Sitoutuminen on itsen ja toisen sitomista?

Pähkäilin ja mietin, mitä sitoutuminen tarkoittaa. Sitoutuminen ei voi olla pakkoa vaan jotain vapaaehtoista. Sitoutumisessa on monta puolta ja siihen vaikuttavat monet asiat.

Itse olen ehtinyt 40+ ikään ja tajunnut jokin aika sitten, että vaikka olen seurustellut monta kertaa ja ollut naimisissakin, en oikeastaan ole ollut koskaan ihan pohjiani myöten sitoutunut kehenkään. Tai hetkittäin olen ollut ja suhteen alkuvaiheessa varsinkin. Olen ajatellut, että minussa on jokin perustavanlaatuinen tekovika, kun en osaa sitoutua. Ehkä onkin.

Olen ehkä pelännyt, nähnyt mallin siitä, miten ei ihan kunnolla sitouduta, en ole tuntenut täysin sitä tunnetta, jota olen odottanut – avoimuuden, luottamuksen ja varmuuden tunnetta. Sitoutumattomana on vähän varuillaan ja jättää takaportin auki, jotta on ovi, josta karata, kun alkaa kuristaa.

Itse tunnen, että sitoutuminen on aika upottava tunne. Siihen uppoaminen vaatii paljon rohkeutta. Sitoutuminen on kuin pehmeä pumpuli, johon voi asettua lepäämään tai sitten se ahdistaa. Itselleni sitoutuminen on siksi vaikeaa, etten voi olla täysin varma itsestäni – tuuliviiriin tuuli tarttuu helposti. En halua satuttaa toista lupaamalla jotain sellaista, mitä ei voi pitää. Enkä puhu nyt uskollisuudesta vaan vapaudesta, johon ei liity toiset ihmiset.

Sitoutuminen ei siis ole sitomista. Sitominen estää vapauden ja vapaaehtoisuuden. Jostain syystä vapaus onkin se, mikä auttaa sitoutumaan. Vapaus on vapautta olla se, mikä on. Se on avoimuutta ja lupaa puhua aina, kun siltä tuntuu. Se on tunnetta siitä, että olen ihan parasta toiselle juuri näin, noita-akkana ja keijukaisena. Vapaus on vapautta iloita ja surra, epäonnistua ja onnistua taas. Lupaa olla ihminen, inhimillinen.