4.7.2019 “Ikävöin sinua jo nyt” – Etukäteen iskevä ikävä muistuttaa varaamaan aikaa toisilleen Olen tänä kesänä paljon leireillä ja muutenkin kiireinen. Minulla ja kumppanillani oli… 3
27.6.2019 Tahtomattaan näkymättömissä – Kaikki eivät vieläkään tiedä mitä sukupuolivähemmistöillä tarkoitetaan Nyt Helsinki Priden aikaan olen jälleen hetkittäin kokenut kuin yhteiskunta olisi tarjonnut… 0
20.6.2019 Välittäviä halauksia ja varavanhempia – yli sata vapaaehtoista on ilmoittautunut kiinnostuksensa halata sitä kaipaavia Helsinki Pridessä sekä kenties toimia varavanhempana tulevaisuudessa Viime lauantaina alkoi Feministisen kirkon facebook-ryhmässä pohdinta josko Helsinki Pridessä voisi järjestää… 0
13.6.2019 Kummityttöystäväni – kummisuhde voi olla aikuiseenkin ja hengellinen matkakumppanuus osa rakkaussuhdettakin Toissa viikolla kirjoitin kummiudesta. Tänään tahdon tarkastella sitä aivan erityisesti yhden kummisuhteeni… 0
30.5.2019 2.6. vietetään kummipäivää – Kummina tai kummana oleminen on kunniatehtävä Tulevana sunnuntaina, 2.6., vietetään kummipäivää. Päivää, jolloin kummeja sekä kummilapsia kannustetaan viettämään… 0
23.5.2019 Kuinka rakentaa ystävyyttä exän kanssa? “Pysytään ystävinä!” Lause, jonka aika usein eron hetkellä kuulemme sekä sanomme. Lause,… 0
16.5.2019 Mitä arkkusi vierellä sanotaan? Olitko ahkera työntekijä vai myös läheisillesi läsnä? Kuoleman kohdatessa ja haudan äärellä muistelemme useammin suhdettamme vainajaan kuin niitä titteleitä,… 0
11.5.2019 Hedelmättömyyden ei tarvitse olla tuomio lapsettomuuteen “Tahdotko lapsia?” on kysymys, joka nousee deittaillessa sekä tuoreissa suhteissa usein esiin.… 0
2.5.2019 Salliiko elämäsi sinun loistaa? Olla se, joksi sinut on tarkoitettu ja kokonaisempi kuin koskaan muulloin Kävimme tänään treffi-iltamme kunniaksi katsomassa elokuvissa Bohemian Rhapsodyn. Elokuvan loppu puolella Freddy… 4
25.4.2019 Missä on turvasatamasi? Kumppanin kainalossa, kaverin luona tai kotimetsässä? Maailmassa jyrisee ja myrskyää. Elämässä tuulee ja tuivertaa. Siksi tarvitaan turvasatamia. Paikkoja… 0