Tiskikoneen ympärillä

liukasta_0.jpg

Tästä maisemasta voin lähteä kahteen suuntaan: ylittää ylös tai kiertää toista kautta. Ilman nastapohjaisia kenkiä kulku ylös on mahdotonta. 

Minulla on nykyisin usein tällainen jääylämäkiolo kotona. Vaikka osaan pehmentää keskustelua monenkin sulkeutuneen tai muuten kulmikkaan henkilön kanssa, unohdan samat taidot (joskus) kotona. Teinin kanssa varsinkin kiertotietä pitkin pääsisi nopeammin perille. Ei ole mitään järkeä kulkea hankalinta tietä. 

Jos vaikka sanon heti kotiin tullessani: “Hei, tiskikone on tyhjentämättä”. Se muuten jää silloin tyhjentämättä. Mutta jos juttelen teinin kohdattuani ensin mukavia ja kyselen kuulumisia ja sitten kaiken muun lomassa otan esille tiskikoneen, se tyhjenee kädenkäänteessä. Tiskikoneesta ei saa tehdä liian isoa numeroa.

Tunteet tarttuvat ja joskus tiskikoneen ympärille on kerääntynyt koko perhe sättimään ja syyttämään toisiaan. Jos vain ei olisi tehty liian isoa numeroa. 

Tiskikoneen täyttö ja tyhjennys toimii minulla aamumeditaationa. Samalla kun keräilen puhtaita astioita laatikoihin, herättelen ajatuksiani kiireettömän toiminnan kautta. Rauhoittavaa. Sama efekti näyttää toimivan myös teinin kanssa: jos hän on liiaksi tipahtanut omiin maailmoihinsa, astioiden hidas siirtely laatikoihin tuo takaisin tähän hetkeen. Ja takaisin kontaktiin. Kaikista mukavinta onkin täyttää tai tyhjentää toisen kanssa yhdessä tiskikonetta. Tekemisen lomassa voi rupatella, olla yhdessä hiljaa tai puhua suurista asioista. 

Kaikkien kanssa tämä ei onnistu. Tiedätte varmasti tyypin: Vain yksi oikea tapa täyttää tiskikone.  Vain yksitapatäyttää tiskikone-tyypin kanssa ei voi onnistua. Aina tulee tehtyä virhe. Joustamattomien tiskikoneihmisten kanssa eivät edes kierotiet auta. Heidän kanssaan ei yleensä auta kuin liukua nopeasti pois. Toki heitä voi haastaa miettimään muitakin tapoja, mutta…. 

Olen ajatellut järjestää tiskikoneteemaisen perhe- ja parisuhdeleirin. Havainnollisinta olisi kerääntyä yhdessä koneen äärelle ja esimerkein demonstroida kaikki ne moninaiset rakentavat ja hajottavat tavat kohdata, keskustella, riidellä, sopia, tehdä työtä ja rakastaa. Mikä voima yhdellä kodinkoneella onkaan. 

 

Lämpimin ajatuksin,

Minna

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *