pappi ei ollut puolisoni, vaikka hänkin on oppilaitospappi. Tiedän hänen pohtivan samanlaisia kysymyksiä opiskelijoiden kanssa.

Meitä on siten kotona kaksi, jota tietävät kyllä miten tämä asia on. Tarvitaan kiukun ja jääräpäisyyden lisäksi toisen mielipidettä kunnioittavaa asennetta. Ajattelinkin tässä kirjoittaa miten hyvin se meillä sujuu ja siksi ei olekaan mitään ongelmia.

Nojoo. Ei se ihan niin mene. Pelkkä teoriatieto asiasta ei riitä. Tarvittaisiin joustavampi mieli. Puhun tässä ennen muuta itselleni.

Tämä kaikki yhdistyy siihen, että istuin tällä viikolla Turussa kirkolliskokouksessa. Pitäisi päästä yhteisymmärrykseen monesta asiasta, eri tavoin ajattelevien lähimmäisten kanssa. Samat jutut jumittavat täälläkin.

Vaikeimmat, pisimmät ja uuvuttavimmat keskustelut käytiin tänään samaa sukupuolta olevien avioliitoista. Rakkauden äärellä pyöritään tiiviisti. Keskustelukin on aika sivistynyttä, mutta jokainen haluaa olla oikeassa. Sitä ei kukaan käy julkisesti pohtimassa, että olen muuten väärässä.

Mutta voisiko tuon opiskelijoiden muistiin taotun lauseen ottaa tosissaan? Silloin kai sanottaisiin jotenkin niin, että on syytä hyväksyä, että toisen totuus voi olla erilainen ja silti hänelle totta. Jos kiistellään siitä, paljonko kello on, tai kuinka pitkä matka on kaupunkiin, on mahdollista löytää yksi totuus. On asioita, joita voi mitata ja tarkistaa. Suurin osa elämän isoista asioista on kuitenkin monimutkaisempia ja toisen laisia. Elämän isoimpiin kysymyksiin liittyy myös paljon tunteita ja väistämättä omia totuuksia.

On vain niin, että meillä kaikilla on arvoja ja asenteita joita on pahuksen vaikeaa muuttaa. En usko, että kotona, koulussa tai jossakin kokouksessa jää paljon muita vaihtoehtoja, kuin tajuta tämä. Sopua pitää joskus oikein etsiä. Sopua ei tähän maailmaan paljon jää, jos pitää osoittaa omaa oikeassa olemistaan. Yksi tapa välttää omaa jääräpäisyyttä ja keskustelujen jumittumista on muuttaa oma totuus kysymyksiksi: “Mitä ajattelet, kun minusta tuntuu, että…?” tai “voisitko kertoa lisää omasta jutustasi, kun se on minulle niin vaikea käsittää…?” Teoriassa tämän tiedän ja silti sorrun väittämään: ”Ei se noin ole!” tai ”Ei noin voi ajatella!” Kyllä toinen voi. Siksi hän on arvokas ja rakas, että hän suostuu jakamaan elämän iloja ja suruja kanssani, vaikka tietää, että en ajattele aivan samoin. Aito kiintymys ja rakkaus eivät viihdy siellä missä pitää voittaa toinen ja olla aina oikeassa.

Blogin julkaisen nyt kotona illalla ja myöhässä. Yritän muistaa ainakin tämän illan, että uskossa ja rakkaudessa on tärkeämpää etsiä, kuin löytää totuudet. Jospa muistaisin opiskelijoiden lauseen taas hetken.