Ruuhkavuosikapinoiva taaperon äiti uskoo rakkauteen
Perheessämme on taapero ja olen julistanut ruuhkavuosikapinan. Kaikki neuvot lapsiperhearkeen liittyen kertovat siitä kuinka arki ja tiimi toimii, kun pidetään kalenterisulkeisia ja jaetaan kalenterit. Ymmärränhän minä sen, mutta minä en halua, että perhe on tehokas tiimi, tahi vielä pahempaa organisaatio, joka toimii kokousten avulla. Meillä sen sijaan kikatellaan peiton alla liian myöhään illalla.
Välttelen siivoamista viimeisen asti ja neuvottelen itselleni parhaat kotihommat. Monesti kasaan vähemmän, mutta mielestäni ärsyttäviä tehtäviä nippuun ja itselleni mieluisia, mutta enemmän toiseen nippuun. Näin yleensä saan sen nipun, josta minä tykkään. Tunnepitoisia tehtävänkuvia ovat kaikki. Kun vie roskat, saa minut tekemään vaikka mitä, astianpesukoneen tyhjäys on karseaa, kun taas täyttö kivaa, imurointi on inhaa, mutta vessanpesu upeaa jne.
Olen äiti, joka on kokenut yhteiskunnan painostuksen hedelmällisyyteni hiipuessa. Olen pappi, joka on tuntenut nahassaan sukupuolensa merkityksen ja olen puoliso, jonka rakkauden teko on laiskottelu. Minun rakkauden tekoni on se, että suorittamisen sijaan muistan elää niissä väleissä, kun ei tapahdu mitään ja uskallan sellaisia välejä luoda.
Elän 18-vuotisessa parisuhteessa, silti tai ehkä juuri siksi elämme elämämme parasta aikaa. Vesivahinkopakoilu teki kotona oleilusta unelmaa. Uskon, että asioilla on suurempia merkityksiä, isoilla virheilläkin, siksi uskoni rakkauteen ei lakkaa. Usein katsoessani itseäni peiliin, huomaan, että vika onkin juuri minussa. Uskon niin, että itseensä rehellisesti suhtautuessaan uskaltaa myös paremmin luottaa toisiin ihmisiin.
Kirjoittelen Rakkauden roihu-blogissa joka toinen sunnuntai. Yritän pukea havaintoni sinulle merkityksellisiksi tarinoiksi. Kaikki meidän blogimme vanhat kirjoitukset ovat täällä luettavissa ja linkkailin vanhoja tekstejäni tähän ajatuksieni tueksi. Toivottavasti tulemme tutuiksi!