Syy, miksi vihaan sanaa “äiti”

Ei ole montakaan sanaa, jota vihaan ja rakastan yhtä paljon kuin sanaa äiti. Viha on voimakas tunne ja tässä kohtaa ehkä liioiteltu, mutta suuret tunteet ovat täysin sallittuja äitiydestä puhuttaessa.

Vihaan sitä, että äitejä luokitellaan, ryhmitellään ja kategorisoidaan. On teiniäitejä, lattemammoja, milfejä, futismutseja, kotiäitejä, yhäreitä ja uraäitejä. Yksikään näistä etuliitteistä ei ole annettu kovin suuret kehut mielessä. Ennemminkin pilke silmäkulmassa – läpällä – naureskellen. Äidit nyt on vähän sellasia.

Jossain vaiheessa itse sorruin myös itseäni luokittelemaan. Mietin, millainen äiti olen, kenen joukoissa seison.

Kunnes meni hermo. Tämä oli se hetki, jolloin aloin vihaamaan sanaa äiti. Sitä, että äitiys pitäisi määritellä: sanoittaa, luokitella ja olla kaikkien ymmärrettävissä.

Tuolloin päätin, että ei käy. Olen tässä maailmassa vain kolmen ihmisen äiti. Kenellekään muulle minun ei tarvitse olla millainenkaan äiti. Ei lattemamma tai futismutsi, ei kotiäiti tai uraäiti. Kenenkään muun ei tarvitse määritellä minua äitinä eikä minun tarvitse määritellä itseäni kenellekään muulle äitinä.

Ja sitä äitiyttä rakastan. Olen vastuussa omasta äitiydestäni vain kolmelle ihmiselle tässä maailmassa ja vain he saavat määritellä, millainen äiti olen.

Ja jos äitienpäiväkortteja on uskominen, olen paras.