6.1.2017 Parinvaihtoa – miksi ei? Rakastaessamme ja rakastellessamme olemme monin tavoin paljaina toisen edessä. Olemme herkimmillämme ja… 0
2.1.2017 Kuka tai mikä saa sinussa olevan rakkauden virtaamaan? Tätä tekstiä kirjoittaessani meillä asuva 8-vuotias pikkusöpöliini istuu vieressäni, mussuttaa Fani-palaa ufo-yöpuvussaan… 0
27.12.2016 Kuinka ensi vuonna rakastamme? Vuoden lopulla huomaa aina olevansa jonkinlaisella ajan vedenjakajalla. Toisella puolella on kaikki… 0
22.12.2016 Lahja Sinulle! #joulurauhaa Edessäsi on paketti; paketoimaton ja vielä keskeneräinen. Tärkein on sinne jo laitettu,… 0
15.12.2016 Tahtoisin kuulla sinulta Kysyin joukolta tuntemattomia ja vähän tutumpia ihmisiä, että mitä he tahtoisivat kuulla… 0
6.12.2016 Romanttinen kävely Berliinissä Vohveli mustilla kirsikoilla ja kermavaahdolla ja kaksi cappuccinoa, kiitos! Kahvilassa on puusohvia,… 0
2.12.2016 Joulurakkautta on… Joulurakkautta on … miettiä on kesästä asti juuri Hänelle sopivaa joululahjaa. …… 0
16.11.2016 Missä te tapasitte ensimmäisen kerran? Me tavattiin ”hattubileissä”. Menin bileisiin ystäväni vanavedessä. Bileporukka oli minua vuotta vanhempia… 0
14.11.2016 #meillätoimii se ettei olla lapasia Erostani olen kirjoitellut tekstejä jonkun verran. Viimeksi otsikolla ”Joskus vaihtamalla paranee”. On… 0
31.10.2016 #sytytänkynttilän, koska kuolemat pakottivat minut luopumaan Pyhäinpäivän alla ajatukseni monen muun lailla kääntyvät muistelemaan kuolleita rakkaita. Rakkauden roihu-teksteissä… 0