Tarvitseeko parisuhteen kestää läpi elämän?

Istuimme ystäväni kanssa eräänä kauniina heinäkuun iltana kesätorilla ja keskustelimme, mistäs muustakaan kuin, ihmissuhteista. Ystäväni mietti, onko todella niin, että parisuhteen tulisi kestää koko eliniän, vai voisimmeko kuitenkin ajatella, että tietyssä elämänvaiheessa tarvitsemme tietynlaista elämänkumppania kulkemaan kanssamme sen matkan. Nuoruudessamme valitsemme vierellemme jonkun tietyn, joka vastaa toiveisiimme sellaisina kuin siinä olemme. Kun perheen perustaminen on ajankohtaista, voi olla, että etsimmekin erilaista kumppanuutta ja jotakuta, jonka kanssa voimme kuvitella jakavamme vanhemmuutta. Ruuhkavuosien helpotuttua saatamme huomata, että hän, jonka kanssa lasten kasvattaminen oli turvallista, ei enää vastaakaan muihin tarpeisiimme.

Aikuisiällä olen huomannut monien ystävyyksien kulkevan tällaista polkua. Monet opiskelu-, hiekkalaatikko- ja työystävvydet ovat luonnostaan hiipuneet elämäntilanteen muuttuessa. Onneksi moni ystävyys on ollut myös sellaista, joka kestää ja kasvaa muutoksissakin. Mutta onko tosiaan ajatus parisuhteesta elämän mittaisena jo käsitteenä aikansa elänyt?

Emmi Nuorgam kirjoittaa ansiokkaassa Ylen kolumnissaan aiheesta (voit lukea kolumnin klikkaamalla tästä) ja siitä, kuinka se, miten puhumme parisuhteista ja millaista tarinaa toistamme, kun puhumme parisuhteista, kaipaa päivittämistä. On todellakin kiistattomasti kaikkien perheenjäsenten kannalta parempi, että eroaminen ei ole enää tabu, eikä rakkaudettomaan, haitalliseen tai jopa tuhoavaan liittoon tarvitse jäädä, jos omat voimavarat vain mahdollistavat muutoksen.

Samaan aikaan ajattelen, että suhteen pitkäkestoisuudessakin on todella monta seikkaa, jotka puhuvat sen puolesta. Vasta pitkäkestoisissa ihmissuhteissa tulee todella esiin se, että tämän ihmisen kanssa kestämme yhdessä elämän tyynet ja myrskyt, tämä ihminen on kanssani niin tylsässä ja tavallisessa arjessa kuin elämän kriisikohdissakin. Suhde vahvistuu ja lujittuu ajan kuluessa elämämme turvaverkoksi, joka kannattelee ja kannustaa. Kumppani, joka on ollut vierelläni vuosia ja tuntee minut läpikotaisin, toimii parhaimmillaan peilinä niin omille kipu- ja kasvunkohdille kuin vahvuuksille ja potentiaalillekin.

On syytä kysyä, tarvitseeko saman kumppanin kanssa todella olla koko aikuisikänsä, jos elämä kuljettaa eri suuntiin. Yhtä tärkeä kysymys on kuitenkin, miten pystyn rakentamaan sellaisen arvostavan, luottavaisen ja kunnioittavan suhteen toisen aikuisen kanssa, jossa olemme molemmat aidosti kiinnostuneita toisistamme. Me, aivan kuin kumppanimmekin, muutumme ajan myötä, samoin kuin tarpeemme ja toiveemme. Kykenemmekö päivittämään yhdessä myös parisuhdettamme pysymään mukana muutosten virrassa?

Me valitsemme aina kumppanimme syistä, joista jotkut ovat vähemmän tietoisia kuin toiset. Kun tutustumme itseemme ja olemme itsellemme rehellisiä, löydämme myös ne tarpeet ja toiveet, jotka tuomme mukanamme ihmissuhteisiin. Lähtökohta kestävälle suhteelle onkin avoin keskustelu näistä tarpeista ja toiveista ja aivan yhtä tärkeänä kuunteleminen, kun toinen kertoo omistaan.

Kirjoittaja Laura Huuskonen on asiantuntija Parisuhdekeskus Kataja ry:n Tukea parisuhteelle, kun perheessä on sairautta -toiminnassa.

Tukea keskusteluun parisuhteessa löydät mm. Parisuhdekeskus Katajan verkkosivujen harjoituksista: https://parisuhdekeskus.fi/_harjoitukset/