Sinunko lähelläsi tämä hiljaisuus?

Tätä tekstiä kirjoittaessani olen ohjaamassa kehon ja mielen retriittiä Heponiemen hiljaisuuden keskuksessa Karjalohjalla. Harjoittelemme läsnäolon taitoja hiljaisuudessa ja mieli siirtyy hiljaisuuteen parisuhteessa.

Olen kirjoittanut paljon avoimuudesta ja pidän sitä tällä hetkellä ehkä parisuhteen tärkeimpänä asiana. Avoimuudella tarkoitan sitä, että jokainen on itse vastuussa siitä, miten selvästi, avoimesti, rehellisesti ja pelkäämättä ilmaisee omia odotuksiaan, tarpeitaan ja sanoittaa omia tunteitaan, vaikka ne olisivat miten pienen tai negatiivisen oloisia tahansa. Parisuhteessa ei minusta pitäisi joutua pelkäämään toisen reaktioita niin, että joutuu piilottamaan, jättämään sanomatta ja kuorruttamaan asiansa kermavaahdolla.

Hiljaisuus parisuhteessa voi merkitä sitä, että kun toinen puhuu, toinen on hiljaa ja kuuntelee. En siis puhu nyt puhumattomuuteen liittyvästä hiljaisuudesta. Läsnäolevan kuuntelemisen taito täydessä levossa ja hiljaisuudessa on mahdollista. Jos kuuntelemisen aikana päässä pyörii oma näpsäkkä vastaus, jolla ehkä pääsee niskan päälle, viisas ratkaisu toisen ongelmaan tai ihan joku muu asia, ei olla ihan oikeasti läsnä antamassa toiselle tilaa. Jatkuvassa puhumisessakin voi olla oma harhansa; puhuminen ei välttämättä kerro kumppaneiden välisestä avoimuuden asteesta mitään.

Kuuntelemisen kokemus nousee usein hiljaisessa läsnäolossa, hyväksyvässä katseessa ja olemuksessa. Toinen kyllä löytää ratkaisun sisältään, kunhan vastauksen etsimiselle antaa riittävästi tilaa – ihminen on viisas ihan itse ja vastaa mielellään hyvin esitettyihin ja eteenpäin vieviin kysymyksiin. Avoimuuskin helpottuu, kun vastassa on hyväksyvää läsnäoloa.

Itse olen erityisherkkä ja kaipaan omaa tilaa, rauhaa ja yksinoloa. Usein unohdan tuon perustarpeeni ja muutun levottomaksi. Hiljaisuus voi siis olla ulkoista hiljaisuutta. Yksinäisyyteen vetäytyminen ilman että kumpikaan tuntee siitä syyllisyyttä tai hylkäämistä, on varmasti aika monelle parisuhteessa ja perheessä elävälle tärkeää oli erityisherkkä tai ei. Moni kaipaa nimenomaan yksinoloa kotona. Yksinäiselle tämä teksti voi olla kipeä ja käsittämätön, ymmärrän sen hyvin.

Jos koti merkitsee monelle rauhan ja levon paikkaa. Mutta miten hoitaa asiat niin, että yhdessä voidaan olla hiljaa? Uskon, että lapset, nuoret ja me aikuiset saamme sekä ulkoisesta että sisäisestä hiljaisuudesta voimaa. Usein ulkoinen hiljaisuus tukee sisäistä hiljaisuutta. Yhteys syntyy, retriittikokemukseen nojaten, ilman jatkuvaa puhettakin. Ja voiko hiljaisuuteen todella asettua ilman, että on vaikkapa puhelin kaverina?

Miten olla yhdessä hiljaa tai hiljaisesti, läsnäolossa leväten? Kainalossa niin, että yhteinen hengitys hengittää ja voi tuntea toisen sydämen sykkeen omaa vasten? Käsi toisen kädessä, sormet lomittain, iho ihoa vasten? Onko mahdollista olla toisen lähellä niin, että mieli rauhoittuu, keho rentoutuu ja voit levätä läsnäolossa ja turvassa?

Kuva: Mika Wallasvaara by https://www.facebook.com/Mwallasvaara/?fref=ts