Saanko puolustaa sinua?
Olet kaupungilla kumppanisi kanssa, yhtäkkiä joku sanoo tai toimii asiattomasti sinua tai kumppaniasi kohtaan. Kuinka toimit? Entä miten kumppanisi? Tiedätkö mitä hän sinulta silloin toivoisi ja mitä ei? Oletteko koskaan puhuneet asiasta?
Kohdatessamme vääryyttä reagoimme siihen monin eri tavoin. Joku tahtoo puuttua asiaan itse, joku toivoo jonkun muun tekevän jotain ja joku tahtoo antaa asian vain olla. Ja ennen kaikkea me kaikki olemme varmasti vähän kaikkea tuota, tilanteesta riippuen. Esimerkiksi itse tahdon pääasiassa puuttua kohtaamiini vääryyksiin itse, sillä silloin koen tilanteen olevan paremmin omassa hallinnassani ja voin jopa kokea voimautuneeni. Toisaalta joskus niitä samoja asioita on joutunut sanomaan niin monet kerrat, ettei enää jaksaisi. Toivoisi vain, että joku muu puuttuisi asiaan. Ja joskus asia tuntuu sen verran pieneltä tai voimat niin vähäisiltä, että on helpompaa antaa asian olla. Ei tahdo edes muiden puuttumisella antaa tilanteelle enää yhtään enempää aikaa. Se kaikki on okei, mutta ongelmana onkin kuinka viestittää tunteeni muille. Näihin haasteisiin olen viime aikoina erityisesti parisuhteissani tarttunut ja vastaukseksi syntyi kysymys ”Saanko?”.
Totesimme aikoinaan erään kumppanini kanssa, että kummatkin halusivat toisinaan puuttua asioihin itse, joskus kaipasi jonkun muun puuttumista, toisinaan oli ihan sama ja välillä tahtoi antaa vain olla. Niinpä sovimme, että jos esimerkiksi minua kohdeltaisiin asiattomasti voisi kumppanini kysyä minulta rauhallisesti ”Saanko?”. Tällöin voisin halutessani sivuuttaa kysymyksen ja puuttua tilanteeseen itse, voisin antaa luvan, jolloin kumppanini voisi puuttua tilanteeseen tai esimerkiksi kieltää kumppaniani puuttumasta. Näin pystyisin ilmaisemaan omia toiveitani ilman, että joutuisin niitä itse tilanteessa monin sanoin selittämään. Pelkkä ”joo” ja ”ei” riittävät.
Pelkkä kysymyksen ilmaiseminenkin voi joissain tilanteessa saada asiattomasti toimineen henkilönkin havahtumaan tilanteeseen. Toki se vaatii jo varsin hyvää tilannetajua ja itsereflektiota, jota ei ikävä kyllä varmasti monessakaan sellaisessa tilanteessa ainakaan aina ole. Toisaalta kysymyksen voi samaan aikaan väittää olevan mitä tahansa muutakin, jos tilanteeseen ei tahdota puuttua ja kysymys herättäisi huomiota. Sen voi siis halutessaan naamioida huomaamattomiin ja toisaalta se voi jo itsessään toimia jonkinlaisena tilanteen katkaisijana.
Kysymyksessä on hyvä puoli myös se, että se hillitsee myös kovaa suojeluvaistoa. Esimerkiksi omalla kohdallani kova suojeluvaisto on sellainen, jota olen joutunut työstämän. Se on oikeastaan yksi niistä hyvin harvoista asioista, jolla minut voi saada oikeasti suuttumaan. Niinpä kysymyksen käyttäminen tulee myös siitä näkökulmasta kohdallani tarpeeseen. En pääse suin päin puuttumaan tilanteeseen vaan muistan varmistaa toiveet ensin häneltä, jota tilanne aidosti koskee. En päädy hyppimään hänen varpailleen enkä toimimaan hänelle epämieluisalla tavalla. Samalla joudun rauhoittamaan itsenäni niin, että ensimmäinen sana suustani tulee sellaisella lempeydellä, jolla tahdon kysymyksen kumppanilleni esittää. Sen jälkeen on toivottavasti myös mahdollinen tilanteeseen puuttuminen astetta rauhallisempaa.
”Saanko?”-kysymys mahdollistaa siis uhriksi tulleen kuulemista itse tilanteessa. Samaan aikaan se kuitenkin vaatii edelleen sitä, että toinen tilanteessa ollut huomaa tilanteen vääryyden. Tätä varten tarvitaan keskustelua. On varmasti lukematon määrä tilanteita, jotka osaamme kaikki ulkopuolisenakin lukea asiattomiksi, mutta samalla on myös valtaisa joukko niitä, joita emme välttämättä kykene näkemään. Me kärsimme erilaisista asioista. Meidän haavamme, sortomme ja kaltoinkohtelumme voivat löytyä hyvinkin erilaisista kysymyksistä. Se voi tehdä meidät sokeaksi jopa kaikkein rakkaimmpamme kokemalle vääryydelle. Siksi on hyvä voida jutella asioista. Etukäteen ja jälkikäteen. Kertoa ja kysyä jo valmiiksi mitkä tilanteet erityisesti satuttavat tai mitä liiankin usein kohtaa. Varmistaa, että niistä voi kertoa myös jälkikäteen, jos toinen ei ole niitä siinä kohtaa vielä huomannut. Luoda keskustelua ja oppia, jotta tietää milloin kääntyä toisen puoleen ja kysyä ”Saanko?”.